perjantai 26. kesäkuuta 2015

Maraton du Mont Blanc 80km 2015

Sitten koitti vihdoin se päivä, mihin on viimeiset 7 kuukautta valmistauduttu. Chamonixissa Mont Blancin ympäristössä juostaan useamman päivän ajan erimittaisia vuorijuoksukisoja, joista itse valitsin tietenkin pisimmän, eli ~82km mittaisen ultran. Ajatus koko kisasta lähti Vaarojen Ultrasta kotiinpäin ajellessa, kun muutama kaveri tuon kävi viime vuonna könyämässä. Jotenkin se tuntui luontevalta seuraavalta askeleelta kotimaan maastojuoksukisojen jälkeen ja mikäpä sen hienompi paikka kuin Alppien korkein huippu. Muitakin vaihtoehtoja toki oli suunnittelupöydällä, mutta tämä vei lopulta selkeän voiton ajankohtansa, sijaintinsa, matkustamisen ja monen muunkin seikan johdosta.  Ihan vaan heittämällä ei tuonne päässyt kuitenkaan mukaan, vaan osallistumisoikeudet jaettiin arvonnassa. Arvonnassa kuitenkin arpa suosi ja 3 hengen ryhmämme pääsi mukaan. Sitten hoidettiin pikavauhtia lennot ja majoitus kuntoon sekä lähetettiin terveystodistus järjestäjälle. Lopullinen hyväksyntä kisaan tuli joskus joulukuun alkupuolella ja sitten olikin aika alkaa treenaamaan.

Kisa on tosiaan noin 82km mittainen, eli samaa luokkaa kuin Vaarat. Ero tulee siitä, että kun Vaaroilla noususumma on noin 2500m, niin tuolla se olisi yli 6000m. Sekä ylä- että alamäkeä siis riittäisi. Ylämäistä nyt varmaan selviäisi, kun malttaisi ne riittävän hitaasti talsia ylös, mutta alamäessä pitäisi pystyä juoksemaan kovaa ilman, että etureidet olisivat ensimmäisen laskun jälkeen puupökkelöinä. Tätä silmällä pitäen talven ja kevään mittaan tuli tehtyä 1000 nousumetrin treenejä, joissa ideana oli kävellä reippaasti sauvojen kanssa rinne ylös ja juosta täysillä alas. Koska Turun mäet eivät ihan vuorikategoriaan vielä kuulu, niin toistoja tuollaiseen tuhanteen nousumetriin sai tehdä aika monta. Lisäksi treenasin runsaasti voimaa CrossFit-salilla ja juoksin paljon pitkiä lenkkejä.  Lisäksi koetellakseni hiukan kroppaa ja testatakseni tankkaamista juoksin kevään mittaan muutamia lyhyempiä sileän ultria.  Valmistautuminen oli siis ihan ok, vaikka jo etukäteen tiesin, että sitä mäkitreeniä olisi kyllä pitänyt tehdä paljon useammin kuin kerran kuukaudessa.

Matkaan lähdettiin keskiviikkona aamuyöllä ja puolenpäivän jälkeen oltiin Chamonixissa. Päivä kului maisemien ihmettelemiseen, reitin spekulointiin ja syömiseen. Torstaina aamulla käytiin hakemassa numerolaput sekä tarkistuttamassa pakolliset varusteet. Muodollisuuksien hoitamisen jälkeen lähdettiin pienelle hölkälle ottamaan tuntumaa ylä- ja alamäkeen. Lenkki ei ollut kuin 5km, mutta nousimme noin 240 metriä ja samanverran alas. Tuli silti harvinaisen selväksi, että perjantaina valuisi monta hikipisaraa ennenkuin ylämäet olisi kavuttu ja etureidet huutaisivat hoosiannaa alamäessä. Loppupäivä menikin sitten edelleen kevyesti tankatessa, varusteita viritellessä ja kisasuunnitelmaa tehdessä.

Startti oli perjantaiaamuna klo 4.00. Erittäin huonosti nukutun aamuyön jälkeen herätys 3.00, pika-aamiainen, kamat päälle ja 200m siirtyminen residenssiltä lähtöpaikalle. Päiväksi luvattiin reilusti yli 20 astetta lämmintä ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta, joten päivällä tulisi kuuma. Ennen auringonnousua lämpötila oli kuitenkin noin 10 astetta, joten starttiin vetäisin lyhyiden juoksukamojen lisäksi irtohihat päälle ja otsalampun otsalle. Siellä sitä seistiin tuhannen muun kanssa valmiina koitokseen.  Startti tapahtui ranskalaisella täsmällisyydellä klo 4.02 hämmentävän lähtölaskennan jälkeen, joka suoritettiin ykkösestä yhteentoista. Vihdoin päästiin kuitenkin liikkeelle ja lähdimme porukan keskivaiheilla kohti ensimmäistä nousua.

Breventin nousu
Reitti alkaa kevyesti reilun 9km ja 1500 nousumetrin ylämäellä Chamonixin kylästä Breventiin (2461m) ja tämä mentiin pääosin nätissä jonossa turhia hosumatta. Loppumatkasta jono alkoi hiukan katkeilla ja samaan aikaan aurinko alkoi nousta Mont Blancin takaa. Tässä vaiheessa viimeistään tajusi, että nyt on tarjolla jotain hieman hienompaa kuin mitä Hirvensalon alpit pystyvät tarjoamaan. Nousu loppui jotenkin yht'äkkiä ja samantien alkoi alamäki. Yhtään jalkoja säästämättä ja pidemmälle ajattelematta päästelin menemään sen mitä uskalsin ja ohitin arviolta 100 juoksijaa jo ekassa alamäessä. Reilun 2km alamäkijuoksun jälkeen eka huolto, josta pysähtymättä suklaata ja suolakeksejä huiviin. Seuraavat 15km olivat kisan tasaisimmat, vaikka koko ajan mentiinkin ylös tai alas. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja aina, kun vaan muisti katsella ympärilleen sai ihailla aivan käsittämättömän hienoja maisemia. Seuraava huolto 26km kohdalla, juomapussi täyteen, perustankkaus (suklaa, suolakeksi, cokis) ja kohti reitin totisinta nousua. 8km ja 1300 nousumetriä loppumatkasta hyvinkin jyrkkää kipuamista edessä. Tässä nousussa huomasi hienosti, kuinka ensin lähdettiin liikkeelle metsäpolkuja, jotka yht'äkkiä muuttuivat vihertäviksi rinteiksi ja lopulta pelkäksi lumeksi ja kiveksi. 
Col De Terassen loppujyrkänne
Nousu oli pitkä ja raskas, mutta ei teknisesti kovin vaikea (paitsi loppuosa, joka alkoi olla jo ns. kiipeilyjyrkkää) ja lopulta oltiin ylhäällä reitin korkeimmalla kohdalla Col De Terassella (2645m). Sieltä alkoikin hupainen 700 laskumetrin alamäki, missä sai luisutella persmäkeä pitkin lumikenttiä ja juosta pitkin hienoja kalliosaarekkeita lumikenttien välissä. Maisemiltaan tämä osuus oli myös reitin jylhintä, joten fiilis oli korkealla ja matka tuntui taittuvan aivan erityisen reippaasti. Huomasin tosin pudottaneeni puhelimeni johonkin lumikentälle, mutta en jaksanut murehtia asiasta enempää. Noin 39km kohdalla oli taas huoltopiste, missä hoidin perussetin ja eteenpäin. Sitten oltiinkin jo kisan puolivälissä ja kylässä oli varustetsekkaus (otsalamppu, takki ja puhelin olivat pakolliset). Keskustelu, jonka kävin hyvin heikosti englantia puhuvan vastapuolen kanssa meni jotakuinkin seuraavasti.

”I lost my phone on the Col De Terasse."
"You don't have phone?"
"No, I lost it."
"You' ll have the penalty!"
"OK, can I continue the race?"
"Yes, you can."

Hämmentävää, mutta matka jatkui, mikä oli tärkeintä. Rangaistus jäi epäselväksi, mutta arvelin, että maalissa loppuaikaani lisätään jotain sakkominuutteja. Ihan sama. Seuraava nousu oli lyhempi kuin kaksi edellistä, mutta reilusti yli 1000 metriä silti, joten vähän alkoi jalka jo painaa. Olin kuitenkin päättänyt olla enää murehtimatta nousuista, ne loppuvat sitten, kun on päässyt ylös ja sen jälkeen onkin edessä taas alamäki, joka on kuitenkin vähintään yhtä raskas (vaikkakin nopeampi) kuin ylämäki. Alamäkijuoksu kulki edelleen todella hyvin ja alhaalla n. 55km olin vahvassa kunnossa. Kolmannes matkaa jäljellä ja enää yksi ylä-/alamäki jäljellä. Gyl tämä tästä. Olin hukannut puhelimen ohessa myös reittikartan, joten enpä muistanut, että nyt olisi luvasaa n. 10km mittainen suht tasainen (ja tylsä) siirtymä ennen viimeistä nousua. Tämä pätkä oli oikeasti aika tympeä, mutta lopulta pääsin 65km huoltoon, jonka jälkeen loppunousu ja -lasku alkaisi. Mutta ennen sitä vielä toinen varustetsekkaus.

"No phone?"
"No, I lost it"
"You'll have the penalty!"
"OK, can I continue?"
"Yes, but you'll have to wait for 30 minutes before you go."

No, eipä siinä mitään, säännöt on säännöt. Tankkasin, istuin, tankkasin, kävelin, tankkasin, kyykkäsin ja lopulta pääsin jatkamaan. Sain pidettyä itseni tauon aikana suht vetreänä, joten pahoja jumituksia ei onneksi päässyt tulemaan. Jatkoin klo 17.30, eli aikaa olisi 3h30min 17 tunnin alitukseen. Heleppo homma.

Alku oli jo tutuksi tullutta metsäpolkua, mutta sitten reitti muutui käsittämättömäksi peikonpoluksi, missä eteneminen muistutti enemmän kiipeilyä kuin juoksua (eipä, sillä että olisin ylämäkeen jaksanutkaan juosta). 800 nousumetrin jälkeen tuli välihuolto ja koska reittikarttaa eikä mitään kelloa (Garminista loppui akku 12h jälkeen) ollut, niin olin jo voitonriemuinen, että hommahan on alamäkeä vaille paketissa. Eipä ollutkaan.  Vielä oli jäljellä n. 300 nousumetriä ja 5km upeaa polkua pitkin vuorenrinteitä, mutta valitettavasti enää en oikein uupumukseltani osannut nauttia maisemista tai maastosta. Päätyi sekin nousu lopulta ja kun viimeisessä huollossa kysyin kelloa, oli se 20.15. 45 minuuttia aikaa siis pommittaa 7km ja 1150 laskumetriä alas kylään. Kuullostaa helpolta, mutta kun polku on jyrkkää siksakkia, täynnä kiviä ja juuria, miehellä etureidet ja vatsalihakset valmiiksi jo melko finito, niin ei se niin helppoa ollutkaan. Muilla taisi kuitenkin olla vielä vaikeampaa, sillä sain alamäessä ohitettua vielä 4 tai 5 kaveria. Alamäki tuntui kuitenkin aivan käsittämättömän pitkältä, eikä alhaalla näkyvä kylä tuntunut tulevan yhtään lähemmäs. Kuten tapana on, tuli pohja kuitenkin vastaan ja vielä oli jäljellä vajaa kilometri kylän läpi maaliin. Ravintoloiden terassit ja kadunvarret olivat täynnä väkeä ja kaikki hurrasivat kuin voittajalle. Aika hieno tunnelma, mitä harvemmin Suomessa pääsee kokemaan. Maaliin pääsin ajassa 17.20 ja vähän päälle. Mitali kaulaan, Finisher-paita mukaan ja mukillinen olutta käpälään. Kiitos.

Se oli semmoinen kisa se. Meni älyttömän hyvin, sillä loppuaika oli oikeastaan parempi kuin uskalsin edes kuvitella ja tuohon tuli kuitenkin se 30 minuutin penaltikin istuttua. Loppuaikaa oleellisempaa kuitenkin on, että sekä kroppa että pää kestivät koko matkan. Loppumatkasta sattui joka paikkaan, mutta niin tällaisessa kisassa kuuluukin. Tämän tosiasian ymmärtäminen ja hyväksyminen jo etukäteen helpotti myös henkistä puolta, sillä kipu ei päässyt lannistamaan, kun kerran sitä osasi odottaa. Missään vaiheessa ei tullut myöskään pitkille kisoille tyypillistä homman mielekkyyden kyseenalaistamista (vaikka ehkä olisi pitänyt), eikä keskeyttäminen käynyt pienessä mielessäkään. Noissa varustetsekkauksissakin ainoa ajatus oli, että saanhan varmasti jatkaa, eivätkä liputtaisi ulos kisasta.

Oli hienoa myös huomata, että aiemmista kisoista on tullut opittua ja nyt kaikki toimi (varusteet, tankkaus yms.) ja treenikin on ilmeisesti ollut riittävää ja oikeanlaista. Itse juoksussa olin selkeästi pystynyt parantamaan alamäkitekniikkaani ja aiemmin sen oltua ilmiselvä heikkouteni, näytti se nyt olevan vahvin osa-alue (tai sitten ranskikset ovat vaan todella huonoja alamäessä). Virallinen loppuaika oli 17.20.25 ja sijoitus 136/701 (keskeyttäneitä oli siis noin 300).

Garmin data (akku loppui 12h jälkeen)
Race info (osallistujanumero 6328)

Kisan ennakkotiedotus oli aika suurpiirteistä näin ranskaa osaamattomalle, mutta itse kisan aikana reittimerkinnät, huolto ja kannustus olivat lähellä täydellistä. Reitti oli kertakaikkisen upea ja monipuolinen sekä maastoltaan että maisemiltaan. Tavallaan olisi hienoa juosta tämä kisa uudelleenkin, mutta toisaalta Eurooppa on täynnä muitakin upeita kisoja, joten ensi kesänä mennään johonkin muualle. Joko pidemmälle tai korkeammalle tai sekä että.

Kuvia ei reitiltä toistaiseksi ole, kun puhelin kuvineen on siellä jossain jäätiköllä. Lisätään, jos niitä tuonnempana jostain saa.

Salomon Sense Ultra 3
The Weapon of Choice: Salomon Sense Ultra 3. Kilian Jornetin juurikin tällaisiin kuivan kelin vuoristoultriin suunnittelema kenkä. Toimiko? Kyllä vaan. Kenkä suojaa hyvin iskuilta, on kevyt ja kiertojäykkä, mikä helpottaa väsyneillä jaloilla juoksemista. Kaikki yksityiskohdat on mietitty viimeistä piirtoa myöten ja kenkä istuu jalkaan kuin sukka. Muutama pieni rakko tuli jalkapohjiin, mutta se on aika vähäistä tällaisella reitillä. Märkäpitoa kengässä ei ole yhtään, mutta onneksi sitä ei tarvittukaan.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Suomi-juoksu 60km 2015

6.6. Perniössä juostiin 44. Suomi-juoksu, mutta viimeinen tällä erää Perniön reitillä ja Endurancen järjestämänä, joten pitihän sinne sitten lähteä. Päämatka tuolla on 100km, mutta nyt ei rahkeet riittäneet siihen, vaan matkaksi valikoitui 60km, eli tuommoinen miniultra. Kokkolasta on vasta kolme viikkoa, joten joku voisi oikeutetusti kysyä, että onko tuo nyt sitten fiksua? Ei välttämättä, mutta selitin itselleni, että a) palauduin Kokkolasta todella nopeasti b) kauden päätavoitteeseen on vielä kolme viikkoa c) tuommoinen ylipitkä lenkki pitäisi kuitenkin tehdä. Ja ainahan voi keskeyttää, jos tuntuu, että kroppa ei kestä.
Näillä perusteilla siis ilmo sisään ja tavoitteita asettelemaan. Tavoite oli hyvinkin selkeä, sillä Kokkolassa juoksin 60km välitulokseksi 5.08, joten alle viiden tunnin pitäisi ehdottomasti päästä. Keskivauhtina tämä tarkoittaisi jämptiä 5.00 min/km. Mikäli aikatavoite toteutuisi, olisin tod.näk. kolmen parhaan joukossa, joten sijoitustavoitteena oli siis paikka podiumilla. Kisa juostaan 3,333 km pitkällä radalla, joten kierroksia pitäisi kerätä 18 ja muutenkin kierroksen mitta olisi sellainen, että omaa etenemistä ja tankkaamista on helppo kontrolloida kierroksittain. Kuulosti taas etukäteen helpolta.

Miesten kisaan oli ilmoittautunut 22 juoksijaa, mutta oliko syynä sitten huono sääennuste, vai mikä, mutta lähtöviivalla oli lopulta 19 kisailijaa. Ennakkospekulaatiossa voitajaksi veikkailtiin Halmetta ja pikainen tulostarkistus osoitti, että kaveri lienee hiukan meikäläistä nopeampi. Hyvänä päivänä saattaisin pysyä kyydissä, mutta tuskin kuitenkaan.

(c) Jari Tomppo
Startti oli illalla klo 19 ja sääennuste lupasi sadetta. Kuivassa kelissä päästiin kuitenkin liikkeelle, mutta tuuli oli melkoinen jo alkuillasta. Heti startista satasen kärkimiehet lähtivät kovaa ja em. Halme porukan mukana. Pari kierrosta kaverit pysyivät näköetäisyydellä, mutta sitten menivät menojaan. En edes yrittänyt pysyä perässä, sillä vauhti oli jo valmiiksi n. 4.30 min/km, mikä oli aika paljon kovempaa kuin tavoitevauhtini. Edelle karkasi siis 4 juoksijaa, joista arvelin kaksi olevan 100:n ja kaksi 60:n kilpailijoita. Olisin siis kisassa kolmantena. Juoksu kulki hyvin ja nakuttelin n. 4.40min/km vauhtia vaivatta menemään. Noin tunnin juoksun jälkeen tuli lyhyt, mutta kova sadekuuro, mikä ei menoa muuten haitannut, mutta kastuneet sukat tekisivät pidemmän päälle kyllä pahaa jaloille. Puolimaraton tuli täyteen ajassa 1.38, eli olin noin 7 minuuttia tavoitetta edellä. 30km täyttyi ajassa 2.21, joten marginaalia oli kertynyt jo vallan mukavasti. Tässä kohtaa päätin ottaa vauhdit pois ja kroppaa säästääkseni hölkätä kevyemmin maaliin. Hyytymisvaraa oli kertynyt ihan riittävästi ja sijoituksista ei tarvinnut taistella, joten mitäpä sitä itseään suotta äärirajoille puskemaan. Maraton tuli täyteen ajassa 3.22, eli hyvältä näytti edelleen, vaikka olinkin keventänyt juoksua. 13. kierroksella yht´äkkiä joku pyyhkäisi heittämällä meikäläisestä ohi ja tässä kohtaa iski pieni masennus, sillä omien laskujeni mukaan putosin kisassa neljänneksi. Tilanne kuitenkin vaihtui hyvin nopeasti, sillä 15. kierroksella minut ohitti kierroksella yksi kärkijuoksijoista ja toisin kuin olin kuvitellut, hän olikin 100:n kilpailija. Samalla kierroksella juoksin myös tuon aikaisemmin minut ohittaneen juoksijan kiinni, kun kaveri käveli pitkin radan reunaa, joten samalla kierroksella (kuviteltu) sijoitukseni parani siis kaksi pykälää ja tiesin olevani toisena. 50km saavutin ajassa 4.04, joten viimeiselle kympille olisi aikaa 56 minuttiia, mikä onnistuisi varmasti. Jatkoin tasaisen hidasta hölkkääni ja turhia pinnistelemättä tulin maaliin ajassa 4.56.02, eli riittävän reilusti tavoitteen alle. Sijoitus oli toinen, kuten olin laskeskellutkin. Hyvähyvä.

Kisa meni siis kuten pitikin. Tavoitteet täyttyivät ja on tavallaan hienoa tietää, että tuossa olisi ollut kiristämisen varaa vielä reilustikin, joten uskon, että 4.50 alitus olisi ollut mahdollinen. Tämä oli kuitenkin tämmöinen välikisa, joten oleellisempaa oli riittävän hyvä tulos ja mielellään nopea palautuminen kuin maksimaalinen suoritus.

Tulokset
Garmin data

Sääolosuhteet olivat aika haastavat, sillä vastatuuli oli takasuoralla varsinkin myöhemmin illalla todella raju ja kaksi kovaa sadekuuroa pitivät huolen siitä, että sukat pysyivätkin märkinä. Kisajärjestelyt toimivat ihan hyvin, mutta urheilujuhlan tuntu jäi puuttumaan. Minkäänlaisia kuulutuksia ei tullut ja väliaikataulu oli sen verran pieni, että sitä ei pysähtymättä pystynyt lukemaan. Olisi ollut mukava kuulla välillä väliaikatiedotteita ja esim. tilanne viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Tältä osin toiminta oli melko vaisua. Mutta juoksemaanhan tuonne mentiin ja sen suhteen ei ole valittamista. Reitti on vaihteleva, nopea sekä juuri sopivan mittainen ja huolto toimi, joten muu on lähinnä kosmetiikkaa.


Nike Flyknit Lunar 1
The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar 1. Viimeinen kisa tällä kengällä. Toimi, kuten aiemminkin. Taas on rakkoja varpaiden alla, mutta ne johtunevat enempi märästä sukasta. Taidan ostaa uudet tämmöiset.