lauantai 20. syyskuuta 2014

Ruisrääkki 2014

Syksyn kisaputki jatkui tuttuun tyyliin Ruissalojuoksuilla.  Aiempina vuosina Rääkki on ollut tärkeä kisa, sillä sen pohjalta olen yleensä arvioinut vauhtia sitten syksyn maralle.  Tänä vuonna ei kisakalenterissa ole kuitenkaan syysmaraa, vaan jotain aivan muuta, joten kovin vakavasti en jaksanut Rääkkiinkään suhtautua. Oikeastaan koko osallistumisessa ei tänä vuonna ollut järkeä, vaan tälle viikonlopulle olisi voinut keksiä hyödyllisempiäkin treenejä. Pitää se yksi kisapuolikas kuitenkin vuodessa juosta, joten viivalla siis oltiin.

Valmistautumista kisaan ei juurikaan ollut. Vauhtiharjoittelu on ollut todella vähissä jo pidemmän aikaa ja otin koko viikon normaalina treeniviikkona, joten juoksukilometrejä oli tälle viikolle jo ennen kisaa kasassa viitisenkymmentä. Näistä lähtökohdista ei siis mitään megalomaanisia odotuksia, eikä tavoitteita ollut.  Olin kuitenkin suht varma, että juoksen alle 1.30 ja sen myötä varsinaiseksi tavoitteeksi asetin sijoittumisen 30. parhaan joukkoon miesten kokonaiskilpailussa.  Kisasuunnitelmana oli, että juoksen 4:15min/km vauhtia alun ja sen jälkeen alan puskea mahdollisimman kovia kilometriaikoja ja maalissa sitten katotaan paljonko alle 1.30:n menee.

RuisrääkkiOlin lähtökarsinassa loistavasti sijoittuneena, joten juoksu alkoi heti sujuvasti.  Aiemmista vuosista oppineena otin alun ylämäet rauhassa ja lisäsin kaasua vasta 6km kohdalla, kun päästiin luukuttamaan tasaista rantaraittia. Olin jotakuinkin tavoitteessa tuossa 6km kohdalla, joten ei muuta kuin tulosta tahkoamaan. Ei se sitten kuitenkaan ollut kovin helppoa. Juoksu kulki kyllä hyvin, eikä mitään ongelmia ollut, mutta vauhti ei vaan riittänyt. Lisäksi jossain 16km kohdalla jäin lähes koko loppumatkaksi ilman juoksuseuraa, niin ei sitä viimeistä puristusta oikein löytynyt. Viimeisellä kilsalla yritin vielä tavoittaa edessä näkyvää juoksijaa, mutta ei sekään onnistunut. Maalissa Garmin näytti tylyä loppuaikaa 1.30.26, joten eipä 1.30 sitten alittunutkaan.  Tässä kohtaa kiroilin hieman.  Sittemmin totesin, että hyvinhän se meni.  Sykekäyrä on täydellinen, vaikka en sitä seurannutkaan, kisasuunnitelma toimi (poislukien kilometrit 16-19, jotka joudun juoksemaan täysin yksin) ja juoksu tuntui koko matkan helpolta ja hyvältä. Tänään ei vaan vauhtia ollut enempää.

Kun kaivelin tuloslistat esiin, niin siellä olikin tarjolla erittäin positiviinen yllätys. Olin miesten yleisen sarjan 15. ja kokonaiskilpailun osalta laskeskelin, että ikäsarjoissa oli 8 itseäni nopeampaa, joten sieltäkin sijoitukseksi tuli 23. Tavoitte täyttyi siis komeasti.


Tämä oli tämmöinen välivuosi, mutta Rääkkiennätys parani silti 1,5 minuuttia. Sinällään huvittavaa, että puolikkaan ennätyksenäni säilyy edelleen kevään maratonin väliaika, mutta ehkä se vielä jonain päivänä pannaan uusiksi varsinaisessa puolikkaan kisassakin. Kisajärjestelyt toimivat hyvin, sää oli kaunis ja porukka tuntui viihtyvän, joten mikäpäs siinä.

Adidas Adios 2
The Weapon of Choice: Adidas Adios 2. Sama kenkä kuin viime vuonna. Aika paljon enemmän vaan kilometrejä alla, mutta toimii edelleen. Jäykkä, sopivasti vaimennettu, istuu loistavasti ja pitää käsittämättömän hyvin. Harmi, että tämä poistui Addun valikoimista, joten muutaman sadan kilometrin päästä joudun etsimään itselleni jonkun toisen vauhtikengän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti