lauantai 28. kesäkuuta 2014

Tahko-MTB 120km 2014

Alunperin tämän kesän maastopyöräkisa piti oleman SyöteMTB, mutta Tahko alkoi kuitenkin houkutella kevään mittaan. Viime kesäinen reissu oli mahtava, mutta koska kisa itsessään ei mennyt ihan nappiin, niin jonkinlaista revanssiakin piti lähteä hakemaan.  Tänä vuonna tarjolla olisi ollut 240km, mutta se tuntui tässä vaiheessa hiukan liialliselta, joten matkaksi valikoitui 120km, eli kaksi kierrosta ja kalustona olisi tällä kertaa yksivaihteinen.

Vaihteettomuus aiheuttaa Tahkon kaltaisella reitillä (paljon nopeaa tietä ja pitkiä hitaita nousuja) omat ongelmansa, sillä välitys pitää olla sellainen, että siirtymillä pääsee kovaa, mutta silti ylämäetkin pitäisi pystyä polkemaan.  Valmistautumiseni kisaan keskittyikin tähän ongelmaan.  Kestävyyskunto oli vielä kevään juoksukisojen jäljiltä riittävän hyvä, joten siitä ei tarvinnut etukäteen murehtia. Laitoin siis toukokuun alussa pyörään selkeästi aiempaa raskaamman välityksen ja sitten aloin väkisin ajamaan sillä. Lisäksi tein jatkuvasti voimaharjoittelua, joten jalkoihin tuli haettua tarvittavaa ruutia myös CrossFit-salilta.  Pikku hiljaa vauhti alkoi selkeästi parantua, joten treeni tuntui purevan ja ihan hyvällä itseluottamuksella pääsin kisaan.

Ajoin viime vuonna vaihdepyörällä ensimmäisen 60 kilometriä aikaan 3.37, joten siltä pohjalta ajattelin, että nyt 120km pitäisi mennä alle 8 tunnin.  Alkuperäisenä aikatavoitteena oli siis <8h ja sijoitustavoitteena 60. joukkoon. Perjantai-illalla kävimme kuitenkin pienellä lämmittelylenkillä ja ajoimme reitin loppunousun "El Granden", joka silloin nousi ns. heittämällä, joten illan mittaan (tapani mukaan) kovensin aikatavoitetta ja päätin, että alle 7.30 pitää mennä ja tuolla ajalla pitäisi päästä helposti 50. joukkoon.

60km kisaryhmän ja 120km lähtö oli klo 9.00 ja aamulla oli kauhea arpominen varusteiden kanssa. Sääennuste lupasi päiväksi n. 17 astetta ja puolipilvistä, eli lyhyillä kamoilla pärjäisi, mutta aamupäivällä saattaisi tulla kylmä. Lähdin silti lyhyissä ja ennenkuin edes lähtöpaikalle mökiltä päästiin, totesin valinneeni oikein. Ei ollut, eikä tullut kylmä.
Heti startista porukka lähti tietysti kuin tykin suusta ja 1-vaihteisella ei siihen vauhtiin vastata. Tämän tiedostaen en edes yrittänyt mennä täysiä, sillä kokemus on osoittanut, että ylämäessä niitä hurjastelijoita pääsee sitten ohittelemaan. Tämä olikin oikeastaan koko ensimmäisen kierroksen teema. Tiepätkillä porukkaa lappasi ohi ja pitkissä nousuissa pääsin sitten itse ohittelemaan.  Polkupätkillä pystyin yllättävänkin hyviin vastaamaan porukan vauhtiin.  Muutenkin ajo eteni poluilla sujuvasti, sillä vaikka jonossa ajettiinkin. Kaikki ilmeisesti hallitsivat jotakuinkin maastopyöräilyn perusteet, joten pahempia tukkoja en minä eivätkä muut muodostaneet.  Eka kierros meni vaivattomasti siis porukassa ja puolimatkan huollossa olin ajassa 3.23.  Hämmästyin tätä itsekin ja fiilis oli todella korkealla, sillä täydellisellä onnistumisella saattaisi olla mahdollisuudet jopa 7 tunnin alitukseen. Huollossa kului aikaa kolmisen minuuttia, kun täytin juomarepun ja täytin taskut geeleillä ja patukoilla. Olin alusta asti suhteellisen säntillisesti ottanut 10km välein joko geelin tai patukan ja juonut noin yhteensä noin 2 litraa, eli tankaaminen oli hoidossa ja energiatasot kohdallaan toiselle kierrokselle lähdettäessä.

(c) Kosti Koistinen
Toinen kierros olikin aivan erilainen, sillä 60km ajajat jäivät maaliin ja 120km kuskeilla alkoi jo olla rakoa toisiinsa, joten reitillä sai ajella aika rauhassa. Yritin pitää taas alun tiepätkällä kovaa vauhtia yllä, mutta se oli yllättävän hankalaa ilman vertaistukea ja varmasti ajoin hitaammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Mäet tuntuivat kuitenkin nousevan edelleen hyvin, joten vahvalla itseluottamuksella saavuin n. 75km kohdalla Kinahmi I:n talutusylämäkeen. Ylämäen jälkeen tulee kuitenkin alamäki ja alamäki olikin se paikka, missä matkan rasitukset alkoivat tuntua. Jäykkä etuhaarukka oli hakannut kädet niin makaroniksi, että juurakkoisissa alamäkirynkytyksissä tuntui lähes mahdottamalta pitää tangosta kiinni, saatikka sitten painaa jarrukahvoista. Edellä mainituista toiminnoista molemmat ovat kuitenkin hyvin oleellisia tehokkaan ja turvallisen polulla etenemisen kannalta. Noh, vauhtia oli pakko pudottaa, kun muuten ei pyörä olisi pysynyt hanskassa. Eikä se meininki siitä parantunut. Jalka riitti kyllä hyvin siirtymillä ja mäissä, mutta teknisemmät pätkät olivat sillkaa murhaa. Jossain 90km paikkeilla tuli viimeistään selväksi, että alle 7 tunnin en tule missään nimessä ajamaan, mutta 7.30 alittuu kyllä, kunhan saan vaan itseni ja pyörän ehjänä maaliin. Loppumatkasta polut tuli sitten ajettua ehkä korostuneenkin varovaisesti, mutta avarammilla baanoilla poljin kyllä sen mitä jaloista lähti.  Loppulaskussa Tahkovuoren päältä alas järven rantaan kädet olivat niin finaalissa, että jarruttaminen oli työn ja tuskan takana. Mutkan suoraksi ajaminen ja vauhdin pysäyttäminen järveen alkoi tuntua puolivälissä rinnettä varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Hävisin tämän takia loppulaskussa vielä yhden sijoituksenkin, kun teeveestä tuttu Mikko "Peltsi" Peltola tykitti täysjoustollaan alamäessä ohi.

Maaliin pääsin kuitenkin ehjänä ja hyvävoimaisena lopulta ajassa 7.10.35, eli menihän se nyt ihan helevetin hyvin. Sijoitus oli 50. (201 ajoi maaliin), joten niukin naukin sekin onnistui. Olen tuohon aikaan kyllä todella tyytyväinen, sillä en etukäteen kyllä uskonut millään edes 7.30 alitukseen.  Ajo-olosuhteet olivat toki täydelliset, mutta kyllä se pyörä kulki silti aivan odottamattoman kovaa. Ilmeisesti tasokin oli selkeästi kovempi kuin viime vuonna, sillä tämän vuoden ajalla sijoitukseni olisi viime vuonna ollut 27.  Eräs matkaseurueemme jäsen tosin totesi, että se voisi myös johtua siitä, että itse ei ole kehittynyt yhtä paljon kuin muut :)


Kokonaisuudessaan reissu oli kyllä äärimmäisen onnistunut. MTB-Turun porukka on mitä mainiointa matkaseuraa, joten kiitokset kaikille läsnäolleille. Itse kisa oli taas erittäin hyvin järjestetty. Kaikki toimi reitillä ja reitin ulkopuolella moitteettomasti ja varsinkin huoltopisteiden väki oli valtavan ystävällistä. Ei Tahko suotta ole Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma. Ensi vuonna mennään joko pidempää tai kovempaa. Tai sitten pidempää ja kovempaa.

Surly KarateMonkey
The Weapon of Choice: Surly KarateMonkey, välitys 32/17.  Aika kisakireää kokonaisuutta olen rakennellut, vaikka runko itsessään onkin melkoinen panssarivaunu. Näköjään kuitenkin riittävän nopea, mutta silti näppärä ja mukava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti