Taas mennään. 13.4. oli Maskun maraton ja vaikka ei sinne pitänyt tänä vuonna mennä, menin sittenkin. Barcelonasta oli kulunut tasan neljä viikkoa ja tällä välin ohjelmassa on ollut epämääräistä juoksentelua ja hiukan pyöräilyä sekä crossfitia. Valmistautuminen oli siis mitä oli ja ajatuksena olikin juosta "vanhalla kunnolla" parasta mahdollista vauhtia ja katsoa sitten maalissa, mihin se riittää. Masku on mulle vähän niinkuin kotikisa, kun on tuossa lähellä ja olen siellä juossut maran kahtena edellisenäkin vuonna. Jotain tavoitteita kuitenkin pitää aina asettaa ja päätin, että minimitavoittena olkoon ennätys Suomen kamaralla, eli johonkin alle 3.10 pitäisi siis mennä. Myös viime vuotista sijoitusta (2. M-yleinen, 7. kokonaiskilpailu) oli tarkoituksena parannella.
Sääolosuhteet olivat viikolla hyvin vaihtelevat ja varustespekulaatio jatkui kisapaikalle asti. Haaveissa oli, että saisi juosta shortseissa ja ilman takkia, mutta huolestuttavien sääennusteiden vuoksi pakkasin kuitenkin mukaan takin ja pitkät trikoot. Aamuinen sade lakkasi sopivasti ajaessamme kohti Maskua, joten pääsin kevyemmällä varustuksella matkaan. Juuri ennen starttia tuli vielä pieni sadekuuro, mutta se loppui 2 minuuttia ennen lähtölaukausta ja kisan aikana ei sitten satanutkaan.
Lähdimme heti startista juoksemaan pienellä porukalla aika tasaista 4.15min/km (eli alle 3h) vauhtia ja juoksu tuntui ihan hyvältä. Syke paukkui hiukan liian korkealla, mutta päätin olla välittämättä siitä. Eka kierros meni 44.27, eli ihan riittävän kovaa. Toisella kierroksella alkoi sitten käydä selväksi, että ei tässä ainakaan kolmea tuntia olla alittamassa. Syke nousi nousemistaan ja alkoi tuntua jo vähän pahalta. 18km kohdalla aloin jäämään hiukan porukasta jälkeen, mutta pystyin vielä pitämään jonkinmoista vauhtia yllä. Toinen kierros meni aikaan 45.10, eli puolimatkan väliaikana 1.29.37, mikä oli OK, mutta koska juoksu tuntui jo puolivälissä pahalta, tiesin, että ei tästä mitään tule. Edellä ollut ryhmä meni menojaan ja itse aloitin henkisen taistelun keskeyttämistä vastaan. Oli todella vaikea motivoida itseään juoksemaan, sillä tiesin, että en juoksisi lähellekään 3 tuntia ja 3.10 alituskin vaatisi sellaista rutistusta, mihin ei tuntunut resursseja löytävän. Jossain 27km kohdilla peltoaukealla märkää hiekkatietä puskiessa ylämäkeen tolkuttomassa vastatuulessa putosi vauhtikin pahimmillaan 5.40min/km paikkeille, eli siinä tuli aika paljon kirittävää tasaisemmille myötätuuliosuuksille. Kolmanteen kierrokseen kului 50.08, mikä kertoo selkeästi hyytymisen tasosta. Käytännössä koko kolmannen kierroksen ja neljännen kierroksen alun yritin keksiä pätevää tekosyytä keskeyttämiselle, mutta kun mihinkään ei varsinaisesti sattunut ja energiakin tuntui imeytyvän, en sellaista keksinyt. Ei vaan yksinkertaisesti kulkenut. 35km huoltopisteellä päätin, että "Vi***, tämä juostaan loppuun ja tulos on, mikä on!". Sen jälkeen lyllersin loppumatkan vaihtelevalla vauhdilla maaliin. Kolmas kierros 52.10 ja loppuaika 3.12.00. Jepa jee.
Tämä oli vaikein mara, mitä olen tähän mennessä juossut. Toki reittikin on raskas ja keli oli kova, mutta ei noista tekosyiksi ole. Barcelonaan ajoitettu kuntopiikki oli selkeästi ohi, joten näin jälkikäteen voi todeta, että 3 tunnin alitus Maskussa oli täyttä utopiaa. Loppuaika ei tyydytä millään muotoa ja lähinnä harmittaa, että ahnehdin kaksi ekaa kierrosta. Arvelisin, että olisin johonkin 4.20-4.25min/km vauhtiin kyennyt, jos olisin alusta malttanut lähteä sitä vauhtia. Nyt juoksin kahden ekan kierroksen aikana itseltäni jalat alta, joten loppumatka meni sitten tolkuttomaksi taisteluksi. Vaikka marakokemusta alkaa jo olla, niin kyllä nyt tuli taas opittua kantapään kautta muutamakin asia. Noh, oppirahoja joutuu aina välillä makselemaan.
Sijoitukset (6. M-yleinen, 8. kokonaiskilpailu) huononivat viime vuodesta, vaikka aika paranikin 5 minuuttia. Mikään tavoite ei siis täyttynyt ja tuloslistassakin on joukkue väärin, sillä edustin ensimmäistä kertaa b00t/Crossfit East Turku-nimissä ja ilmoittautumislistassa se vielä olikin oikein. Kaikki on siis huonosti, YHYY. Jos nyt jotain positiivista suorituksesta pitää keksiä, niin olen näin jälkikäteen tyytyväinen, että en keskeyttänyt. Vaikka vihaankin häviämistä (itselleni ja muille) suunnattomasti, niin en kyllä ihan vähällä näköjään anna periksikään. Tästä piirteestä lienee tulevaisuudessa hyötyä, kun siirrytään juoksemaan vähän pidempiä matkoja.
Itse kisa oli totuttuun tyyliin hyvin järjestetty ja homma toimi. Sääolosuhteet ovat tällaisessa kevätmarassa aina vähän arvoitus, mutta taaskaan ei onneksi sateessa tarvinnut juosta. Ensi vuonna sitten varmaan uudestaan, vaikka just nyt ei ihan hirveästi siltä tunnukaan.
 |
| Nike Flyknit Lunar1 |
The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar1. Sama kenkä kuin Barcelonassa. Nyt oli eri sukka jalassa ja vaikka sukat kastuivatkin jo alkumatkasta tuli rakkoja huomattavasti vähemmän. Tällä kertaa ei tosin kulkenut, mutta ei se kengästä ollut kiinni. Hyvät on.
