Itämerimaraton 2013

Kisakauden päätös oli tänä vuonna Hangon Itämerimaratonissa.  Valitsin kisan lähinnä sopivan ajankohdan ja etäisyyden perusteella. Sittemmin selvisi, että reittikin on ilmeisen kaunis ja nopea, joten itse kisan suhteen kaikki vaikutti etukäteen hyvältä. Kuten aiemmissa kirjoituksissa totesin, olin alunperin ajatellut jättää syysmaratonin kokonaan väliin, mutta useiden asioiden summana päätin kuitenkin juosta täysmatkan tänäkin syksynä. Tästä johtuen valmistautuminen kisaan jäi hyvin puutteelliseksi.  Juoksin 5 viikkoa aikaisemmin Nuuksion maastomaran, palauduin siitä viikon verran, treenasin 2 viikkoa epämääräisesti Ruisrääkkiä varten, jonka jälkeen aloitin jo keventelyn tätä kisaa varten. Ainoa täsmätreeni oli siis tuo Ruisrääkin puolikas, mutta kaikki vauhtiharjoitukset ovat jääneet kevään maran jälkeen tekemättä. Tiesin kyllä olevani hyvässä kunnossa, mutta järkevän tavoitevauhdin suhteen oli melkoista epävarmuutta ilmassa.  Alkuperäinen tämän kauden tavoite oli alittaa 3.15 ja se jäi muutaman minuutin päähän keväällä Maskussa. Tein siis perinteisen kolmiportaisen tavoitteenasettelun

minimi <3.17 (oma ennätys)

realistinen <3.15

optimistinen <3.13

Lisäksi asetin tavoitteeksi päästä palkinopallille, sillä olisihan se hienoa päästä olympiavoittaja ja maailmanmestari Hannu Mannisen kanssa samalla podiumille. Manninen on kisan suojelija ja viime vuoden ylivoimainen voittaja, joten todennäköisesti hän voittaisi tänäkin vuonna. Viime vuoden tuloslistaa lukiessani arvelin, että 3.15 alituksella pitäisi olla kolmen parhaan joukossa yleisessä sarjassa, joten tavoite ei siis ollut täysin epärealistinen.

Sää oli kisapäivänä loistava. Lämpötila noin +12 ja poutasää. Toki merenrannalla tuulee aina ja niin tuuli nytkin tuulennopeuden ollessa vaatimattomat 10 m/s.  Etukäteen pystyi siis jo asennoitumaan siihen, että vastatuulipätkillä joutuisi puskemaan ihan tosissaan. 

Täysmatkalle starttasi reilut 100 juoksijaa. Puolikkaan juoksijat starttasivat tuntia myöhemmin, mikä sinällään oli sääli, sillä ensimmäiselle kierrokselle olisi ollut mukava saada vähän vetoapuja. Ennen kisaa selvisi myös, että Manninen oli loukannut jalkansa, eikä osallistuisi täysmatkalle, vaan juoksisi ainoastaan kympin. No höh. Lähtöalueella päätin sitten laittaa vielä tavoitteetkin uusiksi ja koittaa ihan tosissani juosta alle 3.10. Se tarkoittaisi keskivauhtina 4.30 min/km, mihin arvelin hyvänä päivänä pystyväni. Ja päivä tuntui hyvältä, joten miksipä ei.

Kiilasin heti startista kärkiryhmään, missä oli noin 10 juoksijaa. Ryhmä tosin hajosi jo parin kilometrin jälkeen ja arvioin, että edelläni on ehkä 8 juoksijaa. Tuosta alussa karanneesta ryhmästä otin ensimmäisen juoksijan kiinni jo kympin kohdalla ja sitten olikin hiljaisempaa. Näköetäisyydellä edessäni juoksi seuraava kiinniotettava, mutta siihen meni melkein seuraavat 10km ennenkuin pääsin ohi. Seuraava selkä tuli vastaan puolimatkassa ja tässä vaiheessa arvelin olevani ihan hyvissä asemissa. Valitettavasti edessä ei näkynyt ketään ja 26km huoltopisteellä arvelivat, että seuraavaan on matkaa pari minuuttia. Eipä hätää, sillä noilla main se maraton yleensä alkaa ja itsehän olin erittäin hyvissä voimissa, joten arvelin, että kyllä niitä selkiä sieltä vastaan tulee.  Ja niin tulikin. Noin kolmenkympin kohdalla ensimmäinen, 35km seuraava ja 38km sitä seuraava. Näissä ohitetuissa alkoi olla jo oman sarjanikin juoksijoita, joten sijoituskin nousi kohisten. Enempää ei kavereita edessä näkynyt, mutta arvelin olevani yleisen sarjan 2. tai 3. maalissa. Sijoitustavoite siis todennäköisesti onnistui. Entäs se uusittu aikatavoite?

M-yleinen 3.

Otin väliajat neljänneksittäin ja kun tavoitevauhdin piti olla 4.30 min/km (tai mielellään vähän alle), niin keskivauhdit kolmelta ensimmäiseltä olivat 4.31, 4.32 ja 4.28. Olin siis n. 32km kohdalla about sekunnin per kilometri tavoitetta jäljessä. Jalat tuntuivat hyviltä, mutta ainahan se meno loppukohti vähän hyytyy, joten tiukkaa tulisi tekemään. Päätin olla katsomatta enää väliaikoja vaan yritin ainoastaan pitää vauhdin tasaisena. Pahimmilla suoranpätkillä tuuli puhalsi suoraan vastaan ja meno alkoi vähän hidastua. Nuo pätkät olivat onneksi suht lyhyitä ja pääosin reitillä tuuli ei menoa juurikaan haitannut. 38km kohdalla kierrettiin ihmeellinen lisäkiemura leirintäalueelta ja tämän jälkeen päätin vetää urku auki viimeiset neljä kilometriä maaliin. Viimeiset kilsat juoksin 4.15-4.20 min/km, eli voimat riittivät onneksi hyvin loppuun asti. Kelloa en katsonut, vaan päätin, että maalissa se aika sitten selviää. Juoksin loppusuoran niin paljon kuin pääsin ja maalissa olin todella puhki. Minuutin verran piti vain nojailla polviin ja pidätellä oksennusta.  Mittari pysähtyi aikaan 3.11, joten ei onnistunut 3.10 alitus.

Viralliset tulokset tulivat onneksi suht nopeasti ja sijoitus oli yleisen sarjan 3. Hyvä, että Manninen ei osallistunut, sillä silloin olisin ollut neljäs :)  Loppuaika oli 3.11.36, mihin olen kyllä erittäin tyytyväinen, sillä paranihan ennätys vajaat 6 minuuttia ilman erityisempää vauhtitreeniä.  Kaiken kaikkiaan juoksu meni just niinkuin pitikin. Jos olisin tyytynyt pyrkimään 3.15 alitukseen, olisi voimia vielä jäänyt, mutta nyt kun kovensin tavoitetta, juoksin tälle kunnolle maksimaalisen suorituksen. Ei sen niin väliä, että 3.10 ei alittunut, sillä ulosmittasin tämän hetkisen kuntoni kyllä täydellisesti ja se riittää. Ei tullut hyytymistä, ei jalkaongelmia, eikä mitään muutakaan. Täydellinen suoritus, vaikka itse sanonkin. Ja olihan se hienoa käydä pokkaamassa snapsilasin kokoinen pokaalikin. Oli muuten elämäni ensimmäinen urheilupalkinto, jonka sain sijoituksen perusteella, eikä pelkästä osallistumisesta. Parempi myöhään ja niin edelleen.

Garmin data

Tulokset (kokonaiskilpailu)

Tulokset (yleinen sarja)

Kisa oli hyvin järjestetty, reitti on nopea ja kaunis, kuten luvattiinkin. Pientä huvittuneisuutta aiheutti osallistujapaketti, joka sisälsi mm. vehnäjauhoja, rasvanäytteitä, hunajaa jne. Tämmöistä oheissälää, kuten en niitä puuvillaisia "kisapaitojakaan" kyllä kaipaa, mutta tämä nyt on tämmöistä nillittämistä. Hyvä kisa, suosittelen.

Nike Zoom Elite

The Weapon of choice: Nike Elite Zoom. Juoksin tällä jo kevätmaran. Edelleen hyvä kenkä. Valitettavasti tämä pari taitaa kulua loppuun ennen seuraavaa kisaa, joten uuden marakengän etsiminen on edessä. En kyllä pidä lainkaan mahdottomana, että ostaisin uuden parin näitä.

Ruisrääkki 2013

Syksyn juoksujen piti päättyä Nuuksioon ja tarkoituksena oli enää syksyn aikana osallistua Mammuttimarssiin maastopyörällä. Mahdottomiksi muuttuneista aikatauluista johtuen joudun kuitenkin jättämään Mammutin väliin, joten jotain kisaa kalenteriin piti vielä saada. Näin ollen päätin, että juoksen vielä yhden asfalttimaran tälle syksylle. Todennäköisesti kisapaikkana on Hanko ja Itämeri-maraton tai Vantaan Maraton. Kattoo ny.

Noh, joka tapauksessa maratonille valmistavana treeninä olen aina juossut tavoitevauhtisen puolikkaan, joten Ruisrääkki osui aikatauluihin täydellisesti. Eihän sinne nyt tosin mitään maravauhtista puolikasta lähdetty juoksemaan, vaan optimistisena tavoitteena oli alittaa 1.30. Arvelin, että hyvänä päivänä tuo voisi alittua, sillä olin juossut muutaman rohkaisevan lenkin, jotka viittasivat siihen, että vauhtia saattaisi olla riittävästi.

Tiesin heti startista, että vaikeaa tulee olemaan. Juoksu kulki tavallaan ihan hyvin, mutta rentous, mikä ainakin alkumatkasta pitäisi olla, puuttui. Kilometriajat olivat alussa suunnilleen sellaisia kuin pitikin, mutta jo n. 7 km kohdalla huomasin, että alan jäädä tavoitevauhdista. Oman juoksutapani jo hyvin tuntien, tiesin myös, että tuskin saan aikatappiota kirittyä kiinni loppumatkasta.  Tässä kohtaa alkoi jo ottamaan pannuun aika raskaasti ja jossain kympin kohdalla harkitsin vakavasti jättäväni leikin kesken. Juoksu tuntui tasaisen pahalta koko ajan, mutta mitään varsinaisia ongelmia ei ollut, joten vaikea sitä keskeyttämistä olisi ollut muille tai itselleen selittää. Vauhti ei vaan riittänyt. Arvelin kyllä  juoksevani oman ennätykseni, mutta jotenkin se ei tyydyttänyt, sillä olin selkeästi asennoitunut 1.30 alitukseen ja kaikki muu laskettaisiin epäonnistumiseksi.

Eihän se meno siitä parantunut, eikä loppukiriäkään irronnut, joten maaliin tullessa ei ollut tietoa loppuajasta enempää kuin, että varmastikaan 1.30 ei alittunut.  Kuulluttajillakin oli just maaliintulon aikana monitori pimeänä ja oman ajanoton huomasin käynnistää vasta kilometrin kohdalla, joten loppuaika jäi hämärän peittoon.  Oma kello pysähtyi lukemiin 20km/1.27, joten arvioin, että 21,1km olisi ollut noin 1.32.  Tuloslistoista selvisi myöhemmin, että loppuaika oli 1.31.48, eli pari minuuttia parannusta viime vuotisesta ja oma ennätys. Jotenkin ei silti osaa olla oikein tyytyväinen.  Sijoituksina yleisen sarjan 29. ja kokonaiskilpailun 48.

Garmin data

Tulokset (kokonaiskilpailu)

Tulokset (yleinen sarja)

Kun ei sitä vauhtitreeniä ole juurikaan tullut tehtyä, niin ei vauhtiakaan näköjään ole. Saattaa olla, että nyt alkaa olla tällaiselle keski-ikäistyvälle pyöräilijäjuoksijalle tulokset ns. tapissa. Parantaminen on toki mahdollista, mutta arvelisin, että pitäisi alkaa panostamaan enemmän juoksuun ja vähentää pyöräilyä, mikäli selkeitä tulosparannuksia haluaa saada aikaiseksi. Ja se ei taas kiinnosta, sillä pyöräily on kuitenkin paljon mukavampaa kuin juoksemoninen.  Toki, jos puolikkaan ajasta saisi tällaisella hitaalla kehityksellä joka vuosi 1-2 minuuttia pois, niin alle 40-vuotiaana se 1.30 saattaisi vielä alittua.

Järjestelyt Ruissalossa toimivat viime vuotta paremmin. Toki juoksun jälkeen olisi ollut mukava saada esim. keittolounasta. Nyt saadussa eväspussissa oli niinkin tähdellisiä eväitä kuin kahvinpuruja, muro- ja myslipaketit jne. Ehkä siinä muonapaketissa voisi olla jotakin muutakin sisältöä kuin se, mitä "sponsorit" sattuvat näytepakkauksissaan olevan halukkaita jakamaan.

Adidas Adios 2

The Weapon of Choice: Adidas Adios 2. Tällä on juostu maratonin maailmanennätys (kahdesti), joten pakko olla hyvä. Ja onhan se. Pirun napakka, rullaava ja jäykkä. Tuntuu aivan toivottomalta jos vauhti on 5 min/km tai hitaampaa, mutta kun aletaan mennä 4.30 min/km ja kovempaa, niin kenkä tuntuu oikein vievän askelta eteenpäin. Huippu!

Nuuksio Classic 2013

Tänä vuonna Nuuksioon lähdettiin huomattavasti kokeneempina kuin vuosi sitten. Näin jälkikäteen ajateltuna viime vuonna tein aika monta asiaa väärin, joten sanotaan nyt sitten, että se reissu meni oppirahoja maksellessa. Silloin oli maastojuoksua alla ~50km (ikinä), kengät olivat huonot, eväät väärät, vaatetta liikaa ja juomarepussa turhaa tavaraa.  Opiksi on otettu ja nyt lähdettiin "fast & light" -periaatteella. Kengät on etukäteen hyviksi todettu, juomarepusta luovuttu, tankkaus opittu jne. Kuntokin piti oleman ihan OK, joten tavoitteena oli tuntuva aikaparannus ja sijoittuminen 50. parhaan joukkoon (viime vuonna olin 53.). Viimeksi juoksin karvan alle viiteen tuntiin ja nyt ajattelin jotain 4.20-4.40 aikaa. 4.30 alitukseen olisin jo erittäin tyytyväinen.

Startti oli klo 9.30 ja liikkeelle päästiin hyvässä kelissä. Olin vähän huonosti sijoittunut lähtökarsinaan, enkä ihan hereillä, joten jäin heti startissa vähän jumiin massan taakse. Koitin juosta samantien mahdollisimman monesta ohi ja pääsinkin kohtuullisissa asemissa polulle. Itse juoksusta ei nyt ole mitään erikoista kerrottavaa. Kenkä toimi erinomaisesti, tankkaus ja juominen toteutui suunnitellusti, sää oli mitä parhain juoksemiseen jne. Kaikki meni siis hienosti. Ekan kympin juoksin hiukan turhan kovaa, toisen taas hiljaa. Kolmannen juoksin sitä vauhtia, mitä pääsin ja viimeiselle osuudelle pystyin hiukan kiristämäänkin vauhtia (tai en ainakaan hyytynyt merkittävästi).  Maalisuoralla, eli viimeisellä 300 metrillä kaksi kaveria tuli vielä ohi, kun ei oikein loppukiri irronnut, mutta muutoin ne ketä ohitin pysyivätkin takana.

Maaliin pääsin hyvävoimaisena ja aika oli 4.28.57.  Vajaan puolen tunnin parannus siis viime vuoteen. Tavoite toteutui!  Mites se sijoitus sitten?  Sijoitus oli 62. eli sijoitus huononi 9 pykälää, vaikka aika parani merkittävästi. Tänä vuonna nimittäin mentiin ihan hirvittävää vauhtia. Voittajan aika oli TÄYSIN käsitttämätön 3.12.58. Alle 4 tunnin pääsi 15 juoksijaa, kun viime vuonna ainoastaan kolmen kärki alitti 4h. Eli taso oli hiukkasen kovempi tänä vuonna ja olihan toki reittikin kuivempi = nopeampi.

Garmin data

Tulokset

Kuva1  Kuva2  Kuva3

Nuuksiossa järjestelyt toimivat tänäkin vuonna täydellisesti. Reitti oli hyvin merkitty, ruoka maukasta, meininki erinomainen ja niin edespäin. Varmasti ensi vuonna uudestaan.

Ai niin. b00t:a täydennettiin joukkuekisaa varten muutamalla "ulkojäsenellä".  Kuvittelimme pitkään olevamme joukkukisan neljänsiä, mutta päivitettyjen listojen myötä sijoitus putosi ja oli lopulta 7/15. Paremmassa puoliskossa silti. Kiitos Jani ja erityisesti Teemu ja Tommi hyvästä panoksestanne joukkuekisassa.

Inov-8 Roclite 315

The weapon of choice: Inov-8 Roclite 315. Näillä on juostu jo aika paljon, mutta juostaan jatkossakin. Tarkemmin erittelemättä: Pirun hyvä!

Jämi84-MTB 2013

Loppukesän pyöräilysuunnitelmat menivät Tahko-pettymyksen jälkeen vähän uusiksi.  Synkronoituani kalenterin vaimon kanssa, päätin jättää Myllyn maantiepyöräilyn väliin ja lähteä hakemaan onnistumista maastopyörän selässä Jämi84-mtb:hen. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja reitti on kuulopuheiden mukaan (turkulaiseen makuun) erittäin helppoa ja nopeaa.  Tämä aiheutti melkoisia etukäteisspekulointeja, sillä päätin läskipyörän sijasta lähteä tällä kertaa liikkeelle yksivaihdemaasturilla.  Yksivaihteisessa on se ongelma, että välitykseksi pitäisi etukäteen valita sellainen, jolla pääsee mäet ylös, mutta ei toisaalta joutuisi antamaan muille tolkuttomasti tasoitusta hiekkatiepätkillä. Päätin valita pari pykälää Turku-välityksiä tiukemman ratastuksen.  Toinen asia, mikä aiheutti vähän päänvaivaa oli juomahuolto, sillä hellesäässä on ikävää ajaa juomarepun kanssa. Päätin pärjätä kahdella 0,75l pullolla ja tungin minimaaliset korjaustarvikkeet satulalaukkuun ja paidantaskuihin.

Koska reitti on nopea ja matka 84km, ajattelin etukäteen pyrkiä 4 tunnin alitukseen. Viimeisenä iltana ennen kisaa tulin kuitenkin katsoneeksi edellisvuoden tuloksia ja niistähän selvisi, että 4 tuntia ei itse asiassa ollut mikään järin kova tavoite.  Tarkensin sitten viime hetkillä tavoitteen johonkin 3.40-3.45 paikkeille. Syteen tai saveen.

Jämi84

Lähtö oli jaettu kahteen ryhmään, jotka starttasivat 10.00 ja 10.10. Itse olin jälkimmäisessä ryhmässä, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli ehdottomasti hyvä juttu. Tämä siksi, että koko matkan ajaksi riitti edessä selkiä kiinniotettavaksi (hehheh). Asetuin eturiviin, mutta porukka lähti startista heti ihan tolkutonta vauhtia liikkeelle ja totesin, että tässä vauhdissa ei asfaltilla ja kovapohjaisella hiekkatiellä kauaa yksivaihteisella perässä pysytä. Ekan kympin aikana porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta, mutta matkan edetessä oma ajo asettui ja aloin napsia päänahkoja yksi kerrallaan. Yksivaihteisessa on se hyvä puoli, että se liikkuu kohtuullisen vakiovauhtia (niin kauan kuin sitä jaksaa polkea) ja tämän takia erityisesti ylämäissä pääsin isoistakin porukoista ohi. Reitti oli pääosin metsäautotietä tai tasaista kangaspolkua. Turkulaisiin juurakoihin tottuneelle maasto oli siis erittäin helppoa ja ainoat haastavat pätkät olivat oikeastaan muutama pidempi nousu. Kokonaisuudessaan ajo meni siten, että hiekka- ja asfalttitiepätkillä porukkaa tuli ohi, mutta ylämäissä kuittasin ohittelijat ja loppusaldona taitaa olla, että kovin moni ei meikäläisestä lopullisesti ohi mennyt.

(c) Jämi147/OneVision

Pyörä toimi hyvin, eikä mitään suurempia katastrofeja sattunut. 45km kohdalla, juuri huollon jälkeen, mussutin energiapatukan ja yrittäessäni ottaa vettä pullosta, huomasin, että täysinäinen pulloni oli pudonnut (tyhjä oli toki mukana). Tässä kohtaa lyhyesti ahdisti, sillä seuraavaan huoltoon oli 10km ja lämpötila hellelukemissa. Hoksasin sitten, että putoaa niitä pulloja muiltakin ja alle kilometrin päästä sain poimia polun varresta täyden pullon urheilujuomaa. Tiedä sitten, minkä syfiliksen siitäkin pullosta saa, mutta samapa tuo.  Problem solved. Seuraavan kerran ylimääräisiä sydämentykytyksiä tuli viimeisen huoltopisteen jälkeen 75km kohdalla, kun huomasin, että takarengas on tyhjentynyt jonkin verran. Mulla on tubeless-kumit (ne tietää, ketkä tietää), eli hätä ei ollut suuri, mutta mahdollisuudet renkaan totaaliseen tyhjenemiseenkin olivat melko suuret. Päätin kuitenkin kitkuttaa maaliin vaikka vanteella ajaen, sillä pumppaaminen olisi kuitenkin ottanut muutaman minuutin ja sinä aikana olisi ohi tullut ainakin 10 kuskia. Riski kannatti ja rengas piti ilmat maaliin asti.

Päätin etukäteen, että en katso väliaikoja koko reissulla, joten loppuajasta ei ollut käsitystä, muuten kuin, että melko kovaa tultiin. Ajoin maaliin ja kuulin kuulutuksen 3.27 ja jotain. Jeah!!! En oikein tiedä, oliko tuo nyt hyvä aika vai ei. Olen kyllä tyytyväinen, sillä menihän se reilusti alle tavoitteeen ja sijoitus oli 94. eli parhaaseen neljännekseen 382:sta maaliin ajaneesta. Vaihdepyörällä olisin varmaan päässyt jonkin verran kovempaa, mutta sitä nyt on turha spekuloida, sillä emmää semmoisella aja. Pidemmällä välityksellä olisin tiepätkillä päässyt hiukan kovempaa, mutta sitten olisi pari ylämäkeä saattanut jäädä ajamatta. Hyvä tämä oli.

Garmin Data

Tulokset

Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty. Reittimerkinnät, liikenteenohjaus, huolto yms. ansaitsevat kiitokset. Pullaa ja kahvia olisi ollut mukava saada maalissa, mutta muuten kaikki meni hienosti. Ainoat moitteet tulee vain peseytymistiloista (miesten puolella 4 suihkua ja osallistujia ~500) ja alimittaisesta reitistä (Garmin mittasi 81,7km ja emmää ny ihan noin paljon ole mutkissa oikaissut). Itse ajo nyt muistutti enempi maantiepyöräilyä, eli mennään se mikä jaksetaan, sillä reitin maastopyöräilyllinen anti jäi hyvin vaatimattomaksi. Toisaalta sitä pyörää saa taluttaa täällä Turun juurakoissa ja nokkospuskissa ihan riittävästi, että oli ihan mukava ajaa välillä ns. täysiä. Tuskin tästä nyt mitään vakiotapahtumaa omaan kilpailukalenteriin kuitenkaan tulee.

Surly KarateMonkey

The weapon of choice: Surly Karate Monkey 29er. Yksivaihteinen viemäriputkihirviö, joka on nopeampi kuin miltä näytää. Välitys 32x17.

Tahko-MTB 180km 2013

Alkuvuodesta aloin pohdiskella, mikä olisi tämän kauden The Pyöräilytapahtuma. Viime vuonna se oli Vätternrundan Ruotsissa ja sen jäljiltä ei oikeastaan ollut intressejä ajaa mitään megaluokan maantiepyöräilyä tällä kaudella.  MTB-Turun porukka on jo usean vuoden  ajan käynyt osallistumassa Tahko MTB -tapahtumaan, joka on Suomen mittakaavassa valtava maastopyöräilytapahtuma noin 2000 osallistujallaan. Tänä vuonna tarjolla oli 60km, 120km ja 180km matkat, joista ajattelin valita 120km, sillä se vaikutti "sopivalta". Lyhyen internetspekulaation (=yllytyksen) jälkeen päädyin kuitenkin viiden muun turkulaisen kanssa ilmoittautumaan 180km matkalle. Tämä ei ehkä ollut viisain mahdollinen veto ottaen huomioon, että en ollut koskaan ajanut Tahkolla metriäkään, pisin ikinä ajamani maastolenkki oli alle 60km mittainen ja kalustona tulisi olemaan 1x9 -voimansiirrolla oleva jousittamaton läskipyörä. Täytyy myöntää, että kyllä tämä koitos useammankin kerran kevään mittaan arvelutti, mutta luvattu, mikä luvattu.

Valmiina lähtöön

MTB-Turun porukka oli varannut majoitukset, organisoinut kyydit ja hoitanut vielä ruuatkin paikan päälle, joten tämän helpommaksi ei  homma enää voi muuttua.  Perjantaina klo 9.00 startattiin kohti Tahkoa ja kiirettömän matkan (kaikki tauot pidettiin ja kaikki eväät syötiin) jälkeen perille päästiin joskus 17.30 paikkeilla. Siinä sitten loppuilta yleistä asettautumista, syömistä, numerolapun noutamista, syömistä, kamojen säätämistä, syömistä ja spekulointia tulevasta koitoksesta. Nukkumaan pääsin noin puolilta öin ja herätys oli 3.30, sillä startti olisi klo 5.00.

Tahkolla yhden kierroksen mitta on 60 km ja sitä sitten ajetaan 1, 2 tai 3 kertaa riippuen valitusta kokonaismatkasta. Meillä olisi siis edessä kolme kierrosta, joista ensimmäisen ehtisimme  (toivottavasti) ajaa ennen lyhyempien matkojen startteja, jotka alkoivat klo 9.00  eteenpäin 20 minuutin välein.  Tavoitteena oli ehtiä massalähtöjen alta pois, sillä muussa tapauksessa jumiutuu ruuhkiin ja päätyy jonottelemaan vuoroaan kapeille poluille. Itsellänihän ei ollut mitään käsitystä omasta vauhdistani ja varovaiseksi tavoitteeksi asetin kokonaismatkalle 14 tuntia ja optimistiseksi 13 tunnin alituksen.  4 tunnin alitus yhdellä kierroksella on varsin kelvollinen suoritus Tahkolla, joten ajattelin, että eka kierros alle 4 tunnin ja kaksi jälkimmäistä sitten sillä vauhdilla, millä pääsee.

(c) Kaisa Kekola

Aamulla kävi jo selväksi, että päivästä tulisi tolkuttoman kuuma. Starttihetkellä lämpötila oli jo noin 17 astetta ja siitähän se vaan nousisi. Liikkeellä lähdettiin vaatimattomin seromonion ja ensimmäinen 10km oli maantietä tai kuntorataa, joten koko porukka pysyi jotakuinkin kasassa.  Ensimmäisen pidemmän mäen tullessa porukka alkoi venymään, mutta eipä tässä kärkisijoista oltukaan mittelemässä, joten sinnepä menivät. Itselläni ylämäet tuntuivat nousevan hyvin ja alamäissäkään ei joutunut kohtuuttomasti jarruttelemaan, vaikka pyörässä ei jousitusta ollutkaan. Muut turkulaiset jäivät taakse jo jossain 20km paikkeilla, mutta ajattelin, että ajetaan nyt, kun tuntuu kulkevan. Ensimmäinen kierros meni vallan vaivattomasti ja oikeastaan vasta viimeisen pitkän ylämäen jälkeen, siis vasta ennen pitkää loppulaskua, johon kierros päättyy tajusin, että nythän ollaan reilusti tavoitteen alle. Posotin loppulaskun alas niin täysillä kuin uskalsin, kaarsin viimeisten mutkien jälkeen kierroksen väliaikapaikalle ja katsoin kelloa. Kello oli 8.37, eli olin käyttänyt ensimmäiseen kierrokseen 3h 37 minuuttia. (virallista väliaikaa ei ole myöhemmistä tapahtumista johtuen, mutta olin väliaikapisteellä yhtä aikaa kilpailijan numero 1846 kanssa) HUHHUH!

(c) Kaisa Kekola

Huoltopisteellä täytin juomarepun, otin uuden pullollisen urheilujuomaa ja täytin taskut patukoilla ja geeleillä. Ja eikun eteenpäin. Starttasin toiselle kierrokselle 8.40, eli hyvissä ajoin ennen massalähtöjen startteja. Saisin siis ajaa kaikessa rauhassa tyhjällä reitillä hyvän tovin, ennenkuin kuuma ryhmä ajaisi minut kiinni.   Noin kilometrin jälkeen ajoin jonkun risteyksen pitkäksi (tästä vähän pyyhkeitä järjestäjälle, sillä myöskään ohjausta ei näkynyt) ja päädyin rullailemaan kilometrin verran pyörätietä pitkin varsinaisen reitin sijasta. Pääsin kuitenkin takaisin reitille, mutta tuossa kohtaa tuli tahattomasti oikaistua puolisen kilometriä. Noin 80km kohdalla tulin toisen kerran legendaariseen Kinahmi I:n nousuun, jonka jouduin taluttamaan ylös, kuten tekee 95% kaikista ajajista. Nousun jälkeisessä alamäessä kuului takaa kolahdus ja huomasin pumpun tippuneen satulalaukusta. Satulalaukku oli jotenkin kivikkorynkytyksessä auennut itsestään ja olin siis kylvänyt kuusiokoloavaimet, rengasmuovit ja mikä pahinta varasisuskumin jonnekin Kinahmille. Noh, vahinko oli jo tapahtunut ja ajattelin, että poimin kierroksen jälkeen kaverin varustesäkistä uuden varasisurin mukaan.

Tässä vaiheessa kuuma ryhmä tuli sitten takaa ja kovaa, joten oma ajo muuttui katkonaisemmaksi, kun tein reilusti tilaa takaa tuleville. Pojat ajoi "aika" kovaa ja lähdettyäni aina ohitusten jälkeen liikkeelle pysyin porukan perässä n. 3 sekuntia.  Kinahmi II on vielä pahempi nousu kuin ykkönen ja sitä tuskin ajaa kukaan ylös.  Tämän mäen taluttelin jonossa kisakuskien kanssa ja ylös päästyäni päästin porukan ohitseni. Kinahmi II:n laskussa kävi sitten se, mitä olin pelännyt viimeisen 10km ajan. Takarengas alkoi tuntua tyhjältä ja jossain 93km kohdalla se tyhjeni lopullisesti. Varasisuria ei siis ollut, eikä liioin paikkoja ja vaikka läskipyörän sisäkumia ei voi (pitävästi) paikatakaan, olisi sitä silti kokeilla voinut. Talutin pyörää reilun kilometrin jatkuvan pyöräletkan ajaessa ohitseni ja lopulta joku ystävällinen kanssapyöräilijä tarjosi paikkoja. Paikkasin kumin, pumppasin kohtuulliset paineet renkaaseen ja lähdin ajamaan. JEE, selviäisin ehkä sittenkin. Parin kilometrin jälkeen reitti koukkasi tieltä takaisin metsään ja vajaan kilometrin jälkeen rengas oli taas tyhjä. Paikka ei pitänyt, kuten odotettavissa olikin ja huollosta ei saisi läskiin sopivia sisureita, joten peli alkoi olla pelattu. Seuraavaan huoltoon oli reilu kilometri, joten talutin sinne. Pienen harkinnan jälkeen ilmoitin toimitsijalle keskeyttäväni ja jäin odottelemaan kyytiä maalialueelle. Reilun 20 minuutin päästä huoltopisteelle tuli turkulainen läskipyöräkollega, jolta olisin saanut uuden sisurin, mutta tässä vaiheessa olin tuhrannut rengasrikon johdosta jo lähes tunnin, kroppa oli jäähtynyt ja henkisesti olin heittänyt jo lusikan nurkkaan, joten olkoot. ***TU DNF!

Keskeytys otti kupoliin niin paljon, että meinasi happi loppua.  Olin kisan puolivälissä erittäin hyvässä vauhdissa, minkäänlaista väsymystä ei tuntunut, kuumuus ei juurikaan haitannut, neste ja energia upposi, joten ainakin toisen kierroksen olisin päässyt loppuun huippuajassa. Kolmatta kierrosta on turha nyt spekuloida sen kummemmin, mutta tuloslistaa katsoessa kanssakilpailijat, joiden kanssa ajoin samaa tahtia rengasrikon sattuessa päätyivät karvan yli 12 tunnin loppuaikaan. Että silleen.

Eipä kisasta sen enempää. Kuudesta turkulaisesta 180km ajajasta vain yksi ajoi täyden matkan. Ei mennyt siis ihan nappiin muillakaan. Loppupäivä ja ilta meni palautusjuomia nauttiessa ja spekuloidessa muiden turkulaisten onnistumisia ja epäonnistumisia. Lyhyemmillä matkoilla turkulaiset tekivät onneksi reittiennätyksiään joko ajassa tai matkassa mitattuna. Onnittelut kaikille tasapuolisesti.

Henkilöhtaisen suorituksen keskeytymisestä johtuvaa pettymystä lukuunottamatta reissu oli mahtava kokemus, joten kiitokset kaikille mukana olleille seurasta ja sympatiasta. Ensi vuonna Tahkolla ajetaan pitkänä matkana 240km ja sinne en vielä ole valmis (kun kerran 180km on ajamatta), joten revanssi siirtyy vuoteen 2014. Ensi vuonna tyhmäillään Tahkolla jotain muuta tai sitten ei.  Saa nähdä.

Tulokset

Garmin data

Salsa Mukluk

The Weapon of Choice: Salsa Mukluk läskipyörä. Toimi kuin unelma, kunnes rengas hajosi. Alamäessä joutui antamaan vähän tasoitusta pyörän takia, mutta ylämäessä ei.

Masku Maraton 2013

Kisakausi käyntiin Maskun maratonilla.  Juoksin viime vuonna Maskussa ensimmäisen täysmatkani ja silloin se oli aika hirveää. Nyt lähdin sekä avaamaan kautta, parantelemaan ennätystä että karistamaan Masku-peikkoa harteiltani. Reitillä on kaksi aika pahaa nousua, joten kun nuo joutuu nousemaan yhteensä kahdeksan kertaa, alkaa jalka väistämättä painaa jossain vaiheessa.  Viime vuonna hyydyin totaalisesti noihin mäkiin viimeisellä kierroksella, mutta nyt olin kokeneempi ja paremmin valmistautunut ja paremmassa kunnossa.

Olin alunperin ajatellut, että käyn avaamassa kauden ja tyydyn johonkin 3.30 alitukseen, eli ei ollut tarkoituskaan olla ennätysjahdissa. Kisan lähestyessä kunto vaikutti kuitenkin hyvältä ja tein tavoiteasettelun uusiksi. Nykyisen ennätyksen ollessa 3.23.30, tavoitteet menevät näin:

<3.25 Minimi

<3.20 Realistinen

<3.15 Optimistinen

Sääennuste lupasi hyvää. Noin +8 astetta, ~2m/s tuulta ja auringonpaistetta. Täydellinen sää siis. Päätin etukäteen, että pyrin juoksemaan mahdollisimman tasaisen juoksun, mielellään tietysti negatiivisen splitin (=jälkimmäinen puolikas kovempaa), mutta itselleni tasavauhtinen sopii paremmin. Päätin pyrkiä n. 49 minuutin kierrosaikoihin.

Puolikkaan ja kokonaisen startti oli yhtä aikaa, mikä on jees, koska silloin löytyy vetoapua ainakin puoleen matkaan asti. Maskussa kokonaisen juoksi about 100 ihmistä, joten jälkimmäisille kierroksille ei välttämättä samanvauhtista seuraa löydy.  

Juoksu lähti hyvin käyntiin. Jalat toimi alusta asti ja nakuttelin suunnilleen 4:40min/km menemään. Ensimmäisen kierroksen splitti oli 49.14 ja totesin samantien, että 3.15 ei ainakaan tule alittumaan. Toinen kierros meni aika tarkkaan samaan aikaan (2. ja 3. kierroksen Garmin datassa on pientä heittoa, sillä muistin ottaa spilitin vasta about 100m maalin jälkeen). Puolimatkan jälkeen edessä näkyi muutaman juoksijan porukka, jonka päätin juosta kiinni, jotta ei tarvitsisi ihan yksin juosta. Jalat tuntuivat edelleen hyviltä ja juoksu rullasi. Kolmas kierros meni samaan 49 minuutin tuntumaan ja tässä vaiheessa olin jo suht voitonriemuinen, sillä kroppa tuntui hyvältä, eikä mistään 30km muurista ollut tietoakaan. Lähdin viimeiselle mitään säästelemättä ja tuntui, että olisin mennyt kovempaakin kuin mitä lopulta menin. Toki väsymys alkoi painaa ja söi vauhtia, mutta fiilis oli edelleen korkealla. Jälkimmäinen isoista nousuista oli n. 38km kohdalla ja sen jälkeen loppumatka on suht tasaista ja alamäkeä. Päätin ladata kaikki peliin ja pystyin juoksemaan loppumatkan n. 4.30-4.35min/km, mikä oli aika hyvin. Olin juossut viimeisen kierroksen hiukan varttuneempien herrasmiesten seurassa, mutta n. 2km ennen maalia näköpiirin tuli nuorempi kaveri, jonka arvelin juoksevan samassa sarjassa itseni kanssa. Päätin poimia vielä yhden sijoituksen ja menin heittämällä kaverista ohi. Sitten viimeiset kaarrokset maalialueelle ja avot. 3.17.13. Laatta meinasi lentää maalissa, eli kaikki tuli annettua, mutta kyllä tuohon tulokseen saa erinomaisen tyytyväinen olla.

Ennätys parani melkein 6 minuuttia vaativalla reitillä ja tuo viimeisten kilometrien ohituskin kannatti, sillä sijoitus oli yleisen sarjan 2. Ykkönen juoksi 2.50, joten sen suhteen ei kisailua juuri ollut. Olen tyytyväinen, kaikkeen.

Garmin data

Tulokset

Petteri paranteli Maskussa omaa ennätystään vaatimattomat parikymmentä minuuttia ja juoksi yleisen sarjan kuudenneksi, joten onnittelut sinnekin.

Nike Zoom Elite

The Weapon of Choice: Nike Zoom Elite.  Edellisen maran jälkeen päätiin, että seuraavan juoksen vähemmän vaimennetulla ja kevyemmällä kengällä. Tykkään Adidaksen Adizero-sarjasta, mutta niiden lesti on sen verran kapea, että pitkän matkan kenkää en sieltä löydä. Maratonille kaipaan kenkään vähän väljyyttä ja turpoamisvaraa jalalle.Siirryin siis katselemaan Nikeja, sillä muita merkkejä en asfalttikengissä suosi. Lueskelin arvosteluja ja ZoomElitea kehuttiin vuolaasti kaikkialla. Ostin siis ne. Hyvin toimii. Vaimennusta on edelleen aika tuhdisti, mutta on tuo kuitenkin reilusti keposempi kenkä kuin Vomero. Näillä mennään nyt ainakin tämän kauden marat ja pitkät lenkit.

CrossFit On-ramp

Kävin helmikuussa Turun Reebok Crossfitin On-Ramp -kurssin, joka antaa valmiudet/oikeudet alkaa harjoittelemaan salilla. Seuraavassa hiukan kokemuksia kurssilta ja itse lajista.

Crossfit on tällä hetkellä valtavassa nosteessa ja mikäs siinä. Kyseessä on kokonaisvaltainen ja toimiva (?) kunto-ohjelma, joka tarjoaa loputtomasti haastetta kokeneemmallekin kuntoilijalle. Mediassa laji esittäytyy suht mediaseksikkäänä, kun atleettiset miehet ja tiukkakroppaiset mimmit vääntävät piukoissa paidoissa treeniä. Suomessa (=Turussa) ei olla haksahdettu kovin pahasti tuohon ameriikan meninkiin, vaan itse urheilu ja ennenkaikkea puhtaat tekniikat ovat pääosassa.

Crossfitin perusperiaate on, että ei erikoistuta mihinkään, vaan kehitetään kaikkia fyysisen kunnon osa-alueissa mahdolisimman tasaisesti. Oma urheiluni kun on ollut viimeiset pari vuotta hyvinkin kestävyyspainoitteista, niin muut ominaisuudet ovat päässeet "hiukan" rapistumaan. Tiedostin sangen hyvin omat lähtökohtani, eli omaan erinomaisen kestävyyskunnon, mutta yläkropan voimatasot ja liikkuvuus sekä yleinen kehonhallinta ovat melko kehnolla tolalla. Myös maksimaalinen hapenottokyky on aerobiseen kuntoon nähden heikko, sillä todella hapottavaa ja sykkeet maksimiin nostavaa treeniä tulee tehtyä erittäin vähän.  Näihin ominaisuuksiin lähdettiin siis hakemaan parannusta.

On-Ramp -kurssi kesti neljä viikkoa ja viikossa oli kolmet treenit. Näiden kahdentoista kerran aikana opeteltiin yksinkertaisimpien painonnostoliikkeiden tekniikkaa, leuanvetoa, kuntopallojumppaa, hyppynaruhyppyä, käsilläseisontaa, köydenkiipeämistä yms.  Itse arvostan eniten kurssin pitäjien panostusta nostotekniikkoihin. Vaikka itsekin olen useamman vuoden salilla nostoja tehnyt, oli ainoastaan maastovetotekniikka suunnilleen kunnossa. Kaikissa muissa oli enemmän tai vähemmän korjattavaa.  Tämä oli siis todella arvokasta tietoa.  Treeneissä oli yleensä tekniikkaosuus ja lopuksi tehtiin päivän harjoitus, eli WOD (workout of the day).  WOD:ssa tehdään ennalta määrättyjä liikesarjoja joko tietty määrä mahdollisimman nopeasti tai tietyssä ajassa maksimimäärä toistoja. Harjoituksesta riippuen kesto oli yleensä 5-12min ja syke kokoajan tapissa.  Treenissä mennään siis vahvasti mukavuusalueen ulkopuolelle, mikä on tavallaan hyvinkin piristävää.

No, onko semmonen sitten kivaa?  Kiva on vähän väärä adjektiivi kuvaamaan harjoittelua, mutta itse kyllä diggaan tuosta meiningistä. Harjoitukset tuntuvat menevän ns. perille ja uuden oppiminen näin vanhallakin iällä on ilmeisesti mahdollista.  Ikinä en ole aiemmin osannut esimerkiksi seisoa käsilläni (en tosin ole yrittänytkään), mutta niinpä ne käsiseisontapunnerruksetkin sieltä pikku hiljaa löytyvät. Tulen siis jatkossakin tekemään voimaharjoitteluni crossfit-tyylillä.  Ainut ongelma on harjoittelun yhdistäminen kestävyysharjoitteluun, sillä intervallliluonteestaan johtuen crossfit on suhteellisen kuormittavaa, mutta katotaan nyt kevään kuluessa, miten tässä käy.

Jos siis perinteinen punttihomma ei kiinnosta lainkaan tai on alkanut tympiä, niin suosittelen kokeilemaan.  Ainakin ensimmäisillä kerroilla tulee varmasti selväksi, mitkä omat fyysiset heikkoudet ja vahvuudet ovat.

Röret Runt 300 2013

Vuosi 2013 polkaistiin reippaasti käyntiin 5.1. Röret Runt 300 -tapahtumassa Uudenkaupungin Vahterusringilla.  Kyseessä on TuUl:n harrastajapyöräilyosaston (lue: Matti Kiijärvi) järjestämä harvinaisen idioottimainen maantiepyöräilytapahtuma, jossa tarkoituksena on ajaa 300km kuntoputkessa.  Kun yhden kierroksen pituus on n. 1,02km, tarkoittaa se, että kierros tulee kierrettyä jotakuinkin 295 kertaa.  Eli aika monesti.  Tapahtuma ei ole täysin avoin, sillä putkeen otetaan kerralla vain 30 kuskia ja kun ainakin tätä nykyä tapahtuma ajetaan kaksi päiväisenä, niin tilaa on vain 60 pyöräilijälle.  Itse hankin "osallistumisoikeuden" ajamalla viime vuonna täyden matkan ja pääsin näin ollen ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa.

Pyöräily putkessa on poikkeuksellisen raskasta, sillä mutkat ovat jyrkkiä, putken leveys on about 4 metriä ja korkeuseroa tulee yhdelle kierrokselle yli 10 metriä.  Yhden kierroksen aikana tapahtuu siis aika paljon enemmän, kuin ulkona ajettavalla lenkillä 20 km matkalla.  Tapahtuman erikoisluonteeseen kuuluu myös noin kilometrin välein oleva huoltopiste.  Tässä on sekä hyvät että huonot puolet.  Hyvää on se, että jokainen voi rytmittää ajonsa haluamallaan tavalla ja toisaalta myös ongelmien ilmetessä apua on lähellä.  Huonoa taas se, että taukoiltua tulee merkittävästi  ulkolenkkejä enemmän ja varsinkin loppumatkasta keskeyttäminen on liian helppoa, kun ei tarvitse piiskata itseään selviämään "vielä seuraavalle huoltopisteelle".

(c) Johanna Amnelin

Itse ajaminen on pirun tarkkaa puuhaa, sillä betoniseinät ja terästolpat tulevat hyvin nopeasti vastaan, mikäli keskittyminen herpaantuu.  Tämä on erityisesti viimeisen 100km aikana suht haastavaa, kun sekä fyysinen että psyykkinen uupumus alkaa painaa. Monet ottavatkin tavoitteeksi tapahtumassa n. 200km ajamisen, mikä onkin ehkä fiksumpaa.  Itse olin kuitenkin tosiaan jo vuotta aiemmin ajanut täyden matkan, joten luonnollinen tavoite oli ajaa se myös nyt.  Mielellään tietty hiukan kovempaa kuin vuotta aiemmin.

Tapahtuma alkoi infolla klo 7.30 eli lähdin Turusta ajelemaan kuuden paikkeilla.  Itse ajo alkoi tutustumiskierroksen jälkeen joskus hiukan kahdeksan jälkeen.  Ajamaan lähdettiin 4 hengen ryhmissä ja sain ajokavereiksi porukkalenkeiltä tuttuja kavereita, joiden arvelin ajelevan suunnilleen samaa vauhtia ja kaikkien tavoitteena oli ajaa täysi matka.  

Oma ajohan lähti menemään päin seiniä heti alusta alkaen, kun Garmin ei ottanut signaalia sykevyöstä eikä nopeusanturista.  Tämä oli näinkin pedantille datankerääjälle paha isku ja siitä toipuessa menikin ensimmäiset 50 kierrosta.  Ajamisesta ei nyt kauheasti ole kerrottavaa.  Kierrosta kierrettiin ja about 60 kilometrin välein pidettiin tauko.  Ajaessa alkaa ymmärtää varsin hyvin rata-autoilijoita, sillä täsmälleen samoissa kohdissa tuli vaihdettua vaihteita ja painettua jarrua.  Toisaalta parin sadan kierroksen jälkeen alkoi myös ymmärtää sen, miksi Räikköinen vaihtoi formulat ralliin.

(c) Johanna Amnelin

Kun on kokemusta muutamasta 300km ajosta, niin sen tietää jo etukäteen, miten ajo tulee menemään, mikäli mitään yllättävää ei ilmaannu.  Ensimmäinen 100km menee hyvällä fiiliksellä ajamisesta nauttien. Seuraava satku onkin jo hiukan totisempaa ajamista, kun satulassa on istuttu jo 4 tuntia ja vielä olisi reilusti enemmän jäljellä.  Itelleni kovin osuus on yleensä kilometrit 200-250, sillä tuolloin alkaa olla jo melko puhki, ajamista on vielä pari tuntia jäljellä ja tekosyitä keskeyttämiselle ei ole enää kovin vaikea keksiä.  Tuosta osuudesta, kun selviää, niin loppu menee vaikka väkisin, kun on enää niin vähän jäljellä.  Tällä kaavalla mentiin nytkin.  Kierrosajat pysyivät koko matkan tasaisina ja ainoa ongelmatilanne tuli jossain 250km kohdalla, kun aloin tuntea selkeää heikotusta.  Pari kierrosta meni puhallellessa ja arvioidessa omaa ajokuntoa, mutta aika nopeasti olo kuitenkin oikeni ja pystyin ajamaan sujuvasti loppuun.

Ajokaverin Garminista luntattu data kertoi, että matkaa tuli lopulta 300,8 km.  Ajoaika oli 9h 55min, eli keskinopeudeksi tuli 30,3 km/h.  Kaikkiaan aikaa kului suunnilleen 11h 20 min, eli taukoiltua tuli enemmän kuin riittävästi.  Vertailun vuoksi 300 kilsan matkalla Vättern Runtissa tuli pidettyä taukoa kokonaiset 16 minuuttia.  Noh, eväät oli hyvät ja ajaminen raskasta, joten ehkä tuon voi itselleen suoda.

Kiitokset järjestäjille poikkeuksellisen tyhmästä tapahtumasta. Ensi vuonna uudestaan.