Tavallista pidempi maastojuoksu

Homman nimi oli se, että marraskuu meni toipuessa (itselleni) tiukasta kisaputkesta ja nautiskellessa ei niin tavoitteellisesta urheilusta.  Aika pian mieleen hiipi kuitenkin ajatus ultrapituisen lenkin juoksemisesta.  Juoksukunto on ollut jyrkästi nousevassa suhdanteessa koko syksyn, joten ajattelin vielä ottaa siitä viimeisenkin hyödyn irti.  Motivaattorina toimi myös se, että melko todennäköisesti en ensi vuonnakaan onnistu osallistumaan virallisiin maastoultriin, joten pakko se on sitten tehdä itse.

Suunnitelmana oli, että juoksen itselleni tuttuja reittejä, joita olen ajanut paljon kesän mittaan maastopyörällä.  Etuina tässä oli, että ei tarvitse suunnistaa ja missään vaiheessa en olisi 10 kilometriä kauempana kotoa. Tämä on ennenkaikkea turvallisuustekijä (apu tarvittaessa ja huolto puolimatkassa), mutta huonona puolena on tietty se, että keskeyttäminen on myös "liian" helppoa, kun koti on lähellä.  Olin suunnitellut reitin siten, että juoksisin kaksi suunnilleen 30km lenkkiä ja välissä kävisin kotona täyttämässä juomarepun, syömässä ja täydentämässä varusteita, mikäli tarpeen.  Kun aloin juoksua alunperin suunnittelemaan, en ollut lainkaan ottanut huomioon sitä, että itsenäisyyspäivänä saattaa olla talvi, vaan olin orientoitunut puhtaaseen maastojuoksuun.  Noh, talvi kuitenkin tuli viikkoa aiemmin ja polut olivat lumen peitossa. Pakkastakin oli viikolla aika paljon, mutta sää lauhtui sopivasti, joten mikäs siinä.

Aamulla startti kello 8 ja lämpömittarissa -2 astetta. Yöllä oli tullut muutama sentti uutta lunta, mutta kaiken kaikkiaan olosuhteet olivat erinomaiset. Petteri lähti ensimmäiselle puoliskolle seuraksi, mikä oli tietty hieno homma, sillä jos koko matkan olisi joutunut yksin juoksemaan, niin aika tylsäksi olisi käynyt.  Ensimmäinen osuus suuntautui Ala-Lemun ja Vaarniemen luontopoluille. Sieltä koukattiin Rauvolanlahden pitkospuita pitkin Luolavuoreen, mistä Skanssin kautta takaisin kotiin.  Ala-Lemun ja Vaarniemen polut olivat hyvässä kunnossa ja maasto oli aika helppoa juosta, kun alueelle tyypillinen juurakkohelvetti oli tasoittunut lumentulon myötä. Loppumatkasta vedettiin pientä siksakkia, kun näytti, ettei mittariin tule ollenkaan riittävästi kilometrejä. Tästä syystä loppumatkaan tuli myös hiukan suunniteltua enemmän tieosuuksia. Ekalle osuudelle tuli lopulta pituutta n. 28km ja keskinopeus suunniteltua kovempi, eli 6:40 min/km.  Tämän jälkeen pidin kotona 20 minuutin huoltotauon. Söin hiukan, täytin juomarepun ja vaihdoin sukat, pipon ja hanskat kuiviin. Petteri lopetti tähän ja matka jatkui yksin.

Toinen osuus oli tarkoitus juosta Vaalan ja Varissuon kautta Littoisten järvelle ja sieltä Pääskyvuoren kautta takaisin.  Tauon jälkeen fiilis oli ihan hyvä ja lähdin reippaasti liikkeelle.  Lausteen takana polut olivat vähemmän käveltyjä, joten pohjat olivat aika pehmeät ja juokseminen alkoi aika pian tuntua hiukan raskaalta. Varissuon "pikataipaleen" alussa, eli n. 6km tauon jälkeen jalat alkoivat painaa todenteolla. Tässä kohtaa mittarissa oli matkaa n. 34km ja alkoi tuntua siltä, että loppumatkasta saattaa tulla aika raskas. Sykedatastakin näkyy, kuinka sykkeet lähes romahtivat, eli tässä vaiheessa energiavarastot ilmeisesti tyhjenivät, enkä enää loppumatkan aikana saanut tilannetta korjattua. Littoisten maastoissa meno alkoi sitten muuttua todella synkäksi.  Ainuttakaan ylämäkeä en jaksanut enää juosta ylös ja muutenkin kävelypätkiä alkoi tulla enenevässä määrin.  Reilun 40km kohdalla olin jo antamassa periksi, sillä vasen polvi ja pohje alkoivat kipeytyä sen verran, että juoksuaskelien ottaminen alkoi käydä vaivalloiseksi.  Ajattelin, että olisin soittanut kyydin itselleni Littoisten uimarannalle, mutta katsottuani kelloa, totesin, että pienempi tytär on just päiväunilla, joten eihän sieltä kukaan pääsisi minua hakemaan.  Ei muuta kuin särkylääkettä naamariin ja tossua toisen eteen. Ei se vauhti juurikaan parantunut, mutta kipu hiukan helpotti.  Päätin pitää alkuperäisestä reittisuunnitelmastani kiinni ja oikeastaan vain ihan loppuosassa jätin n. 2km maastopätkän juoksematta.  Sain lopulta nilkutettua kotiin ja toiselle osuudelle tuli matkaa n. 24,5km ja keskinopeudeksi 8:34 min/km.  Hiukan meno siis hyytyi.

Kokonaismatkaksi tuli tasan 53km, eli aika paljon jäin tavoitteesta.  Juoksuaika 6h 40min ja tauon kanssa aika tarkka 7h.  Pari kilometriä olisi toiselle kierrokselle saanut helposti lisättyä, mutta ei tuosta alkuperäisestä suunnitelmastakaan 56 kilometriä enempää olisi tullut. Ei tämmöistä matkaa nyt oikein kehtaa vielä ultraksi kutsua, mutta olipahan kuitenkin itselleni pisin yksittäinen juoksumatka.  Aika kovaa touhua tuo lumessa juokseminen lopulta oli ja nöyryyttä tuli taas opittua.  Jos ensi vuonna esim. Mammuttimarssille tulee osallistuttua, niin ainakaan kovin äänekkäästi ei tarvitse etukäteen henkseleitä paukutella. On tuo ylipitkän matkan juokseminen sellainen taitolaji, jota ei näköjään sitäkään ilman harjoittelua opita.  Noh, mutta tulipahan juostua ja opittua taas kaikenlaista.  Ehkä tästä itsenäisyyspäivän lenkistä voisi koittaa tehdä vuosittaisen tavan ja ensi vuodeksi venyttää reittiä sen 5-10km.  Ensi vuonna Jani ja Petterikin juoksevat koko matkan, niin ei tartte yksin puurtaa. Vai mitä?

Garmin data

Inov-8 Roclite 315

The Weapon of Choice:  Inov-8 Roclite 315 + Footbalance Dynamic pohjalliset. Nuuksion maastomaran jälkeen totesin Salomonit itselleni sopimattomiksi pitkälle matkalle.  Huolellisen internettutkimuksen jälkeen päädyin Roclite 315:iin, jotka ovat Inov-8:n mallistosta nimenomaan pitkän matkan maastojuoksuun tarkoitetut.  Kenkä ei ole paras mahdollinen missään olosuhteissa, mutta tasaisen hyvä kaikkialla. Pitää märällä kalliolla ja lumella hyvin sekä pehmeässä maastossa riittävästi.  Lisäksi lesti on leveähkö, joten pitkälle matkalle on tilaa myös jalan turpoamiselle. Footbalancen pohjalliset paransivat kengän jo valmiiksi hyvää istuvuutta edelleen. Juoksun aikana sukat olivat märkinä 2/3  matkasta, eikä silti jalkoihin tullut yhtään rakkoa. Luksusta.  Kesäisessä maastokäytössä pohjallisia pitää testata tarkemmin, sillä arvelen, että paksuhko pohjallinen saattaa heikentää tuntumaa maastoon. Tästä lisää keväämmällä.

Kaarinan Syysmaraton 2012

27.10.2012 järjestettiin 2. Kaarinan syysmaraton. Ajankohtahan on kerrassaan erinomainen, kun säät ovat viilenneet sopivasti ja ajatuksena olikin lopettaa kilpailukausi kunniakkaasti maratonennätyksellä. Reitti on nimittäin erittäin tasainen (=nopea) ja kuntokin tuntui olevan suht kohdillaan, joten kaikki eväät erinomaiseen suoritukseen olivat olemassa. Paitsi, että.  Torstai-illalla Turkuun (ja Kaarinaan) satoi n. 20cm lunta ja lämpötila laski reilusti pakkasen puolelle. Tässä vaiheessa usko oli kova sen suhteen, että lumet sulavat pois lauantaiaamuun mennessä, mutta vielä mitä.  Perjantaina lunta satoi lisää ja lämpötila pysyi koko ajan pakkasella. Lauantaiaamulla lämpömittari näytti -8 astetta ja lunta oli maassa n. 25cm.  Pakkasin siis reppuun lenkkareiden lisäksi maastojuoksukengät, sillä reitin kunnosta ei ollut mitään hajua.  Alkuperäisenä tavoitteena oli siis juosta alle 3.25 ja optimaalisella suorituksella jopa alle 3.20.  Olosuhteista johtuen tarkistin tavoitetta ja päätin tyytyä 3.30 alitukseen, mikä sekin tuntui hiukan epätodennäköiseltä, kun poljin fillarilla kohti lähtöpaikkaa parta huurussa.

Kisakeskuksella (Kaarinan lukio) vedin juoksukamat päälle sen kummemmin murehtimatta pakkasesta. Juostessa tulee kuitenkin aika lämmin, joten mitään erikoislämmikettä en kokenut tarvitsevani. Pikaisen harkinnan jälkeen päätin lähteä juoksemaan peruslenkkareilla ja maastokengät jäi reppuun, vaikka ne olisivatkin olleet pohjakuvioinniltaan pitävämmät.

Juoksukaverina oli tällä kertaa pikkuveljeni Aapo, joka tuli kohentamaan pari kuukautta vanhaa HCM-aikaansa.  Vaikka ei ollakaan yhdessä juurikaan juostu, niin arvelimme olevamme suunnilleen samassa vauhdissa, joten yhtä matkaa lähdettiin liikkeelle.  Päätimme pyrkiä 3.30-ajan alitukseen (4.5x min/km) ja tarkistaa nopeutta reitin kunnosta riippuen.  Maratonreitti koostui 4x 10,3km pitkästä kierroksesta ja aluksi juostiin ~1km "sakkokierros", jotta maratonmatka saatiin täyteen. Reitti oli ensimmäisen kahden kierroksen ajan kauttaaltaan lumipohjainen, mutta hyvin aurattu ja suhteellisen hyvin hiekoitettu, joten ihan hyvä siinä oli juosta.  Jälkimmäisillä kierroksilla lumi alkoi paikoittain sulaa ja paljasti asfalttiakin tuli näkyviin, mutta sanoisin, että juoksin kuitenkin koko matkasta n. 95% lumipohjalla.

Mites se sitten meni? Ekalle kierrokselle löytyi hyvää juoksuseuraa ja vauhti tuntui sopivalta. Ryhmä kuitenkin hajosi aika pian juomapisteellä ja jatkettiin 4-5 hengen porukalla.  Jalkojen ja kropan lämmettyä vauhtikin hiukan kiihtyi ja asettui johonkin 4.40 min/km paikkeille.  Ensimmäinen neljännes meni helposti alle 50 minuutin ja toinen jopa hiukan nopeammin.  Tässä kohtaa fiilis oli erinomainen, sillä puolivälissä olimme alle 3.20-ajan vauhdissa.  Tiesin tosin, että en pysty koko matkaa pitämään vauhtia yllä ja negatiivinen split (= toinen puolikas kovempaa) ei todellakaan tulisi toteutumaan.  Fiilistä tosin nostatti "hyytymisvara", joka nyt oli hankittu 3.30-ajan alitusta silmällä pitäen. Kolmas kierroskin alkoi samoissa tunnelmissa, mutta jossain 26-27km kohdalla neljän hengen porukka, jolla olimme viimeiset 15km juosseet, alkoi hajota. Yksi kaveri tuntui jatkavan menoaan samalla vauhdilla, kun taas Aapo ja toinen kaveri alkoivat hiukan hidastua. Tässä kohtaa päätin pyrkiä pitämään vaan vauhtia yllä ja pysymään edellä menneen kaverin perässä. Hyvin sekin onnistui ja kolmannen neljänneksen juoksin n. 30s hitaammin kuin kaksi ensimmäistä. Ei siis mitään hätää.  Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä tiesin, että 3.30 alittuu, jos vain pääsen maaliin ja alkuperäinen tavoite, eli 3.25 alitus näytti vielä mahdolliselta.  Jalka alkoi tosin painaa, mutta se nyt oli odotettavissakin. Vauhti hyytyi hiukan, mutta sain edelleen pidettyä suurimman osan ajasta nopeuden alle 5min/km.  Vasen pohje, jonka kanssa on ollut ongelmia jo useamman viikon, alkoi lyödä satunnaisia salamoita takareiteen ja pakaraan, mutta mitään varsinaisia ongelmia ei normaalin väsymyksen lisäksi ollut.  40km kohdalla kaikki näytti mahtavalta ja päätin ottaa loppukirin. Loppukiri tosin tarkoitti noin 10 sekunnin parannusta kilometrivauhtiin, joten mistään kovin lennokkaasta kiristä ei siis ollut kyse. Maaliin tulin bruttoajalla 3.23.30, eli JIIIHAAAA!!!  Kokonaissijoitus yhdeksäs, yleisen sarjan seitsemäs.  Aapo tuli maaliin noin 3 minuuttia perässä, eli hienosti meni ja ennätys parani yli 20 minuttia kahdessa kuukaudessa.

Vanhat patut oli pukuhuoneessa sitä mieltä, että lumen vuoksi reitti oli 5-10 minuuttia hitaampi kuin kuivalla kelillä. Enpä tiedä. Saattaa olla, että omalla kohdallani lumen tuoma pehmeys säästi pohkeita sen verran, että pystyi juoksemaan tasaisella nopeudelle 3/4 matkasta ja viimeisellekin neljännekselle hyydyin vain hiukan.  Oli miten oli. Nyt on kausi paketissa ja maratonaikakin sellainen, jonka kehtaa sanoa ääneen.

Tulokset

Garmin data

Erityiskiitokset täytyy lausua järjestäjille.  Reitistä oli saatu vaikeissa olosuhteissa tehtyä niin hyvä kuin mahdollista. Kaikki järjestelyt pelasivat ja sää oli lopulta mahtava. Hieno tapahtuma ja taas ihan naapurissa. Mitäpä sitä pitkin maailmaa matkustelemaan maratonien perässä, kun hienoja tapahtumia löytyy useampiakin lähikunnista.  Kuten todettua, Kaarinan reitti on älyttömän nopea, joten se tarjoaa loistavan tilaisuuden ennätysten paranteluun 10km, puolikkaalla tai kokonaiselle vielä näin loppukaudesta.

Nike Vomero 6

The Weapon of Choice: Nike Vomero 6.  Niken "ilmatyynyalus". Tolkuttomat vaimennukset, suht raskas rakenne ja leveähkö lesti. Ei missään nimessä siis nopea kenkä, mutta sopii (mulle) maratonkengäksi oikein hyvin. Valtavasta vaimennuksesta johtuen pohkeet pysyvät kohtuullisessa kunnossa sinne viimeiselle kympille asti ja kun kenkä ei meikäläistä varsinaisesti hidastakaan, niin tällä olen juossut molemmat asfalttimarani.  Tuskin juoksen enää seuraavaa, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Ruisrääkki 2012

Ruissalossa piti lähteä pitkästä aikaa hankkimaan virallista tulosta 1/2-maratonillekin. Edellisen kerran olen juossut puolikkaan 2008 Ruissalossa ja silloin aika oli tuolloiseen juoksukuntoon nähden tyydyttävä 1.45.  Sittemmin olen panostanut pelkästään pyöräilyyn ja ennen tätä kautta juoksuhommat ovat olleet täysin jäissä.  Etukäteen puolikaan juokseminen ahdisti huomattavan paljon, sillä tämä on mun mielestä erittäin epämiellyttävä matka. Juostavaa on kuitenkin suht paljon, mutta silti pitäisi koko matka juosta kovaa ja oman mukavuusalueen yläpuolella.

Sääennuste lupasi siis sadetta koko lauantaiksi ja olinkin jo salaa mielissäni siitä, että onpahan ainakin joku pätevä tekosyy sille, mikäli useaan kertaan ääneenkin ilmoitettu aikatavoite 1.35 ei toteutuisi.  Sää kuitenkin kirkastui, eikä tekosyille ollut sijaa, joten pakko oli juosta parhaansa mukaan.  Olin tehnyt suhteellisin huolellista tutkimusta omien sykerajojeni suhteen ja arvelin, että pystyisin jotakuinkin tuohon 1.35-loppuajan vaatimaan 4:30min/km vauhtiin. Kysymys oli vain siitä, pystyisinkö pitämään vauhdin koko matkan, vai tulisiko noutaja 15km jälkeen.

Lähtöviivalle asetuttiin Janin kanssa ja yhdessä lähdettiin juoksemaan aika tasatahtiin. Ekat 15km menivät kaikki alle 4:30 min/km vauhtia ja tuossa vaiheessa olinkin melko varma, että selviän tavoiteajassa maaliin, kunhan ei vaan krampit iske. 15km paikkeilla Jani alkoi kiristämään vauhtia ja meikäläinen vastaavasti hiukan hidastumaan, joten Jani meni menojaan. Närästihän se, mutta päätin antaa periksi keskinäisen kilpailun suhteen (sillä ainahan sellaista on, vaikka ei ääneen sanottaisikaan) ja keskittyä henkilökohtaiseen suoritukseen.  16km tienoilla reitti kääntyi kohti Kuuvannokkaa ja tuo pätkä on pelkkää loivaa ylä- ja alamäkeä. Tässä vaiheessa kilometrivauhditkin tipahtivat ensimmäisen kerran yli 4:30 min/km, mutta laskeskelin, että loppumatkalla on varaa hyytyä melkein 5:00 min/km vauhtiin ja silti aikatavoite täyttyy.

Kuuvannokasta selvittiin ja viimeiselle kilometrille löytyi vielä hiukan paukkuja kiristää vauhti takaisin alle tavoitteen. Varsinaisesta loppukiristä ei voida puhua, sillä sellaiseen ei jalat riittäneet, mutta suht hyvävoimaisena pääsin maaliin ajassa 1.33.42.  Jani voitti siis meikäläisen noin kahdella ja puolella minuutilla, joten näin jälkikäteen on hyvä todeta, että onneksi en lähtenyt yrittämäänkään siihen vauhtiin, sillä en olisi pystynyt. Sijoitus yleisessä sarjassa 35.

Kaikenkaikkiaan olen suoritukseen erittäin tyytyväinen.  Mittaridata paljastaa, että juoksin kaikki kilometrit (paitsi 16-20) alle 4:30 min/km ja sykkeet pysyivät kurissa koko matkan.  Mulla on sen verran hidaskierroksinen dieselkone, että omalle kunnolleni/juoksutyylilleni ei vauhdin kiristäminen tai loppukiri sovellu. Lähdenkin aina alusta asti tavoitevauhdilla liikkeelle ja toivon, että en hyydy hirveästi loppua kohti. Tälle kertaa se onnistui.

Nyt on puolikaskin siis juostu ja pääsen taas keskittymään pidempiin matkoihin. En usko ihan hetkeen (ehkä ensi vuonna taas Ruissalossa) puolikasta juoksevani ja tuskin jaksan erityisemmin aikaparannusta tällä matkalla alkaa tavoittelemaan.  On tämä edelleen mun mielestä kaikista juoksumatkoista se kaikista epämiellyttävin.

Garmin data

Tulokset

Adidas Adizero F50

The weapon of choice:  Adidas Adizero F50. Nämä on ihan ***vetin hyvät. Erittäin kevyet, rullaavat ja tiukasti jalkaan istuvat kengät, joissa kuitenkin on kohtuullisesti vaimennusta. Ostin nämä sokkona puoleen hintaan alennuskorista ja nämä on olleet mun ns. "nopeat lenkkarit". En ole aiemmin juossut pitkää matkaa näillä ja etukäteen vaimennuksen riittävyys arvelutti.  Jalat pysyivät kuitenkin erittäin hyvässä kunnossa koko matkan, joten toimii.  Täysmatkalle en näillä uskalla lähteä, sillä sinne kaipaan edelleen enemmän vaimennusta ja hiukan väljemmän lestin.

Nuuksio Classic 2012

1.9. oli vuorossa ensimmäistä kertaa järjestettävä. Nuuksio Classic Trail Maraton.  Lähtökohdat eivät olleet ihan parhaat mahdolliset, sillä palautuminen edellisen sunnuntain Myllyn pyöräilystä oli tavallista hitaampaa. Oikea pakara vihoitteli puoleen viikkoon asti, joten kävin juoksemassa ainoastaan lyhyen palauttavan lenkin ja yhden väkisin puristetun ja lähinnä kamojen testaamisen kuluneen maastojuoksun.  Sääennusteetkin olivat torstaille asti sangen masentavia (reilusti vettä) ja oli jo lähellä etten joutunut kenkäkaupoille hakemaan nastalenkkareita, sillä nykyiset maastojuoksukengät eivät pidä märällä kalliolla tippaakaan.

Sääennuste parani ja jalat tokenivat jokseenkin kuntoon, joten ei ku juoksemaan.  Lähtöviivalle asettui 212 juoksijaa. Tapahtuma veti puoleensa selkeästi kokeenempia juoksijoita, kuin tyypilliset kuntomaratonit yleensä. Porukasta näytti puuttuvan kokonaan "Mennään firmanporukalla juoksemaan maratoni 6 tuntiin" -tyyppiset osallistujat.  Tämä lienee hyväkin asia, sillä maraton maastossa on vaativuudeltaan kuitenkin hiukan eri luokkaa kuin tasaisella asfaltilla.

Startti oli kello 10 ja täsmällisesti päästiin matkaan. Omasta vauhdista ei ollut oikein etukäteen käsitystä, joten olin lähtöviivalla suunnilleen porukan puolessa välissä.  Edemmäskin olisi näköjään voinut mennä, sillä ensimmäisen 10km aikana ohituksia tuli tehtyä aika paljon.

(c) Ville Honkamäki

Eka pätkä (0-11km) meni enemmän tai vähemmän letkassa juosten ja sopivissa paikoissa sijoituksia parannellen. Juoksuvauhti asettui jonnekin 6.00-6.30min/km tasolle. Jalat tuntuivat hyvältä, kunhan koneen sai käyntiin n. 5km jälkeen. Kilometrit 9-11 olivat alunperin mainostettu kisan raskaimmiksi. Ja olihan ne sitä. Tuolle pätkällä osui tolkuttoman pitkät alaspäin vievät puurappuset ja homma huipentui (kirjaimellisesti) Solvallan laskettelumäen päälle, missä sijaitsi ensimmäinen tankkauspiste Muistelisin, että jossain sanottiin, että tuolle pätkällä tuli nousumetrejä 170 ja laskumetrejä 50. Ihan riittävästi korkeusero sanoisin. Juomarepussa oli vettä riittävästi, joten tankkauspisteellä ei tarvinnut pysähtyä ja juoksu jatkui.

Toinen pätkä (12-26km) meni edelleen aika sujuvasti. Väki väheni poluilla ja pääsin juoksemaan ns. omaa juoksuani. Vauhti pysyi jotenkuten vakiona, vaikka maasto muuttui vaativammaksi jossain 20km tienoilla. Oli kalliota, juurakkoa ja lyhyitä, mutta jyrkkiä nousuja ja laskuja. Juoksu ei ollut mitenkään rullaavaa eikä sujuvaa maastosta johtuen, mutta kilometrit tuntuivat taittuvan tasaisella tahdilla. 26km kohdalla oli toinen huoltopiste, missä täytin juomarepun sillä ajatuksella, että kolmannella huoltopisteellä (n. 34km) ei tarvitse enää pysähtyä.

(c) Ville Honkamäki

Kolmas pätkä (27-34km) oli synkkääkin synkempää taivaltamista.  Huoltopisteen jälkeinen ensimmäinen kilometri oli pirun vaikeata maastoa ja tuntui, että juoksu ei lähtenyt kulkemaan lainkaan pienen tauon jälkeen. Toki tässä vaiheessa alkoi jalkakin jo vähän painaa ja kaikkien asioiden summana välille 29-32km osui todella paha vaihe. Vatsa alkoi oirehtia geelejen tankkaamisesta ja takareisissä alkoi tuntua orastavia kramppeja.  Ensiapuna heitin huiviin kertalaakilla buranan, suolatabletin ja energiageelin, mikä aiheutti hetkellisen oksentamisen tarpeen, mutta meni suht nopeasti ohi, eikä varsinaisiin laattahommin tarvinnut ryhtyä. Sitten vain yritin lyllertää eteenpäin ja odottelin, että douppaus alkaisi vaikuttaa. Ja alkoihan se. 34km kohdalla fiilis oli jo merkittävästi parempi ja tässä kohtaa uskalsin alkaa vilkuilemaan kelloa ja räknäämään, josko 5 tunnin alitus olisi edelleen mahdollinen.

Loppu (35-42km) sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Pientä sadetta alkoi tihkuttaa, mikä liukasti paljaat kalliot ja pakotti varomaan niillä pätkillä aikaisempaa enemmän. Kello kertoi, että mikäli pystyisin loppumatkan pitämään n. 7.20min/km vauhdin, niin viiden tunnin alitus pitäisi vielä olla mahdollinen.  Tuo on sellainen vauhti, että kunhan jaksaisin juoksuaskeleita ottaa loppumatkan, niin siihen pystyy. Jos menee kävelyksi, niin ei pysty.  Sain pidettyä riittävää vauhtia yllä ja voimat tuntuivat riittävän ihan hyvin. Toki vauhti putosi n. 30s/km alkumatkaaan verrattuna, mutta juoksu tuntui silti ihan hyvältä. Järjestäjät olivat olleet myös reittisuunnittelussaan fiksuja ja viimeiset 5km olivat sangen helppoa maastoa, joten vauhtia oli helppo pitää yllä.  Viimeisessä mutkassa ennen 300m maalisuoraa meinasin tosin vetää märällä kalliolla ukemit, mutta sain akrobaattisten liikkeiden jälkeen pelastettua tilanteen ja sain juostua maaliin ilman kaatumisia. Kello pysähtyi aikaan 4.57:34, eli 5 tuntia alittui kirkaasti.

Hyvinhän se siis meni. Ajattelin etukäteen vaatimattomalla maastojuoksukokemuksellani, että aika asettuu johonkin 5-6 tunnin paikkeilla. 5.30 alitukseen päätin olla tyytyväinen. Siihen nähden juoksu onnistui siis erinomaisesti.  Salaa myös toivoin ehtiväni 50-sakkiin, mutta ei ihan onnistunut, sillä sijoitus oli 53.  Mitään poikkeuksellisia ongelmia ei matkalle osunut vatsan kramppaamista ja sukkien kastumista (jo 5km kohdalla) lukuunottamatta. Päköihin hiertyi märistä sukista melko messevät rakot, mutta nekään eivät merkittävästi häirinneet juoksemista. Repun viilleekket hiersivät kaulaan komeat fritsut, mutta aika vähillä vaurioilla tästä selvittiin. Tankkaukseen käytin 4 pussia geeliä, 1,5 energiapatukkaa ja reilut 2l vettä. Vettä meni hämmentävän paljon ottaen huomioon, että keli oli suht viileä (+15), mutta parempi liikaa kuin liian vähän. Juomareppu tyhjeni 41km kohdalla, joten eipä sitä liikaakaan ollut mukana.

Hieno kokemus, hieno reitti ja erinomaiset järjestelyt. Ensi vuonna sitten 50. parhaan joukkoon!

Tulokset

Garmin data

Salomon Speedcrtoss 3

The weapon of choice: Salomon Speedcross 3.  Erinomainen kuivan kelin maastojuoksukenkä, mutta ongelmana on märänkelin ominaisuudet. Metsässä tuppaa aika usein olemaan märkää tai ainakin märkiä paikkoja, joten ongelmia siis on. Kenkä on märällä kalliolla liukkaampi kuin jäällä ja päällikangas ei pidä yhtään vettä, joten päästää kosteuden heti kenkään sisällä ja kastelee sukat. Kengästä on tullut uudempi CS-versio, jossa kosteudenkesto on parempi, mutta mun kengissä sitä ei ole. Kenkä on omaan jalkaani sen verran napakka, että märkä sukkaa hiertää jalan välittömästi rakoille. Jatkossa juoksen tällä ainoastaan takuukuivassa maastossa, mutta muutoin "ei jatkoon" ja kenkäkauppa kutsuu (taas).

Myllyn pyöräily 125km 2012

26.8. ajettiin Raisiossa 11. Myllyn pyöräily ja itse osallistuin tapahtumaan neljättä kertaa. 2008 oli ensimmäinen kerta noviisina maantiepyörälijänä, 2009 sama reitti fiksillä, 2010 ajoin nyttemmin ohjelmasta poistuneen Skandinavian Myllyn (240km) ja vuosi 2011 jäi väliin selkävamman vuoksi. Nyt oli siis ohjelmassa paluu Jättimyllyn reitille (125km) ja fiksillä tottakai.

Sääolosuhteet olivat totuttuun tapaan hyvin epävakaat ja alustavissa sääennusteissa sunnuntaille luvattiin tolkutonta vesisadetta.  Tästä johtuen oma ilmoittautuminen jäi perjantai-iltaan, jolloin ennusteet paranivat sen verran, että sateen luvattiin alkavan vasta sunnuntai-iltana. Yleensä en ole ihan näin sokerinen, mutta nyt on tulevassa ohjelmassa tärkeämpiäkin tapahtumia ja itsensä sairastuttaminen vesisadepyöräilyllä ei juurikaan napostellut. Noh, lähtöviivalle kuitenkin päästiin kolmen miehen fiksijoukkueella liikkeelle ja mukana olivat lisäkseni Kaitsu, joka on meikäläisen vanha taistelupari näissä pyöräilykoitoksissa ja Eetu, jonka kanssa Jani on seuraavana viikonloppuna menossa kisailemaan Snowflakesiin.

Saattoajo jatkui Kerttulasta Naantalin Kuparivuoren yli ja kokemus on osoittanut, että saattoajon päättyessä kannattaa olla kärjessä, sillä etujoukko lähtee yleensä kuin tykinsuusta heti saaton loppuessa. Parantelimme siis asemia saattoajon aikana ja olimme hyvillä paikoilla, kun vapaavauhti alkoi. Tuttuun tyyliin Rymättyläntiellä heti vapaavauhdin alettua ajettiin ensimmäiset 4-5km lähes 40km/h keskinopeudella ja pääjoukosta näytti heti irtovan n. 10 hengen porukka, joka ajoi vielä hiukan lujempaa. Yritettiin hetki ajaa tätä porukkaa kiinni, mutta ei onnistunut ja näin ollen tyydyin asettumaan varsinaisen pääjoukon kärkeen.  Kaitsu yritti vähän pidempään, mutta pääjoukko ajoi miehen kiinni Merimaskun tienoilla ja tämän jälkeen ajettiin samassa porukassa. Eetulla oli vähän turhan lyhyet välitykset, joten mies jäi alamäissä jälkeen jo tässä vaiheessa ja seuraavan kerran näimme vasta maalissa.

Ekat 70km oli ihan kohtuullista ryhmäajoa ja vauhti pysyi reippaana (35+). Jossain Mietoisten tienoilla pitkässä ylämäessä pääjoukko alkoi hajoamaan ja porukasta irtautui n. 6 hengen ryhmä, johon yritimme mukaan. Ihan ei vauhti taaskaan riittänyt ja tästä alkoikin sitten varsinainen ajaminen. Loppumatkan vedimme Kaitsun kanssa vuorovedoin käytännössä kahdestaan. Letkaan tuli mukaan matkan varrelta irtiottoryhmistä pudonneita kuskeja, mutta vetoapuja näistä ei juurikaan saatu. Reilun satasen kohdalla saimme sen uhanneen vesisateenkin niskaamme ja n. 5 minuutin ajan tuntui kuin olisi ajanut autopesulan läpi. Näkyvyys täysi nolla ja kaikki kamat minuutissa läpimärät. Ehdin ajatella sadetakin päällevetämistä, mutta sitten oli jo myöhäistä.  Sade loppui kuitenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin ja kamatkin ehtivät sukkia lukuunottamatta kuivua loppumatka aikana. Viimeisellä 20-30 kilometrillä ei ihmeitä tapahtunut. Yritettiin parhaamme mukaan pitää vauhtia yllä, vaikka hiukan alkoi jo jalka painaa.

Myllyssä ei ole ajanottoa, eikä sijoituksia jaeta, mutta arvioisin, että meidän edeltä maaliin tuli about 15 ajajaa. Ei siis pöllömpi suoritus, kun osallistuja oli kuitenkin 600. Etukäteen ajateltiin, että 3.40 voisi olla hyvä tavoiteaika ja tämä alittui kirkkaasti. Loppuaika Garminin mukaan oli 3.39:55, eli jäi vielä löysääkin. Taukoja ei pidettyä, sillä eväät (2 patukkaa, 2 geeliä) ja juoma (1,5l vettä juomarepussa) riittivät mainiosti. Ajonaikainen keskinopeus oli siis 34,1km/h ja vapaavauhdin keskari 35,0km/h. Kehtaan itsekin sanoa, että aika ***vetin kovaa mentiin.  Eetu saapui maaliin n. 20 minuuttia myöhemmin alittaen juuri 4 tunnin ajoajan. Kunnioitettava 31+ km/h keskinopeus siis Eetullakin.

Tarkempaa tietoa Garminista. Maksimisyke on pielessä, mutta muuten data on paikkansapitävää.

Tapahtumasta jäi hyvä maku suuhun (taas kerran). Liikenteenohjaus jätti hieman toivomisen varaa, mutta muuten oli hyvä meininki. Sääolosuhteet olivat pääosin loistavat ja ryhmäajo kohtuullista, mikä on tällaisissa tapahtumissa harvinaista.  Omat limitit tuli haettua, sillä fiksillä en usko tuollaista matkaa kovempaa pääseväni. Kovempaan keskinopeuteen tarvisi laittaa vieläkin raskaampaa välitystä ja sen jälkeen ylämäet alkavat muuttua melko murhaaviksi.

Mylly on mukava lähitapahtuma (turkulaisille) ja kuuluu varmasti jatkossakin loppukesien ohjelmaani. Millä kalustolla seuraavaksi mennään, jää nähtäväksi.

Cinelli Mash

The weapon of choice:  Cinelli Mash ratapyörä viritettynä Mavic Cosmic Carbone etukiekolla (on aero!!!).  Paino UCI:n hyväksymä 6,86kg ja välitys 47x16.