Katse kauteen 2016

Osallistumismaksuja on jo makseltu ja lentolippuja varailtu, joten koostetaanpa vähän kauden 2016 kisasuunnitelmia.  Kauden teemana on UTMB-pisteiden ja -kokemuksen kerääminen vuotta 2017 silmällä pitäen. Tämän piti olla alunperin kevyehkö kisakausi, sillä pisteet olivat jo melkein plakkarissa, mutta ITR-A:n laitettua kisapisteytykset uusiksi kaudelle 2016, menivät myös kisasuunnitelmant uusiksi.

[UTMB:lle tavallinen rahvas pääsee ainoastaan arvonnan kautta.  Päästäkseen edes arvontaan mukaan, pitää maastoultrakisoista kerätä ns. UTMB-pisteitä yhteensä 9, kahden vuoden aikana, kolmesta kisasta.  Itselleni tämä olisi toteutunut niin, että Mont Blancilta sain 3, Vaaroilta 2 ja ensi kesänä Lavaredosta 4. Yhteensä siis 9.  Pistejärjestelmän uudistuksessa kisoista saatavia pistemääriä nostettiin, mutta samalla nostettiin myös pisterajaa, millä arvontaan pääsee. Raja on ensi vuonna 15 pistettä.  Uusien pisteytysten myötä Mont Blanc ja Lavaredo ovat jatkossa molemmat 5 pisteen kisoja ja Vaarat 4 pistettä. Näin ollen näillä kisoilla pisteitä olisi kasassa kahden vuoden jälkeen 14, mikä ei riitä.]

Eli kalenteriin pitää siis buukata kaksi kappaletta 5 pisteen kisoja, mikä käytännössä tarkoittaa yli 100km maasto-/vuoriultraa melkoisilla nousumetreillä. Kisat on nyt kuitenkin haarukoitu ja toiseen osallistuminenkin jo vahvistettu, joten olen vahvasti sillä asenteella liikkeellä, että kauden päätteeksi ne tarvittavat 15 pistettä on kasassa. Toki tässä muutakin puuhastellaan kauden mittaan, mutta kaikkien muiden kisojen ensi sijaisena tarkoituksena on toimia osana valmistautumista varsinaisiin vuori-/maastokoitoksiin.  Pisteiden lisäksi tavoitteena on kauden aikana kerätä myös kokemusta entistä pidemmistä vuori- ja maastokisoista, jotta sitten jos/kun arpaonni suosii, olisi valmiutta lähteä tosissaan suoriutumaan itse kisasta. Tähän on kuitenkin vielä niin pitkä matka, että spekulointi sen suhteen jää tähän.

Homma polkaistaan käyntiin huhtikuun lopulla Helsinki Spring Marathon -katumaralla. Viime kaudella jäi tilastomerkintä hankkimatta katumaralta kokonaan, kun juoksin maran sijasta muutaman lyhyemmän sileän ultran. Nyt on kuitenkin tarkoituksena käydä tarkistamassa kevään kunto ja kiskaista yksi kovavauhtinen kisa ennen ultranylkkyjä.  Ihan mielenkiintoista nähdä kuinka kauas se kolmen tunnin raja on karannut kahdessa vuodessa.

Toukokuun alussa olisi Bodomin maastopuolikas, minne ajattelin mennä, kun se kerran tuossa lyhyen ajomatkan päässä on. Olin tuolla pari vuotta sitten ja reittihän on hieno ja suht vaativa varsinkin loppuosasta.  "Täysiä" juoksemista metsässä tulee harrastettua ihan liian vähän, joten senkin vuoksi on mukava käydä pistelemässä kerrankin oikeasti kovaa.

Sitten päästäänkin ultrahommiin. Toukokuun lopulla olisi tarkoitus lähteä Kokkolaan 12h juoksuun. Tänä vuonna olin kuudella tunnilla ja nyt siis pitäisi tuplata aika, mutta ei onneksi matkaa.  Jos edelliset kisat toimivat valmistautumisena tätä varten, niin tämä taas on viimeistelykisa ennen kauden pääkoitosta. Kovalla tavoitteella, mutta minimiriskillä tänne lähdetään. Jos ei kroppa meinaa kestää, niin tämän kisan voi surutta myös keskeyttää.

Kesäkuun lopulla on vuorossa kauden pääkisa, eli Italian Dolomiiteilla Lavaredo Ultra Trail. 119km, 5850 nousumetriä ja 5 pistettä.  Matkaa siis about 40km enempi kuin Mont Blancilla ja nousumetrejä suunnilleen saman verran. Tarkoitus on mennä tekemään hyvää tulosta, mutta ensisijaisesti kuitenkin nauttimaan vuorista.  Odotuksissa on mahtavia maisemia ja loputtomia ylä- sekä alamäkiä.  Tästä tulee tuskaista, mutta hienoa.

Lavaredon korkeusprofiili

Elokuun alussa pitäisi alustavan suunnitelmaan mukaan lähteäsRuotsin lappiin Tierra Arctic Ultraan hakemaan toiset 5 pistettä. 120km ja 2500 nousumetriä, eli ainakin paperilla näyttäisi siltä, että täältä 5 pistettä irtoaisi helpommin kuin Lavaredosta. Hyvä niin, sillä kisojen välillä on 5 viikkoa, joten pahimmassa tapauksessa palautuminen/paraneminen Lavaredosta menee pitkäksi, eikä tätä varten ehdi treenata juurikaan. Tätä kisaa en tosin ole vielä varannut, mutta mikäli mitään yllättävää ei ilmaannu, niin eiköhän lähtöviivalla olla. Vaihtoehtona tälle on roikkununt suunnitelmissa Ylläs-Hetta -kisa, mutta tuo Tierra sopinee aikatauluihin paremmin.

Tierran reittikartta

Näillä näkymin kisakausi olisi tässä vaiheessa paketissa ja loppuvuoden voisi sitten rallatella, mitä huvittaa. Voisi vaikka osallistua johonkin pyöräilytapahtumaankin parin vuoden tauon jälkeen. Syksyllä tulee kyllä varmaan vetäistyä vielä toinen sileän mara tai sitten koitan saada osallistumisoikeuden Vaaroille johonkin matkalle. Ajatuksena olisi kuitenkin välttää kisakauden kaksiosaisuus, mikä tänä vuonna aiheutti selkeästi motivoitumis- ja valmistautumisongelmia. Jos syksylle jotain kisoja tulee, niin mitään hirveitä paineita en niistä ota tai aseta etukäteen kovia tulostavoitteita.  Jotain muutoksia varmasti tulee, mutta jos kauden 2016 päätteeksi ne 15 pistettä olisivat kasassa, niin se riittäisi.  Sitä varten ei tarvi kuin könytä nuo kaksi maastoultraa maaliin. Helppo homma.

Kisakausi paketissa

Eiköhän sitten ala olla aika pistää kisakausi pakettiin.  Viime viikonloppuna oli vielä Kaarinan syysmaraton, mihin osallistumista harkitsin loppuun asti, mutta jätin kuitenkin lopulta väliin.  Tämän vuoden puolella ei enää lappua rintaan laiteta, joten voi hyvillä mielin kääntää katseen taaksepäin ja hiukan puntaroida, miten se kausi oikeastaan meni.

Lähtökohta kauteen oli, että tästä tulee ensimmäisen ultrakausi ja lyhyempiä matkoja ei juurikaan kisata.  Aloitetaanpa sillä, että käydään muutamalla lauseella kaikki kisat ensin läpi.

21.-22.2. Endurance 24h

Tänne tuli lähdettyä hiukan takki auki ja ensisijaisesti kokemusta hakemaan.  Leikki jäi kesken 12 tunnin jälkeen, mutta uskallan väittää, että mikäli kisa olisi ollut tavoitelistalla korkeammalla, niin olisin pystynyt ihan kohtuullisen tuloksen juoksemaan.  Nyt jäi käteen suht vaatimaton 12 tunnin tulos ja melko sekopäinen kokemus. Ihan just en ole menossa 24h kisaa sileälle, enkä varsinkaan sisätiloihin juoksemaan.

16.5. Kokkola Ultra Run 6h

Olin suunnitellut tämän valmistavaksi kisaksi kesän vuoriseikkailua varten ja ihan hyvä kisa se olikin.  Ihan helpolla tavoite ei täyttynyt, mutta täyttyi kuitenkin ja voitto tuli.  Ensimmäinen voitto, ikinä missään virallisessa kisassa. Ehdottomasti kauden 2. paras kokemus ja suoritus.

6.6. Suomi-juoksu 60km

Selkeä välikisa, joka ei ollut mitenkään suunnitelmissa, mutta koska palautuminen Kokkolasta oli nopeaa ja kisa järjestettiin viimeisen kerran tässä lähettyvillä, niin tulipahan lähdettyä. Juoksu meni vähän itseään säästellen ja muutenkin puolivaloilla, mutta tulos ja sijoitus olivat silti vallan mainiot. Kannatti lähteä.

26.6. Marathon du Mont Blanc 80km

Kauden ehdoton päätavoite ja huippukohta.  Tätä varten alkuvuoden aikana tehtiin kaikki se, mitä tehtiin.  Kisa oli mielettömän hieno kokemus ja meni kaikella tapaa odotettua paremmin.  Tällä reissulla kirkastui myös se, mitä tässä ainakin lähivuosina haluan pääasiallisesti harrastusrintamalla tehdä. Vuorijuoksu, kyllä!

5.9. Nuuksio Classic 42km

Tavoite oli selkeä, mutta syystä tai toisesta ei vaan mennyt odotetusti. Tuloksellisesti tämä oli selkeästi kauden heikoin kisa, mutta pakko kai niitä epäonnistumisiakin on välillä tulla.

19.9. Ruisrääkki 21km

Tällä kertaa Ruisrääkki oli todellinen hyvänmielen kisa. En ole aiemmin ollutkaan jänishommissa, mutta hupaista hommaa sekin oli, joten jatkossakin tämän tyyppistä toimintaa voisi kavereiden kanssa harrastaa.

3.10. Vaarojen Ultra 86km

Kovilla tavoitteilla tännekin lähdettiin, mutta ei mennyt tämäkään tuloksellisesti ihan putkeen. Toisaalta vähän kaksijakoiset fiilikset, sillä sijoitus oli oikeasti ihan huikean hyvä, mutta loppuaika ei.  Ihmetystä ja pientä harmitustakin aiheuttaa juoksun tietty "helppous",  jota en kuitenkaan saanut realisoitua paremmaksi vauhdiksi.

Pari lappua

Näin jälkikäteen voi todeta, että olihan siinä ultrastartteja noin niinku ekalle vuodelle ihan riittävästi ja ehkä vähemmälläkin olisi pärjännyt.  Mitään ylipitkiä kisoja en toisaalta käynyt, vaan pitäydyin tuommoisissa "miniultrissa", joten rasitus ei pääsyt pahasti kumuloitumaan ja varsinkin tuon kevään kisaputken ajan kuntokäyrä oli selkeästi noususuhdanteinen.

Positiivista kaudessa oli ehdottomasti se, että Mont Blancin reissu meni niin hyvin kuin meni. Se oli hiukan jopa odottamatonta, sillä maastoultrakokemus oli kuitenkin sangen vaatimaton ja vuorijuoksukokemusta ei ollut yhtään.  Lisäksi olen erittäin tyytyväinen sileän kisojen tuloksiin, vaikka ne eivät mitään maagisia olleetkaan. Tavoiteet kuitenkin täyttyivät ja kokemusta kertyi, mikä niiden kisojen tarkoitus olikin.  Myös se, että keskeytyksiä ei tullut muualla kuin Endurancessa ja kaikki kisat menivät ilman täydellistä romahdusta, pitää ehdottomasti laskea voitoksi. Kisojen ulkopuolisista asioista täytyy vielä todeta, että kauden aikana ei tullut minkäänlaisia vammoja eikä muutamaa lyhyttä flunssaa kummempia sairastamisjaksoja, joten ilmeisesti treenaaminenkin on ollut jossain mielessä järkevää. Tätä aihetta spekuloin ehkä tuonnempana tarkemmin.

Miinussarakkeeseen menee ehdottomasti syksyn kisojen odotettua heikompi tulostaso. Ranskan reissun jälkeen ei vaan motivaatio enää riittänyt suunnitelmalliseen harjoitteluun ja kunto kääntyi selkeään laskuun. Eihän ne kisat erityisen huonosti menneet, mutta kovin kisaliekki tuli ilmeisesti jo kesällä poltettua loppuun, eikä kisoihin löytynyt enää sellaista henkistä (eikä fyysistä) latausta, mitä olisi pitänyt löytyä.

Yleisesti ottaen tämä oli kuitenkin kaikella tapaa hieno ja onnistunut kausi.  Näiden kokemusten pohjalta olen sekä henkisesti että taidollisesti huomattavasti valmiimpi tuleviin koitoksiin. Kaikista hienointa oikeastaan on, että enää ei tarvitse pelätä edessä olevaa matkaa, vaan tiedän, että pystyn jatkossa selviytymään pidemmistäkin reissuista. Sellaisiahan nimenomaan on ensi vuonna luvassa, mutta spekuloidaan niitäkin sitten tuonnempana, kunhan nyt saadaan ensin muutama varmistus osallistumisoikeuksista. 

Vaarojen Ultra 86km 2015

3.10. ja Vaarojen Ultra Kolilla. Viime vuonna tämä oli ensimmäinen kisaultrani ja vaikka kisa menikin ihan hyvin, jäi siitä silti aika paljon hampaankoloon. Joten nyt siis toinen yritys ja (kunnon) tulosta tekemään. Edellinen kerta oli enempi vähempi oppirahareissu, vaikka silloin ajattelinkin, että kyllähän minä nämä hommat osaan. Nyt fundeerasin etukäteen asioita, jotka pitää tehdä toisin

1) Älä hyydy viimeiselle kympille!
2) Tasaisempi vauhdinjako. Eka kierros sellaista vauhtia, että toinen kierros ei ole yli tuntia hitaampi.
3) Monipuolisemmat eväät. Viimeksi patukat lakkasivat 8 tunnin jälkeen maistumasta, vaikka hyviä olivatkin. Tosin mukana oli vaan yhtä makua :)
4) Harkitumpi välihuolto. Kamat valmiiksi järjestykseen, nopeasti mukaan ja eteenpäin.
5) Älä hyydy viimeiselle kympille!

Noilla teeseillä pitäisi kyllä viime vuoden ajan parantua, mutta eri asia on, kuinka kohtien 1) ja 5) toteutus onnistuu. Kohdat 2-4 ovat helpompia.  Aikatavoite on jossain 10,5 ja 11 tunnin välillä, mutta minimitavoite olisi ehdottomasti 11h alitus. Sijoitus oli viime vuonna 20., joten mikäli aikatavoite toteutuisi, paranisi sijoituskin varmaan muutaman pykälän. Se on nyt kuitenkin toissijaista, sillä mitaleista tai TOP10-sijoituksista ei meikäläisen vauhdilla tarvitse kamppailla. Viimeksi juoksin ekan kierroksen 5 tuntiin, 13 minuutin välihuolto ja toinen kierros kesti reilut 6 tuntia. Aikatavoitteen toteutuminen vaatisi, että ensimmäinen kierros menisi alle viiden tunnin (4.40-4.50), välihuolto pitäisi vetää n. 10 minuuttiin ja toinen kierros kestäisi maksimissaan 5h30min. Ratkaisevaa tuloksen teon kannalta olisi siis toisen kierroksen juokseminen ja sielläkin ehdottomasti tuo viimeinen 10 kilometriä hiekkatietä pitkin. Viimeksi katkesin sillä pätkällä aivan totaalisesti.

Tälle vuodelle tarjolla oli myös 130km ultramatka, mikä selkeästi karsi osallistujamäärää 86:lla. Ultramatkoille myytiin yhteensä 100 paikkaa, jotka jakautuivat 86:n ja 130:n kesken n. 60/40. Paikanpäällä tuli kuitenkin tieto, että 130km kisa on peruttu Valio-myrskyn vuoksi. Kisan startti olisi ollut samaan aikaan kuin myrskyn ennustettiin olevan pahimmillaan, joten varmastikin ihan fiksu päätös. Tämä tarkoitti kuitenkin, että 130:n osallistujat siirtyisivät 86km matkalle, eli startissa olisi siis edellisvuosien tapaan satakunta kilpailijaa.

Ruskaretkeläiset startissa

Lämpötila oli aamulla n. 5 astetta ja päiväksi se lämpenisi muutaman asteen. Lisäksi reitti oli edellisvuotta kuivempi, joten sekä sääolosuhteet että reitin kunto olivat täydelliset. Klo 7 startti ja menoksi. Taktiikkaana oli juosta eka kierros reippaasti, mutta maltilla. Ylämäet menivät kävellen ja tieosuuksillakin  pidin vauhdin ja sykkeen kontrollissa. Jos jotain viime vuodesta opin, niin sen, että kisan onnistuminen/epäonnistuminen ratkaistaan pääosin viimeisellä 10km tieosuudella. Ensimmäisen kierroksen ajan riitti juoksuseuraakin koko matkaksi. Välillä joku ohitti ja joku ohitettiin. Sijoituksesta ei ollut pienintäkään käryä, mutta varmaan jossain 20 paikkeilla oltiin. Ensimmäinen kierros meni hyvällä fiiliksellä ja suht freeseillä jaloilla aikaan 4.55. Hiukan tavoitetta jäljessä, mutta ihan riittävän kovaa. Huollosta valmiiksi täytetyt pullot liiviin, energiageelejä ja suklaata taskuihin ja kuiva buffi päähän. Lisäksi vetäisin puoli pullollista kolaa ja pikkupussillisen sipsejä naamaan. Eteenpäin. Huolto kesti 5min20s ja tämän myötä sijoitus nousi varmaan 10 pykälää, sillä suuri osa kilpakumppaneista vaikutti huoltavan huomattavasti perusteellisemmin.

Toiselle kierrokselle sain seuraksi hyvin samanvauhtisen juoksijan, jonka kanssa vedettiin yhdessä melkein puolet kierroksesta. Juoksu kulki edelleen hyvin ja Kiviniemen vesistönylityksessä/väliaikapisteessä oltiin about 3 minuuttia 10.45-loppuaikaa edellä. Huoltopisteen väki oli sitä mieltä, että sijoitukset ovat seitsemäs ja kahdeksas. Hyvältä näyttää ja tuntuu. Kaikki meni oikein mukavasti Ryläykselle asti, mutta sitten alkoi meno aika yllättäenkin takkuamaan. Juoksukaveri lähti karkuun jo alkuvaiheessa ja huomasin, että oma nousuteho ei riitä mihinkään. Ylämäet, vaikka eivät pitkiä olleetkaan, olivat todella hitaita. Lisäksi alamäetkin ovat sen verran teknisesti hankalia, että juoksusta alkoi rytmi hävitä ja meno hidastui koko ajan. Selvisin polulta ulos kuitenkin ihan kohtuullisessa ajassa ja arvioin, että 11h alitus voisi edelleen olla haarukassa. Ryläyksen aikana olin hävinnyt vain yhden sijoituksen, joten ei se ehkä niin huonosti lopulta mennyt kuin miltä se tuntui.

Sitten oli jäljellä enää lopun tieosuus. Viime vuonna tämä oli silkkaa murhaa, enkä päässyt yksinkertaisesti mihinkään. Nyt tuntui ihan hyvältä ja jaksoin ylämäkiä lukuunottamatta juosta koko pätkän. Vauhti nyt ei taaskaan kummoinen ollut, mutta juoksu tuntui aivan eriltä kuin edellisvuonna. Semmoinen ongelma alkoi tosin ilmetä että vaihtaessani hölkästä kävelyksi, alkoi silmissä sumeta ja askel horjua. Oli siis turvallisempaa koittaa vaan juosta, niin pysyisi tajuissaan. Jotain häikkää siis oli, vaikka mielestäni olin saanut energiaa alas ihan tasaisella syötöllä.  Vielä n. 3km ennen maalia ohitseni meni naisten sarjan tuleva voittaja, mutta muuten ei kilpakumppaneita näkynyt edessä eikä takana. Loppunousuun lähtiessäni tiesin, että 11h ei alittuisi, mutta koitin silti puskea nousun parasta mahdollista vauhtia. Maaliin tulin ajassa 11.03.50.

Aikatavoite ei siis täyttynyt, mutta siitä huolimatta sijoitus oli miesten sarjassa 9/53 mistä olen kyllä todella ylpeä. Kympin joukkoon tällaisessa kisassa. Jes! Kokonaiskilpailussa sijoitus oli 10/62.  Yli 30 kilpailijaa siis keskeytti tänä vuonna. Aikamoista.

Tulokset
Garmin data

Mites se nyt sitten meni? Toki vähän närästää, että aikatavoite ei täyttynyt, mutta nyt on pakko sekä Nuuksion että tämän kisan perusteella todeta, että en ole niin hyvässä kunnossa kuin kuvittelin olevani. Tämän vuoden aikaparannus oli lähinnä supernopean huollon ja paremman juoksutaktiikan ansiota. Näköjään puuttuvan vauhdin voi korvata hyvällä taktiikalla, sillä huollossa saavuttamistani sijoitusparannuksista menetin vain yhden sijoituksen toisen kierroksen aikana. Ainoa "juoksemalla" hävitty sijoitus oli tuo naisten sarjan voittajan ohitus. Paranihan se loppuaikakin tietysti vajaan vartin, mutta oleellisempaa kuin itse lopputulos, oli se miltä juoksu tuntui. Vuoden aikana hankittu ultrakokemus näkyi ja tuntui juoksussa tietynlaisena helppoutena. Ei tullut hätiköityä väärissä paikoissa ja näin sai säästettyä kroppaa. Jos kertyneen kokemuksen ja parantuneen juoksutekniikan lisäksi saisi ensi vuodeksi vielä nostettua kuntoa, niin eiköhän se tulostasokin siitä paranisi. Alussa listaamistani teeseistä muut kohdat paitsi 2):n oikeastaan sain toteutettua. Tänä vuonna toisen kierroksen hitaus johtui menon hyytymisestä Ryläyksen ylä- ja alamäissä. Viime vuonna taas takkusin lopun tiepätkällä. Aina se hyytyminen näköjään jossain kohdassa tulee.

Kisajärjestelyt ja -fiilis oli taas erinomaisella tasolla. Reitin merkkauksen ja liikenteenohjauksen suhteen oli tieosuudella vähän sählinkiä, mutta tästä järjestäjät saavat varmaan palautetta muiltakin. Ehdoton klassikko tämä Suomen polkujuoksukisojen joukossa on. Kannattaa käydä, niin tietää mistä puhutaan.

Salomon Sense Ultra 3 SG

The Weapon of Choice: Salomon Sense Ultra 3 SG. Juoksin Mont Blancilla tämän kengän normiversiolla ja totesin istuvuuden ja juostavuuden lähes täydelliseksi. Tämä on muutoin sama kenkä, mutta pohjakuvio on hiukan rajumpi ja Suomi-poluille sopivampi. Salomonin pohjakumin pito ei ole yhtä hyvä kuin Inov-8:lla, mutta pitoa on kuitenkin riittävästi, kun osaa vaan tiedostaa pidon rajallisuuden.

Varustespesiaali - Vaarojen Ultra

Aina toisinaan joku kyselee, että mitä tuommoisilla maasto-/vuoriultrilla pitää ja kannattaa olla mukana. Lähtökohtaisesti varustus riippuu kolmesta asiasta:

1) Olosuhteet
2) Järjestäjän määrittelemät pakolliset varusteet
3) Reitin varrella saatavilla oleva huolto

Olosuhteet vaikuttavat lähinnä kenkä- ja vaatevalintoihin, joten ei niistä sen enempää. Kisajärjestäjillä on kisan luonteesta riippuen pakollisten varusteiden lista, jonka suhteen olla hyvinkin tiukkoja tai sitten ei. Perusperiaatteena kuitenkin on, että järjestäjän määräämät varusteet kannattaa olla mukana. Reitin varrella oleva huolto määrittelee taas hyvinkin paljon, mitä kaikkea kannattaa alusta asti kantaa mukana. Mikäli tarjolla on kattava energiahuolto ja huoltopisteitä on riittävän usein, vähentää se merkittävästi mukana kannettavan energian ja juotavan määrää. Toinen oleellinen asia tässä on ns. dropbag, eli pidemmissä kisoissa on usein mahdollisuus jättää oma varustekassi järjestäjille ja se on saatavilla yleensä kisojen puolivälin paikkeilla. Tämä tarjoaa siis lähes rajattomat mahdollisuudet varusteiden suhteen, sillä dropbagiin voi jättää varavaatteita, lisäenergiaa, vaihtokengät yms.

Omana filosofiani varusteiden suhteen on "fast and light", eli mukana on vain pakollinen ja ehdottoman tarpeellinen. Pyrin siihen, että mitään ylimääräistä ei ole mukana, eikä varmuuden vuoksi mukana kanneta ainuttakaan tavaraa, poislukien ensiaputarvikkeet. Näin ollen oma varustukseni on aina hyvinkin minimalistinen, mutta jollain muulla saattaa olla hyvinkin erilainen lähestymistapa.

Seuraavaksi siis esittelen 1,5 viikon päästä kisattavan 86km mittaisen Vaarojen Ultran varustukseni. Varustus perustus edellä selvitettyihin lähtökohtiin.

1) Lämpötila 0-10 astetta, ehkä sataa, ehkä ei.
2) Pakolliset varusteet: avaruuslakana, puhelin, juomapussi/-pullo, ensiside, lamppu
3) Reitin varrella vain juomahuolto, puolivälissä dropbag ja ruokahuolto

Vaatetus

Buff-putkihuivi päähän. Pysyy kajuutta lämpinä ja hiki pois silmistä.

Nike Combat Pro kompressiopaita. Ei hierrä ja on riittävän lämmin.

Rab bambukäsineet. Sormet on aina jäässä, mutta nämä riittävät pitämään ne lämpiminä.

North Face BTN Long Haul sortsit. Kompressiokalsarit sisällä, hyvät taskut vyötäröllä.

Inov-8 Race Ultra kompressiosäärystimet. Suojaavat ja pitävät jalat lämpiminä.

Salomon Sense Ultra 3 SG. Paras ultrakenkä, riittävä pito märällä ja hyvä juostavuus kovalla.

Jotkut sukat jalkaan ja sortsien taskuihin 6 pussia energiageelejä ja "apteekki", eli suolatabletteja, magnesiumia ja särkylääkettä.

Juoksuliivi

Viime vuonna käytin juoksuliiviä, jossa oli juomapussi ja reilusti kuljetuskapasiteettiä. Tälle vuodelle hankin todella minimalistisen Salomon Sense Set 1-juoksuliivin, johon kuitenkin näyttäisi mahtuvan kaikki tarpeellinen.

Pullotaskuihin 2x500ml elektrolyyttijuomaa pehmytpulloissa. Pehmytpullot eivät hölsky tyhjentyessään ja niistä on helppo juoda.

Sivutaskuun oikealle Salomon Bonatti kuoritakki sateen varalle.

Sivutaskuun vasemmalle avaruuslakana, ensiside+teippi, Petzl Tikka XP otsalamppu

Etutaskuihin 4-6kpl energiapatukoita, suklaata, lakua tjms.

Ylätaskuihin puhelin, kuulokkeet ja elektrolyyttitabletteja juomatäydennystä varten.

Siinäpä se. Vaaroilla juostaan 2x43km kierros ja oletuksena on, että kierrokseen menee aikaa noin 5 tuntia. Noilla energioilla pitäisi siis pärjätä se aika. Juomatäydennystä otetaan reitin varrelta tarpeen mukaan. Otsalamppu on pakollinen vain toisella kierroksella ja silloinkin kaiken mennessä suunnitelman mukaan, maalissa pitäisi olla ennen pimeää, joten tästä johtuen lamppu on aika pieni ja otetaan mukaan välihuollosta. Kuoritakki saattaa olla päällä tai jäädä kokonaan pois. Riippuu täysin kisapäivän kelistä, mutta hyvinpä se näyttäisi tuonne taskuunkin mahtuvan. Jos yllättäen keli onkin semmoinen, että on pakkasta ja lumi maassa, niin sitten menee osa vaatetuksesta ja kengät uusiksi. Lisäksi mukaan tulee tietty rannetietokone matkan, nopeuden ja ajanseurantaan sekä järjestäjiltä tuleva GPS-mokkula kisaseurantaa varten. 

Dropbagiin laitan vaihtopaidan, -sukat, -hanskat ja Buffin. Ehkä myös varakengät varmuuden vuoksi. Lisäksi sinne tulee otsalamppu, valmiiksi täytetyt uudet juomapullot ja toinen samanlainen energiasatsi mukaanotettavaksi.

Näillä pitäisi siis pärjätä. Kaikki energiat (ja osa pillereistä) on tarkoitus vetää matkan varrella, ensiaputarvikkeita ja otsalamppua ei toivottavasti tarvita ja kuoritakki kulkee mukana tai sitten ei. Mitään ylimääräistä ei siis ole mukana ja näillä mennään.

Ruisrääkki 2015

Ruisrääkki on kuulunut aiempina vuosina oleellisena osana omaan syysohjelmaani. Viime vuonna vetäisin tiukan kisaputken, missä viiden viikon sisään juoksin Nuuksion maastomaran, Ruisrääkin ja Vaarojen Ultran. Nämä kaikki olivat itselleni maksimisuorituksia ja se kostautui ennen Vaaroja sairastumisena. Kuormaa kertyi Nuuksiosta ja Ruisrääkistä liikaa palautumiskykyyn nähden ja Vaaroille en sitten päässytkään parhaassa mahdollisessa kunnossa. Tänäkin vuonna juoksin Nuuksiossa ja ohjelmassa on myös Vaarat, joten päätin jo hyvissä ajoin, että Ruisrääkki jääköön väliin.  Vauhtiominaisuudet eivät tällä hetkellä ole myöskään sellaisella tolalla, että olisin voinut tosissani yrittää ennätystä Ruissalossa.

Keväällä oli kuitenkin ollut puhetta vanhan ystäväni Teemun kanssa, että mitä jos hän tulisi Ruissaloon laittamaan puolikkaan ennätyksensä uusiksi. Asia unohtui kesäksi, mutta viitisen viikkoa ennen kisaa otin aiheen uudelleen puheeksi ja Teemu lupautui kisaan mukaan. Kesätreenit ei Teemulla olleet ehkä ihan optimaalisia, mutta tein kuitenkin tiukan viiden viikon treeniohjelman, millä oli tarkoitus saada mies pika-aikataululla parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Ohjelma sisälsi reippaasti intervallijuoksua sekä hiukan viriteltyjä pitkiä lenkkejä. Tavoitteenani oli saada vauhtiherkkyyttä kaivettua esiin sekä kasvatettua henkistä kanttia kisan viimeisiä kilometrejä varten. Lisäksi Teemu juoksi 10km testijuoksun, minkä perusteella sorvattiin lopullinen aikatavoite.

Teemulla oli pohjilla keväällä juostu 1.55 loppuaika ja nyt olin sitä mieltä, että alle 1.45:n mennään. Testijuoksun tulos ei ihan tätä mielipidettä tukenut, vaan ennusti noin 1.47-1.48 aikaa. Ruissalon reittikään kun ei tunnetusti mikään nopein mahdollinen ole, niin hiukan kovaltahan tuon 1.45 tuntui. Noh, asetimme yhdessä tuumin kolme eri tavoitetta.

Minimi: alle 1.50
Realistinen: ~1.47
Optimistinen: 1.45

Lähdettäisiin siis 1.45 aikaa (keskivauhti 5min/km) juoksemaan ja katsotaan matkan varrella, pitääkö taktiikkaa sorvata. Kisapaikalle päästiin hyvissä ajoin, juoksusää oli täydellinen puolipilvinen ja noin 15 astetta lämmintä. Kamat päälle, hätäkakka ja lähtökarsinaan.

Startti

Olen riittävän monta kertaa itse käynyt vetäisemässä päärooliin tässä kärsimysnäytelmässä, joten mulla oli aika tarkka suunnitelma sille, miten kisa juostaan. Ensimmäiset 6km ovat lähes jatkuvaa ylä- ja alamäkeä, joten alkumatkasta ei todellakaan kannata hirveästi revitellä. Lähdettiin juoksemaan kaikessa rauhassa ja taktiikkana oli ottaa ylämäet kevyesti ja rullailla alamäissä parasta mahdollista vauhtia. Teemun alamäkitekniikka on onneksi selkeästi useimpia samanvauhtisia juoksijoita parempi, joten saimme melko kevyesti ylämäissä ohi puuskuttaneet kilpakumppanit kuitattua alamäissä. Olin ajatellut, että, että ekan 6km meillä olisi varaa olla noin minuutti jäljessä aikatavoitteesta. 6km kohdalla tappiota oli noin 35s, joten alku meni hyvin ja Teemu oli hyvissä voimissa. Ajatuksenani oli juosta tappio kiinni tasaisemmilla kilometreillä 7-13 ja sen jälkeen kerätä reserviä kilometreillä 14-17. 15km kohdalla olimme parikymmentä sekunttia tavoitetta edellä, mutta tässä vaiheessa alkoi käydä selväksi, että Teemun vauhtireservi ei riitä helpoillakaan kilometreillä puristamaan juurikaan 5min/km kovempaa. Tämän huomasi siitä, että kiristäessäni vauhtia 4:50:sta lähemmäs 4:40:ä alkoi hengitys takanani muistuttaa höyryveturia. Vauhtia oli siis pakko pitää hillitympänä, vaikka reitin puolesta nyt juostiin niitä kilometrejä, joilla olisi pitänyt pystyä takomaan kovia kilometriaikoja. Noin 17km kohdalla käännyttiin kohti Kuuvannokkaa, mikä on melko mäkinen noin 3km kierros ennen loppusuoraa. Vauhti oli hidastunut jo edellisellä kilometrillä yli 5min/km, joten pahalta näytti. Nämä olisivat kuitenkin ne kilometrit, milloin ratkaistaisiin, tuleeko  toivottu tulos vai ei. Hidastin edelleen vauhtia ylämäkiin ja yritin saada Teemun nostamaan vauhtia alamäissä. Ei se oikein noussut ja muutenkin kaikki alkoi viittamaan siihen, että vaikeaa alkoi olla. Kuuvasta selvittiin, mutta tässä vaiheessa tiesin jo, että 1.45 tuskin alittuisi, ellei Teemusta irtoasi ilmiömäistä loppukiriä. En tosin sanonut Teemulla tästä mitään, vaan koitin tsempata riittävää kiukkua loppukiriä varten esiin. 19,5km jälkeen loppumatka on alamäkeä ja tasaista, joten sanoin Teemulle, että siinä vaiheessa nostan vauhtia reilusti ja sitten juostaan loppu niin paljon kuin ikinä lähtee. Ja sitten juostiin. Yritystä, kuolonkorinaa ja kirosanoja kyllä riitti, mutta vauhti ei vaan pieniä pyrähdyksiä lukuunottamatta noussut riittävästi. Yritin vielä viimeisellä 500 metrillä käskyttää Teemua ottamaan yhden edessä olevan juoksijan kiinni, mutta tämä käsky tuskin edes meni Teemun komentokeskukseen. Maalissa maassa makasi varmasti kaikkensa antanut mies ja loppuaika oli 1.45:50.

Maali

Ei mennyt alle 1.45, mutta oltiin silti hemmetin tyytyväisiä tulokseen. 9 minuutin parannus keväästä raskaalla reitillä, joten ihan loistavastihan se meni. Teemun sykekäyrä näytti jälkikäteen tarkasteltuna, että kyllä miehestä otettiin kaikki ulos, mitä otettavissa oli. Ei tarvi siis paljon jossitella.

Mutta vähän ehkä kuitenkin. Mitä meikäläinen olisi voinut tehdä toisin? Ei paljoa, mutta ehkä kilometreillä 7-13 alun tappion olisi voinut juosta hiukan rauhallisemmin kiinni ja näin paukut olisivat ehkä riittäneet hiukan paremmin loppumatkaan. Lisäksi Teemulle olisi voinut syöttää yhden energiageelin jossain 14km paikkeilla, mutta enpä tiedä olisiko se vaikuttanut. Ei tuossa mitään romahdusta kuitenkaan tullut, joten energiat kyllä riittivät koko matkan. Taidan siis antaa itsellenikin tästä puhtaat paperit. Itse sain tästä mukavan pitkän lenkin, yhden numerolapun lisää kokelmiini ja hemmetin hyvän mielen. Hyvä Teemu, hyvä minä!

Garmin data
Tulokset

Juoksujen lähtö- ja maalialue oli muutaman vuoden kylpylävierailun jälkeen siirretty takaisin Saarronniemen leirintäalueelle. Oikein. Nyt maalisuora on suora ja muutenkin tilaa oheispalveluille on enemmän. Muutenkin kisajärjestelyt ovat aina toimineet ja niin tänäkin vuonna, joten kyllä Ruissalojuoksut edelleen ovat itselleni Turun ykkösjuoksutapahtuma.

Adidas Adios 2

The Weapon of Choice: Adidas Adios 2. Ei ole enää paljon vaimennusta eikä pohjakuviota jäljellä, mutta edelleen tämä on suosikkikenkäni. Harmi, että valmistus on lopetettu, sillä loppu alkaa tällä parilla vääjäämättömästi häämöttää.

Nuuksio Classic 2015

Taas Nuuksioon. Kisa järjestettiin neljättä kertaa ja neljättä kertaa olin myös mukana.  Ajatuksena oli, että tämä olisi myös viimeinen kerta, sillä vaikkakin kisa on ehdottomasti suosikkini, niin aikansa kutakin ja neljä kertaa putkeen saisi luvan riittää. Tähän ei vaadittaisi kuin se, että nyt mentäisiin riittävän kovaa, ettei aikaa tarvitsisi enää seuraavana vuonna tulla parantelemaan.  Viime vuonna piti jo painaa alle nelosen, mutta aika oli 4.08 ja näin jälkikäteen ajatellen se ei ehkä ollut realistinen tavoite, vaikka hyvässä kunnossa olinkin. Taidot eivät vaan riittäneet siihen vauhtiin. No, mutta nyt on jumankauta vuosi reenattu ylä- ja alamäkeä, sekä ylipäätään kovaa juoksemista poluilla ja kuntokin pitäisi olla ihan kohdallaan. Eli nyt siis ainoa tavoite oli päästä alle neljän tunnin. Jos se onnistuisi, niin sijoituskin olisi varmaan ihan hyvä, mutta se oli nyt toissijaista.

Valmistautuminen meni muuten suunnitellusti ja viimeiset lenkit viittasivat siihen, että vauhti pitäisi riittää. Tietysti pari päivää ennen kisaa iski kevyt syysflunssa, minkä takia viimeinen lenkki jäi väliin ja muutenkin fiilis oli vähän matalalla. Myös kenkävalinta oli tavallista hankalampi, kun ensinnäkin kerrankin kaapissa on valinnanvaraa ja toisekseen reitin märkyydestä ei oikein tiennyt. Koko elokuuhan oli kuivaa, mutta juuri kisaa edeltävällä viikolla tuli tietysti kunnon sateet ja kisapäiväksikin luvattiin sadetta. Päätin pakata nastarit sekä nappulat mukaan ja päättää vasta kisapaikalla, kummalla juoksen.

Sääennuste lupasi lopulta kisapäiväksi sopivaa lämpötilaa, mutta kovia sadekuuroja. Kisakeskuksessa starttia odotellessa välillä tuli vettä kaatamalla ja sitten taas ei. Vedin jo nappulakengät jalkaan, mutta kävin vielä 20 minuuttia ennen lähtöä vaihtamassa nastarit. Sitten lähtöviivalle ja menoksi.

Viime vuonna kiskaisin ensimmäiset 11km Swinghillin laskettelumäessä olevalle väliaika- ja huoltopisteelle aivan liian lujaa, joten nyt ensimmäinen tavoite välttää liian kova alku. Lähdin sykkeiden mukaan menemään ja vauhti asettui johonkin 5.00-5.20min/km paikkeille. Nyt, kun jätin repäisemättä täysiä heti startista, johti se siihen, että polulle ehti aika paljon itseäni hitaampaa porukkaa eteen. Ohitukset sujuivat kuitenkin aika vaivattomasti ja jossain 5km kohdalla pahin sumppu oli purkautunut ja pääsi juoksemaan omaa vauhtia.  11km meni just alle tuntiin, eli ihan tavoitteen mukaan.  Kilometrit 15-23 on teknisesti aika vaikeita ja hitaita, joten odotettavissa oli, että vauhti hiipuu. Juoksu kulki kuitenkin ihan hyvin ja puolimatkassa olin vajaan minuutin tavoitetta jäljessä. Tämä ei haitannut, sillä tiesin, että viimeiset 8km ovat helppoja, joten siellä saan kurottua tappion kiinni. Mutta sitten 25km kohdalla meno alkoi hidastua. Kevyesti heikotti, mutta ei mitään kummempaa, kunnes jossain 29km paikkeilla alkoi vähän päässä heittää ja silmissä sumeta. Pysähdyin, vedin särkylääke-, suola-, geeli-, juomamikstuuran naamaan ja jatkoin matkaa. Heikotus meni ohi, mutta meno ei hirveästi parantunut. Viimeistään 33km huollossa tuli selväksi, että 4 tuntia ei tänään alittuisi, mutta ajattelin, että oma ennätys nyt kuitenkin tulisi. Nyt alkoi se helppo osuus ja juoksu sujui, mutta en vaan saanut piiskattua riittävästi vauhtia irti itsestäni. Jossain 38km kohdalla tajusin, että eihän tästä nyt tule edes ennätystä ja siinä se fiilis sitten meni lopullisesti. Hölkkäsin maaliin ja se siitä. Loppuaika oli 4.11.07 ja sijoitus miestensarjassa 39/291.

(c) Petri Louhelainen

En oikein osaa sanoa, että miksi, mutta tuon 25km jälkeen oli kovin vaikeaa.  Jos nyt spekuloi, niin varmaan tuo flunssa vähän painoi, vaikka sainkin sen jotakuinkin kuriin. Ja olihan reitti raskas, kun kenkä upposi soisiin kohtii kunnolla ja söi vauhdin. Tämä tosin on aika huono selitys, kun Henri Ansio paransi reittiennätykstä 5 minuutilla ja juoksi aivan käsittämättömän ajan 3.07.59. Kenkävalinta osui varmaan oikeaan, sillä nastarin kanssa ei tarvinnut pitkoksilla, eikä alamäissä varoa, vaan sai losotella kaikessa rauhassa menemään. Nappulakengällä olisi ehkä päässyt kovempaa, mutta veikkaisin, että olisin siinä tapauksessa ainakin muutaman kerran ollut turpeessa turvallani. Fakta kuitenkin on, että teknisesti olen pirun paljon parempi maastojuoksija kuin vuosi sitten, joten heitän nyt sellaisen arvauksen, että tämä ultrien nylkyttäminen on syönyt meikäläisestä ne vähätkin vauhdit, joten tekniikan parantuminen ja vauhtiominaisuuksien heikkeneminen jotakuinkin kumoavat toisensa. Laitetaan sitten se 3 minuuttia, minkä viime vuoden ajastani jäin, olosuhteiden ja flunssan piikkiin. Case closed.

Tulokset
Garmin data

Nuuksiossa taso kovenee vuosi vuodelta ja hyvä niin. Mahtavaa nähdä, kuinka kovaa nuo isot pojat oikeasti pystyy tuolla poluilla puskemaan. Muutenkin Nuuksio Classic on kaikella tapaa loistokisa. Sinne on (eteläisestä Suomesta) lyhyt matka, reitti on kaunis ja riittävän haastava ja kisajärjestelyt toimivat vuosi toisensa jälkeen moitteettomasti. Omalta osaltani Nuuksio taitaa olla nyt ainakin muutamaksi vuodeksi juostu, mutta edelleen suosittelen kisaa varauksettomasti.

Inov-8 Oroc 280

The Weapon of Choice: Inov-8 Oroc 280 nastari.  Ei tullut rakkoja, hiertymiä, eikä kynsivaurioita, vaikka sukat olivat märät koko matkan ja kengät puolillaan turvetta. Sen suhteen aika jees siis. Kenkä piti märässä juurakossa ja kallioilla joka kohdassa, joten toimi niinkuin nastarin pitääkin. Ainoa moite on huono rullaavuus ja juostavuus helpossa maastossa ja hiekkateillä. Tämä tosin saattaa johtua siitäkin, että en ole juurikaan nastareilla yrittänyt koskaan kovaa juosta, mutta märälläkin kelillä pääsen kyllä nappuloilla helpossa maastossa huomattavasti kovempaa.

Triatlon, ei ihan lähivuosina

Vuosien mittaan multa on useammankin kerran kysytty, että "Mites se triatlon?".  Oletuksena ilmeisesti on, että kun kerran juoksu ja pyöräily kulkevat kohtuullisesti, niin tiettyhän sitä triatloniakin pitäisi kokeilla.  Pakko myöntää, että kiinnostaisi kyllä, mutta koska uimataitoni rajoittuu lähinnä altaassa pulikoimiseen ja hädän alla ehkä pelastautumisuimiseen, on vakavampi haaveilu asiasta jäänyt aika vähälle.

Luin jokunen viikko sitten jutun tyypistä, joka vetäisi 50 täysmatkan triatlonia 50 päivässä 50 eri osalvaltiossa. Ja siitähän se ajatus sitten taas lähti. Ihan tuollaista urakkaa en tosin ole harkinnut, mutta jossain takaraivossa on silti kummittelut ajatus siitä, että jonain päivänä saisi sen täysmatkan suoritettua. Toistaiseksi tämä on tavoitelistalla aika häntäpäässä, mutta silti.  Ajattelin sellaista rauhallista lähestymistapaa, että kävisin aina toisinaan uimassa ja opettelisin sen pikku hiljaa.

Homma lähtee käyntiin tietysti varusteiden hankinnalla. Ostin siis uudet uimahousut ja uimalasit. Kokonaisinvestointi oli noin 25e, eli halvalla pääsi. Lisäksi katsoin pari videota youtubesta, että miten se uiminen teoriassa tapahtuu.  Kaikki kunnossa, ei muuta kuin altaaseen.  Samppalinnan maauimala on tuossa työpaikan vieressä, joten hyppytunnin aikana sinne ehtii hyvin puoleksi tunniksi räpiköimään.  Sinne siis.  Kamat päälle ja liikkeelle. 10 metriä meni ihan hyvin, 20 metriä lisää vähän heikommin ja sitten pitikin kellua jo vähän välissä. Vielä 20m ja vihdoin YKSI altaanmitta uituna. Ei helevetti. Pieni puhaltelu ja takaisin. Nyt pääsin jo jotenkuten koko altaanmitan kerralla, mutta 100 metrin jälkeen olin ihan loppu. Ei tule mitään. Käsittämätön laji, sillä vaikka jonkinlaisessa kunnossa kuvittelisin olevani, niin uimisessa ei näköjään pitkälle pötkitä, jos tekniikka ei ole kunnossa, tai kun sitä ei ole lainkaan. Ei paljon youtube-videoista ollut hyötyä, vaikka suunnilleen muistinkin mitä niissä neuvottiin. Nousin altaasta, nielin tappioni ja se siitä.

takaisin kaapin perälle

Varmaan tuo tekniikkakin olisi mahdollista saada siedettävälle tasolle, jos kävisi jonkin tekniikkakoulun tai saisi muuten osaavaa opastusta, mutta nyt se saa kyllä jäädä. Toistaiseksi ei mielenkiinto, eikä aika riitä siihen, että alkaisin uhraamaan tarvittavia tunteja uinnin harjoitteluun. Tämä projekti taitaa olla kirjaimellisesti upoksissa niin kauan, että saan jonkun rasitusvamman tjms. mikä estää juoksemisen. Päivän selvää on, että omin voimin tästä ei tule mitään, joten olkoot. Palaan asian pariin ehkä taas muutaman vuoden kuluttua ja harkitsen triatlonia vaikka sitten M50-sarjassa.

Vaikka triatlonkisoja ei käsittääkseni uintiosuudella vielä ratkaista, tarvii siitäkin silti selviytyä, joten ei muuta kuin hattua päästä vaan kaikille, jotka puolimatkan kisankin kunnialla vetävät läpi, täysmatkasta puhumattakaan.

Käynnistymisvaikeuksia

Syksyn kisat lähestyvät ja selkeitä käynnistymisvaikeuksia tuntuu treenaamisessa olevan.  Kolmen viikon päästä on Nuuksion maastomaraton ja siitä neljän viikkoa eteenpäin vuorossa on Vaarojen ultra. Tässä vaiheessa pitäisi siis vetää kovaa vauhtitreeniä, että Nuuksiossa pääsisi sellaista kyytiä, mikä on tavoitteena. Mutta, kun ei irtoa, eikä oikein huvita.

Viime vuonna kisastartteja tuli paljon, mutta ne jakaantuivat jotenkin järkevästi ja syksyn kisoihin oli kova liekki päällä. Silloin kisasin maaliskuussa Barcelonan maran, huhtikuussa Maskun maran ja toukokuussa Bodomin maastopuolikkaan. Tämän jälkeen vaihdoin lenkkarit maastopyörään ja ajoin kesäkuun lopussa Tahkon 120km. Heinäkuu tuli otettua kevyesti ja elokuussa juoksutreeni uudelleen käyntiin. Silloin oli syksyllä tiukka kisaputki, missä kahden viikon välein juoksin Nuuksion maastomaran, Ruissalon puolimaratonin ja Vaarojen ultran. Lukuunottamatta sairastumista ennen Vaaroja kaikki menivät hyvin ja sekä motivaatio että kunto tuntui riittävän. Nyt on selkeästi eri tilanne.

Mulla on tälle vuodelle nyt plakkarissa jo 4 ultrakisaa ja yksi 12 tunnin rogainingin, joten raskaita kisoja on takana paljon.  Mont Blancin jälkeen (kesäkuun lopussa) otin taas heinäkuulle lepokuukauden, vaikka treeniä tuli silloinkin ihan kohtuullisesti. Tarkoitus oli kuitenkin ottaa rennosti ja se kyllä onnistui. Nyt tilanne on kuitenkin aivan toinen kuin viime elokuussa, jolloin ruutia riitti treenata kovaa. Olen nyt elokuun alusta asti koittanut lisätä sekä määrää että tehoa, mutta koko ajan on sellainen olo, että ”ei lähde”.  Olen jo muutamaan kertaan harkinnut kisojen perumistakin, mutta ehkä siihen nyt ei kuitenkaan lähdetä.  Ongelmana on varmaan ainakin osittain se, että kisat ovat olleet viime vuotta kovempia ja nyt ei ole tullut varsinaista juoksutaukoa lainkaan, kun ohjelmassa ei ole ollut yhtään pyöräkisaa. Viime vuonna vedin kuitenkin kesäkuukaudet hyvin vähällä juoksemisella, joten siinä vaiheessa, kun se piti taas aloittaa, nälkää riitti. Kyllä nytkin, kun päätän itseäni kunnolla piiskata juoksemaan kovaa, niin ihan hyvin se menee. Kovien treenien aloittaminen ja säännölisiksi saaminen se vaikeaa on. 

Alkukauden kisat olivat kaikki uutta ja tuntematonta, mutta silti ne menivät tavoitteiden mukaan, jopa paremmin. Uudentyyppisiin kisoihin on sen suhteen helpompi lähteä, että kovin tiukkoja tavoitteita ei voi asettaa.  Esim. Mont Blancilla tavoitteena oli päästä maaliin ja sitten oli jonkinlaisia hatusta vedettyjä aikatavoitteita. Marginaalia oli tavoiteajoissa oli kuitenkin about 5 tuntia, joten kovin suuria paineita ei niistä tarvinnut ottaa. Nyt taas jäljellä on Nuuksio, jonka olen juossut jo kolme kertaa aiemmin ja Vaarat, missä olin myös viime vuonna. Nuuksiossa on vain ja ainoastaan tavoitteena mennä alle 4 tunnin, mikä on kova aika, mutta ei mahdoton. Vaaroilla taas pitäisi mennä kovempaa kuin viime vuonna, eli johonkin 10,5 ja 11 tunnin väliin.  Molemmat on sellaisia aikatavoitteita, jotka jo etukäteen tuntuvat kovilta ja raskailta, eikä niissä ole pelivaraa minkäänlaiseen mokailuun tai romahtamiseen kisan aikana. Ehkä sen vuoksi tämä onkin niin hankalaa, kun tiedän kyllä millaista treeniä pitäisi vetää, mutta ei vaan tule tehtyä. Joku voisi tietysti sanoa, että menet vaan ja nautiskelet kisasta, mutta en mää sen takia niissä käy. Kisoissa on aina tavoitteena ulosmitata kunto ja mennä kovempaa kuin aiemmin, mikäli vertailutulos jo on. Tästä syystä valmistautuminen Nuuksioon ja Vaaroille on henkisesti vähän raskasta, kun aiemmat tulokset ovat jo ihan hyviä, eikä niidenkään saavuttaminen ihan helppoa ollut.

Tämä on nyt kuitenkin ensimmäinen ultrailuvuoteni ja oppia tuleviin vuosiin on tullut.  Ehkä niitä ultrastartteja ei vaan voi vetää viittä tai kuutta kaudessa, vaikka kroppa kestäisikin. Lisäksi tällainen kaksiosainen kisakausi ei selvästikään toimi, kun itsensä kasaaminen kovaa treeniä varten on näin vaikeaa tauon jälkeen. Tämän vuoden mittaan on kuitenkin kirkastunut ajatus siitä, mitkä ne pitkän tähtäimen tavoitteet ovat ja suurpiirteinen suunnitelma niiden saavuttamiseksi on olemassa. Suunnitelman toteuttamiseen riittää huomattavasti vähempikin kisailu, joten ehkä siihen mahdollisuuteen pitää tarttua, vaikka kisoissa käyminen mukavaa onkin.

Maraton du Mont Blanc 80km 2015

Sitten koitti vihdoin se päivä, mihin on viimeiset 7 kuukautta valmistauduttu. Chamonixissa Mont Blancin ympäristössä juostaan useamman päivän ajan erimittaisia vuorijuoksukisoja, joista itse valitsin tietenkin pisimmän, eli ~82km mittaisen ultran. Ajatus koko kisasta lähti Vaarojen Ultrasta kotiinpäin ajellessa, kun muutama kaveri tuon kävi viime vuonna könyämässä. Jotenkin se tuntui luontevalta seuraavalta askeleelta kotimaan maastojuoksukisojen jälkeen ja mikäpä sen hienompi paikka kuin Alppien korkein huippu. Muitakin vaihtoehtoja toki oli suunnittelupöydällä, mutta tämä vei lopulta selkeän voiton ajankohtansa, sijaintinsa, matkustamisen ja monen muunkin seikan johdosta.  Ihan vaan heittämällä ei tuonne päässyt kuitenkaan mukaan, vaan osallistumisoikeudet jaettiin arvonnassa. Arvonnassa kuitenkin arpa suosi ja 3 hengen ryhmämme pääsi mukaan. Sitten hoidettiin pikavauhtia lennot ja majoitus kuntoon sekä lähetettiin terveystodistus järjestäjälle. Lopullinen hyväksyntä kisaan tuli joskus joulukuun alkupuolella ja sitten olikin aika alkaa treenaamaan.

Kisa on tosiaan noin 82km mittainen, eli samaa luokkaa kuin Vaarat. Ero tulee siitä, että kun Vaaroilla noususumma on noin 2500m, niin tuolla se olisi yli 6000m. Sekä ylä- että alamäkeä siis riittäisi. Ylämäistä nyt varmaan selviäisi, kun malttaisi ne riittävän hitaasti talsia ylös, mutta alamäessä pitäisi pystyä juoksemaan kovaa ilman, että etureidet olisivat ensimmäisen laskun jälkeen puupökkelöinä. Tätä silmällä pitäen talven ja kevään mittaan tuli tehtyä 1000 nousumetrin treenejä, joissa ideana oli kävellä reippaasti sauvojen kanssa rinne ylös ja juosta täysillä alas. Koska Turun mäet eivät ihan vuorikategoriaan vielä kuulu, niin toistoja tuollaiseen tuhanteen nousumetriin sai tehdä aika monta. Lisäksi treenasin runsaasti voimaa CrossFit-salilla ja juoksin paljon pitkiä lenkkejä.  Lisäksi koetellakseni hiukan kroppaa ja testatakseni tankkaamista juoksin kevään mittaan muutamia lyhyempiä sileän ultria.  Valmistautuminen oli siis ihan ok, vaikka jo etukäteen tiesin, että sitä mäkitreeniä olisi kyllä pitänyt tehdä paljon useammin kuin kerran kuukaudessa.

Matkaan lähdettiin keskiviikkona aamuyöllä ja puolenpäivän jälkeen oltiin Chamonixissa. Päivä kului maisemien ihmettelemiseen, reitin spekulointiin ja syömiseen. Torstaina aamulla käytiin hakemassa numerolaput sekä tarkistuttamassa pakolliset varusteet. Muodollisuuksien hoitamisen jälkeen lähdettiin pienelle hölkälle ottamaan tuntumaa ylä- ja alamäkeen. Lenkki ei ollut kuin 5km, mutta nousimme noin 240 metriä ja samanverran alas. Tuli silti harvinaisen selväksi, että perjantaina valuisi monta hikipisaraa ennenkuin ylämäet olisi kavuttu ja etureidet huutaisivat hoosiannaa alamäessä. Loppupäivä menikin sitten edelleen kevyesti tankatessa, varusteita viritellessä ja kisasuunnitelmaa tehdessä.

Startti oli perjantaiaamuna klo 4.00. Erittäin huonosti nukutun aamuyön jälkeen herätys 3.00, pika-aamiainen, kamat päälle ja 200m siirtyminen residenssiltä lähtöpaikalle. Päiväksi luvattiin reilusti yli 20 astetta lämmintä ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta, joten päivällä tulisi kuuma. Ennen auringonnousua lämpötila oli kuitenkin noin 10 astetta, joten starttiin vetäisin lyhyiden juoksukamojen lisäksi irtohihat päälle ja otsalampun otsalle. Siellä sitä seistiin tuhannen muun kanssa valmiina koitokseen.  Startti tapahtui ranskalaisella täsmällisyydellä klo 4.02 hämmentävän lähtölaskennan jälkeen, joka suoritettiin ykkösestä yhteentoista. Vihdoin päästiin kuitenkin liikkeelle ja lähdimme porukan keskivaiheilla kohti ensimmäistä nousua.

Breventin nousu

Reitti alkaa kevyesti reilun 9km ja 1500 nousumetrin ylämäellä Chamonixin kylästä Breventiin (2461m) ja tämä mentiin pääosin nätissä jonossa turhia hosumatta. Loppumatkasta jono alkoi hiukan katkeilla ja samaan aikaan aurinko alkoi nousta Mont Blancin takaa. Tässä vaiheessa viimeistään tajusi, että nyt on tarjolla jotain hieman hienompaa kuin mitä Hirvensalon alpit pystyvät tarjoamaan. Nousu loppui jotenkin yht'äkkiä ja samantien alkoi alamäki. Yhtään jalkoja säästämättä ja pidemmälle ajattelematta päästelin menemään sen mitä uskalsin ja ohitin arviolta 100 juoksijaa jo ekassa alamäessä. Reilun 2km alamäkijuoksun jälkeen eka huolto, josta pysähtymättä suklaata ja suolakeksejä huiviin. Seuraavat 15km olivat kisan tasaisimmat, vaikka koko ajan mentiinkin ylös tai alas. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja aina, kun vaan muisti katsella ympärilleen sai ihailla aivan käsittämättömän hienoja maisemia. Seuraava huolto 26km kohdalla, juomapussi täyteen, perustankkaus (suklaa, suolakeksi, cokis) ja kohti reitin totisinta nousua. 8km ja 1300 nousumetriä loppumatkasta hyvinkin jyrkkää kipuamista edessä. Tässä nousussa huomasi hienosti, kuinka ensin lähdettiin liikkeelle metsäpolkuja, jotka yht'äkkiä muuttuivat vihertäviksi rinteiksi ja lopulta pelkäksi lumeksi ja kiveksi. 

Col De Terassen loppujyrkänne

Nousu oli pitkä ja raskas, mutta ei teknisesti kovin vaikea (paitsi loppuosa, joka alkoi olla jo ns. kiipeilyjyrkkää) ja lopulta oltiin ylhäällä reitin korkeimmalla kohdalla Col De Terassella (2645m). Sieltä alkoikin hupainen 700 laskumetrin alamäki, missä sai luisutella persmäkeä pitkin lumikenttiä ja juosta pitkin hienoja kalliosaarekkeita lumikenttien välissä. Maisemiltaan tämä osuus oli myös reitin jylhintä, joten fiilis oli korkealla ja matka tuntui taittuvan aivan erityisen reippaasti. Huomasin tosin pudottaneeni puhelimeni johonkin lumikentälle, mutta en jaksanut murehtia asiasta enempää. Noin 39km kohdalla oli taas huoltopiste, missä hoidin perussetin ja eteenpäin. Sitten oltiinkin jo kisan puolivälissä ja kylässä oli varustetsekkaus (otsalamppu, takki ja puhelin olivat pakolliset). Keskustelu, jonka kävin hyvin heikosti englantia puhuvan vastapuolen kanssa meni jotakuinkin seuraavasti.

”I lost my phone on the Col De Terasse."

"You don't have phone?"

"No, I lost it."

"You' ll have the penalty!"

"OK, can I continue the race?"

"Yes, you can."

Hämmentävää, mutta matka jatkui, mikä oli tärkeintä. Rangaistus jäi epäselväksi, mutta arvelin, että maalissa loppuaikaani lisätään jotain sakkominuutteja. Ihan sama. Seuraava nousu oli lyhempi kuin kaksi edellistä, mutta reilusti yli 1000 metriä silti, joten vähän alkoi jalka jo painaa. Olin kuitenkin päättänyt olla enää murehtimatta nousuista, ne loppuvat sitten, kun on päässyt ylös ja sen jälkeen onkin edessä taas alamäki, joka on kuitenkin vähintään yhtä raskas (vaikkakin nopeampi) kuin ylämäki. Alamäkijuoksu kulki edelleen todella hyvin ja alhaalla n. 55km olin vahvassa kunnossa. Kolmannes matkaa jäljellä ja enää yksi ylä-/alamäki jäljellä. Gyl tämä tästä. Olin hukannut puhelimen ohessa myös reittikartan, joten enpä muistanut, että nyt olisi luvasaa n. 10km mittainen suht tasainen (ja tylsä) siirtymä ennen viimeistä nousua. Tämä pätkä oli oikeasti aika tympeä, mutta lopulta pääsin 65km huoltoon, jonka jälkeen loppunousu ja -lasku alkaisi. Mutta ennen sitä vielä toinen varustetsekkaus.

"No phone?"

"No, I lost it"

"You'll have the penalty!"

"OK, can I continue?"

"Yes, but you'll have to wait for 30 minutes before you go."

No, eipä siinä mitään, säännöt on säännöt. Tankkasin, istuin, tankkasin, kävelin, tankkasin, kyykkäsin ja lopulta pääsin jatkamaan. Sain pidettyä itseni tauon aikana suht vetreänä, joten pahoja jumituksia ei onneksi päässyt tulemaan. Jatkoin klo 17.30, eli aikaa olisi 3h30min 17 tunnin alitukseen. Heleppo homma.

Alku oli jo tutuksi tullutta metsäpolkua, mutta sitten reitti muutui käsittämättömäksi peikonpoluksi, missä eteneminen muistutti enemmän kiipeilyä kuin juoksua (eipä, sillä että olisin ylämäkeen jaksanutkaan juosta). 800 nousumetrin jälkeen tuli välihuolto ja koska reittikarttaa eikä mitään kelloa (Garminista loppui akku 12h jälkeen) ollut, niin olin jo voitonriemuinen, että hommahan on alamäkeä vaille paketissa. Eipä ollutkaan.  Vielä oli jäljellä n. 300 nousumetriä ja 5km upeaa polkua pitkin vuorenrinteitä, mutta valitettavasti enää en oikein uupumukseltani osannut nauttia maisemista tai maastosta. Päätyi sekin nousu lopulta ja kun viimeisessä huollossa kysyin kelloa, oli se 20.15. 45 minuuttia aikaa siis pommittaa 7km ja 1150 laskumetriä alas kylään. Kuullostaa helpolta, mutta kun polku on jyrkkää siksakkia, täynnä kiviä ja juuria, miehellä etureidet ja vatsalihakset valmiiksi jo melko finito, niin ei se niin helppoa ollutkaan. Muilla taisi kuitenkin olla vielä vaikeampaa, sillä sain alamäessä ohitettua vielä 4 tai 5 kaveria. Alamäki tuntui kuitenkin aivan käsittämättömän pitkältä, eikä alhaalla näkyvä kylä tuntunut tulevan yhtään lähemmäs. Kuten tapana on, tuli pohja kuitenkin vastaan ja vielä oli jäljellä vajaa kilometri kylän läpi maaliin. Ravintoloiden terassit ja kadunvarret olivat täynnä väkeä ja kaikki hurrasivat kuin voittajalle. Aika hieno tunnelma, mitä harvemmin Suomessa pääsee kokemaan. Maaliin pääsin ajassa 17.20 ja vähän päälle. Mitali kaulaan, Finisher-paita mukaan ja mukillinen olutta käpälään. Kiitos.

Se oli semmoinen kisa se. Meni älyttömän hyvin, sillä loppuaika oli oikeastaan parempi kuin uskalsin edes kuvitella ja tuohon tuli kuitenkin se 30 minuutin penaltikin istuttua. Loppuaikaa oleellisempaa kuitenkin on, että sekä kroppa että pää kestivät koko matkan. Loppumatkasta sattui joka paikkaan, mutta niin tällaisessa kisassa kuuluukin. Tämän tosiasian ymmärtäminen ja hyväksyminen jo etukäteen helpotti myös henkistä puolta, sillä kipu ei päässyt lannistamaan, kun kerran sitä osasi odottaa. Missään vaiheessa ei tullut myöskään pitkille kisoille tyypillistä homman mielekkyyden kyseenalaistamista (vaikka ehkä olisi pitänyt), eikä keskeyttäminen käynyt pienessä mielessäkään. Noissa varustetsekkauksissakin ainoa ajatus oli, että saanhan varmasti jatkaa, eivätkä liputtaisi ulos kisasta.

Oli hienoa myös huomata, että aiemmista kisoista on tullut opittua ja nyt kaikki toimi (varusteet, tankkaus yms.) ja treenikin on ilmeisesti ollut riittävää ja oikeanlaista. Itse juoksussa olin selkeästi pystynyt parantamaan alamäkitekniikkaani ja aiemmin sen oltua ilmiselvä heikkouteni, näytti se nyt olevan vahvin osa-alue (tai sitten ranskikset ovat vaan todella huonoja alamäessä). Virallinen loppuaika oli 17.20.25 ja sijoitus 136/701 (keskeyttäneitä oli siis noin 300).

Tulokset

Garmin data (akku loppui 12h jälkeen)

Race info (osallistujanumero 6328)

Kisan ennakkotiedotus oli aika suurpiirteistä näin ranskaa osaamattomalle, mutta itse kisan aikana reittimerkinnät, huolto ja kannustus olivat lähellä täydellistä. Reitti oli kertakaikkisen upea ja monipuolinen sekä maastoltaan että maisemiltaan. Tavallaan olisi hienoa juosta tämä kisa uudelleenkin, mutta toisaalta Eurooppa on täynnä muitakin upeita kisoja, joten ensi kesänä mennään johonkin muualle. Joko pidemmälle tai korkeammalle tai sekä että.

Kuvia ei reitiltä toistaiseksi ole, kun puhelin kuvineen on siellä jossain jäätiköllä. Lisätään, jos niitä tuonnempana jostain saa.

Salomon Sense Ultra 3

The Weapon of Choice: Salomon Sense Ultra 3. Kilian Jornetin juurikin tällaisiin kuivan kelin vuoristoultriin suunnittelema kenkä. Toimiko? Kyllä vaan. Kenkä suojaa hyvin iskuilta, on kevyt ja kiertojäykkä, mikä helpottaa väsyneillä jaloilla juoksemista. Kaikki yksityiskohdat on mietitty viimeistä piirtoa myöten ja kenkä istuu jalkaan kuin sukka. Muutama pieni rakko tuli jalkapohjiin, mutta se on aika vähäistä tällaisella reitillä. Märkäpitoa kengässä ei ole yhtään, mutta onneksi sitä ei tarvittukaan.

Suomi-juoksu 60km 2015

6.6. Perniössä juostiin 44. Suomi-juoksu, mutta viimeinen tällä erää Perniön reitillä ja Endurancen järjestämänä, joten pitihän sinne sitten lähteä. Päämatka tuolla on 100km, mutta nyt ei rahkeet riittäneet siihen, vaan matkaksi valikoitui 60km, eli tuommoinen miniultra. Kokkolasta on vasta kolme viikkoa, joten joku voisi oikeutetusti kysyä, että onko tuo nyt sitten fiksua? Ei välttämättä, mutta selitin itselleni, että a) palauduin Kokkolasta todella nopeasti b) kauden päätavoitteeseen on vielä kolme viikkoa c) tuommoinen ylipitkä lenkki pitäisi kuitenkin tehdä. Ja ainahan voi keskeyttää, jos tuntuu, että kroppa ei kestä.

Näillä perusteilla siis ilmo sisään ja tavoitteita asettelemaan. Tavoite oli hyvinkin selkeä, sillä Kokkolassa juoksin 60km välitulokseksi 5.08, joten alle viiden tunnin pitäisi ehdottomasti päästä. Keskivauhtina tämä tarkoittaisi jämptiä 5.00 min/km. Mikäli aikatavoite toteutuisi, olisin tod.näk. kolmen parhaan joukossa, joten sijoitustavoitteena oli siis paikka podiumilla. Kisa juostaan 3,333 km pitkällä radalla, joten kierroksia pitäisi kerätä 18 ja muutenkin kierroksen mitta olisi sellainen, että omaa etenemistä ja tankkaamista on helppo kontrolloida kierroksittain. Kuulosti taas etukäteen helpolta.

Miesten kisaan oli ilmoittautunut 22 juoksijaa, mutta oliko syynä sitten huono sääennuste, vai mikä, mutta lähtöviivalla oli lopulta 19 kisailijaa. Ennakkospekulaatiossa voitajaksi veikkailtiin Halmetta ja pikainen tulostarkistus osoitti, että kaveri lienee hiukan meikäläistä nopeampi. Hyvänä päivänä saattaisin pysyä kyydissä, mutta tuskin kuitenkaan.

(c) Jari Tomppo

Startti oli illalla klo 19 ja sääennuste lupasi sadetta. Kuivassa kelissä päästiin kuitenkin liikkeelle, mutta tuuli oli melkoinen jo alkuillasta. Heti startista satasen kärkimiehet lähtivät kovaa ja em. Halme porukan mukana. Pari kierrosta kaverit pysyivät näköetäisyydellä, mutta sitten menivät menojaan. En edes yrittänyt pysyä perässä, sillä vauhti oli jo valmiiksi n. 4.30 min/km, mikä oli aika paljon kovempaa kuin tavoitevauhtini. Edelle karkasi siis 4 juoksijaa, joista arvelin kaksi olevan 100:n ja kaksi 60:n kilpailijoita. Olisin siis kisassa kolmantena. Juoksu kulki hyvin ja nakuttelin n. 4.40min/km vauhtia vaivatta menemään. Noin tunnin juoksun jälkeen tuli lyhyt, mutta kova sadekuuro, mikä ei menoa muuten haitannut, mutta kastuneet sukat tekisivät pidemmän päälle kyllä pahaa jaloille. Puolimaraton tuli täyteen ajassa 1.38, eli olin noin 7 minuuttia tavoitetta edellä. 30km täyttyi ajassa 2.21, joten marginaalia oli kertynyt jo vallan mukavasti. Tässä kohtaa päätin ottaa vauhdit pois ja kroppaa säästääkseni hölkätä kevyemmin maaliin. Hyytymisvaraa oli kertynyt ihan riittävästi ja sijoituksista ei tarvinnut taistella, joten mitäpä sitä itseään suotta äärirajoille puskemaan. Maraton tuli täyteen ajassa 3.22, eli hyvältä näytti edelleen, vaikka olinkin keventänyt juoksua. 13. kierroksella yht´äkkiä joku pyyhkäisi heittämällä meikäläisestä ohi ja tässä kohtaa iski pieni masennus, sillä omien laskujeni mukaan putosin kisassa neljänneksi. Tilanne kuitenkin vaihtui hyvin nopeasti, sillä 15. kierroksella minut ohitti kierroksella yksi kärkijuoksijoista ja toisin kuin olin kuvitellut, hän olikin 100:n kilpailija. Samalla kierroksella juoksin myös tuon aikaisemmin minut ohittaneen juoksijan kiinni, kun kaveri käveli pitkin radan reunaa, joten samalla kierroksella (kuviteltu) sijoitukseni parani siis kaksi pykälää ja tiesin olevani toisena. 50km saavutin ajassa 4.04, joten viimeiselle kympille olisi aikaa 56 minuttiia, mikä onnistuisi varmasti. Jatkoin tasaisen hidasta hölkkääni ja turhia pinnistelemättä tulin maaliin ajassa 4.56.02, eli riittävän reilusti tavoitteen alle. Sijoitus oli toinen, kuten olin laskeskellutkin. Hyvähyvä.

Kisa meni siis kuten pitikin. Tavoitteet täyttyivät ja on tavallaan hienoa tietää, että tuossa olisi ollut kiristämisen varaa vielä reilustikin, joten uskon, että 4.50 alitus olisi ollut mahdollinen. Tämä oli kuitenkin tämmöinen välikisa, joten oleellisempaa oli riittävän hyvä tulos ja mielellään nopea palautuminen kuin maksimaalinen suoritus.

Tulokset
Garmin data

Sääolosuhteet olivat aika haastavat, sillä vastatuuli oli takasuoralla varsinkin myöhemmin illalla todella raju ja kaksi kovaa sadekuuroa pitivät huolen siitä, että sukat pysyivätkin märkinä. Kisajärjestelyt toimivat ihan hyvin, mutta urheilujuhlan tuntu jäi puuttumaan. Minkäänlaisia kuulutuksia ei tullut ja väliaikataulu oli sen verran pieni, että sitä ei pysähtymättä pystynyt lukemaan. Olisi ollut mukava kuulla välillä väliaikatiedotteita ja esim. tilanne viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Tältä osin toiminta oli melko vaisua. Mutta juoksemaanhan tuonne mentiin ja sen suhteen ei ole valittamista. Reitti on vaihteleva, nopea sekä juuri sopivan mittainen ja huolto toimi, joten muu on lähinnä kosmetiikkaa.

Nike Flyknit Lunar 1

The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar 1. Viimeinen kisa tällä kengällä. Toimi, kuten aiemminkin. Taas on rakkoja varpaiden alla, mutta ne johtunevat enempi märästä sukasta. Taidan ostaa uudet tämmöiset.

Kokkola Ultrarun 6h 2015

Kevään kevennyksenä oli nyt 16-17.5.  2. kertaa järjestetty Kokkola Ultra Run. Harkitsin kisaa jo viime vuonna, sillä onhan kyseessä kuitenkin vanhan kotikaupunkini kisa, mutta silloin ei ultrat suuremmin vielä kiinnostaneet. Nyt aika oli kuitenkin kypsä ja E24:n jälkeen oli nälkää käydä todistamassa itselleen, että sileänkin ultrasta selviän kunnialla. Kisassa oli tarjolla 6, 12 ja 24 tunnin sarjat, joista valikoin nössönä 6-tunnin. E24:n jälkeen lupasin itselleni, että sileällä en moista enää juokse, enkä ihan näin nopeasti ollut valmis pyörtämään puheitani. 12-tuntinen olisi ollut mahdollinen, mutta palautumisaika olisi venähtänyt kohtuuttoman pitkäksi kesän koitoksia silmällä pitäen, joten siksi siis 6 tuntia. Lisäksi 6h juoksussa houkutteli ajatus siitä, että koko suoritus pitäisi pystyä vetämään läpi juoksemalla, eikä mitään juoksu-/kävelytaktiikkaa tarvitsisi käyttää.

Ennakoon ajattelin, että eihän tuo 6h ole pahakaan rasti. Eihän siinä tarvi kuin juosta pk-vauhtia koko aika. Helppo homma. Tavoitteeksi nakkasin vähän summan mutikassa 70 kilometrin ylityksen. Ensinnäkin, koska se on jo ihan ok tulos ja toisekseen sen vuoksi, että siinä olisi tod.näk. jo hiukan haastetta, sillä arvelin 60 kilometristä selviäväni suht helpostikin. Edellisvuoden tuloslistaa katsoessani asetin tavoitteeksi myös podium-sijoituksen, sillä viime vuonna vain voittaja juoksi yli 70km (tosin reilusti).

Taktiikka oli yksinkertainen. 5min/km vauhtia ekat 5 tuntia (=60km) ja sitten viimeinen tunti parasta mahdollista vauhtia. Tankkaussuunnitelma oli myös simppeli, geeli puolen tunnin välein ja vettä päälle, nestetankkaus muutoin elektrolyyttijuomalla ja välillä huoltopöydältä sipsejä suolan saamiseksi.

Kokkolassa kisakierros on 864,1m pitkä, josta 40/60 asfalttia ja hiekkaa. Nousumetrejä ei kierrokselle tule käytännössä lainkaan, joten reitti on kyllä nopea. Startti tapahtui kello 12, jolloin lämpötila oli n. 8 astetta ja sää puolipilvinen. Asfalttisuoralla tuuli suoraan vastaan, mutta onneksi ei kohtuuttoman kovaa. Olosuhteet olivat siis oikein hyvät.

Kirittäjät

Sitten juostiin. Heti lähdössä selvisi, että samanvauhtista seuraa ei olisi tarjolla. 12-ja 24h juoksijat köpöttelivät omaa rauhallista tahtiaan, eikä 6h porukassakaan tuntunut ainakaan alussa olevan ketään, joka olisi lähtenyt samaa vauhtia kuin itse juoksin. Juoksin hiukan suunniteltua kovempaa alun, kun vauhti tuntui luontevalta ja puolimaraton täyttyi vaivatta ajassa 1.44.08. Todellisuudessa hiukan jopa nopeammin, sillä mittarini tuli hiukan jäljessä verrattuna viralliseen mittaukseen. Matka jatkui, aurinko alkoi paistamaan ja lapsetkin kävivät kannustamassa radan varrella, joten fiilis oli korkealla. Seuraavana tavoitteena oli maraton, joka pitäisi taittua alle 3.30. Joskus kolmen tunnin paikkeilla iski ensimmäinen (henkisesti) heikompi jakso. Juoksu kulki hyvin, eikä ongelmia ollut, mutta lakkasi vaan hetkeksi huvittamasta. Maraton täyttyi kuitenkin mittarin mukaan ajassa 3.30.34, eli aikataulussa oltiin. Seuraava 18km olisi sitten kisan onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeä. Vauhti alkoi hiukan hyytyä ja muutenkin alkoi olla vaikeaa. Tässä vaiheessa olisi kaivannut vähän vetoapua, mutta sitä ei ollut tarjolla. Oikeasti 4,5 ja 5 tunnin välillä oli tosi synkkää, vaikka mitään ongelmia ei edelleenkään ollut. Sain lopulta 60km täyteen ajassa 5.08.35, eli melkein 10 minuuttia tavoitteesta jäljessä. Ei hyvä. Tässä vaiheessa aloin suhtautua juoksuun aika välinpitämättömästi, pidin satunnaisia lyhyitä kävelytaukoja, enkä katsonut matkamittaria enää lainkaan. Tiesin, että kisasta tulee voitto, kunhan jotenkin raahustan maaliin ja 70km tavoite ei todennäköisesti tule onnistumaan. Näissä fiiliksissä hölkkäsin kohti loppua, kunnes kaveri huusi virallisen välituloksen, joka oli 67,4km. Tässä vaiheessa aikaa oli jäljellä ~14 minuuttia. No, ***kele. Loppumatkan juoksin mitään miettimättä ja ylitin mittauspisteen viimeisen kerran ajassa 5.59.59. Kuuluttaja ilmoitti viimeiseksi välitulokseksi 69,992, eli 8 metriä vajaa 70km. Eipä hätää, sillä olin juossut ns. päätyyn saakka ja tarkistusmittauksesta tuli 14 lisämetriä ja lopputulokseksi 70,006 km. Eihän se mennyt edes tiukalle.

Viimeiset minuutit

Hyvä kisa. Voitin 6h tunnin kisan ja saavutin matkatavoitteen. Mukava onnistua välillä, kun muutamat edelliset kisat eivät ihan tavoitteiden mukaan ole menneet. Ja olihan tuo itselleni ensimmäinen 1. sija ikinä missään virallisessa kisassa. Pakko myöntää, että ei se silti ihan niin helppoa ollut kuin etukäteen kuvittelin. Samanvauhtisten juoksijoiden puuttuminen ja se tosiasia, että tuollaisessa 6h kisassa ei ole varaa kävellä eikä levätä, tekivät hommasta aika raskasta. Ja vaikka 6h onkin ultramatkana aika vaatimaton, saa siinä kuitenkin tovin juosta.

Garmin data
Tulokset

Kisajärjestelyt sujuivat erinomaisesti, reitti oli helppo ja olosuhteet olivat hyvät, enkä muutenkaan keksi itse tapahtumasta mitään moitittavaa. Saattaa olla, että olen täällä ensi vuonnakin.

Nike Flyknit Lunar 1

The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar 1. Hyvin palvellut marakenkä, jonka ajattelin sopivan myös tälle matkalle. Muutama rakko tuli varpaiden alle, mutta muuten homma toimi. Vaimennus riittää näköjään hyvin, mutta silti kengällä on helppo juosta reippaastikin. Valitettavasti kilometrit alkavat vaan tulla täyteen, joten seuraajaa pitää alkaa hiljakseen etsimään.