Triatlon, ei ihan lähivuosina

Vuosien mittaan multa on useammankin kerran kysytty, että "Mites se triatlon?".  Oletuksena ilmeisesti on, että kun kerran juoksu ja pyöräily kulkevat kohtuullisesti, niin tiettyhän sitä triatloniakin pitäisi kokeilla.  Pakko myöntää, että kiinnostaisi kyllä, mutta koska uimataitoni rajoittuu lähinnä altaassa pulikoimiseen ja hädän alla ehkä pelastautumisuimiseen, on vakavampi haaveilu asiasta jäänyt aika vähälle.

Luin jokunen viikko sitten jutun tyypistä, joka vetäisi 50 täysmatkan triatlonia 50 päivässä 50 eri osalvaltiossa. Ja siitähän se ajatus sitten taas lähti. Ihan tuollaista urakkaa en tosin ole harkinnut, mutta jossain takaraivossa on silti kummittelut ajatus siitä, että jonain päivänä saisi sen täysmatkan suoritettua. Toistaiseksi tämä on tavoitelistalla aika häntäpäässä, mutta silti.  Ajattelin sellaista rauhallista lähestymistapaa, että kävisin aina toisinaan uimassa ja opettelisin sen pikku hiljaa.

Homma lähtee käyntiin tietysti varusteiden hankinnalla. Ostin siis uudet uimahousut ja uimalasit. Kokonaisinvestointi oli noin 25e, eli halvalla pääsi. Lisäksi katsoin pari videota youtubesta, että miten se uiminen teoriassa tapahtuu.  Kaikki kunnossa, ei muuta kuin altaaseen.  Samppalinnan maauimala on tuossa työpaikan vieressä, joten hyppytunnin aikana sinne ehtii hyvin puoleksi tunniksi räpiköimään.  Sinne siis.  Kamat päälle ja liikkeelle. 10 metriä meni ihan hyvin, 20 metriä lisää vähän heikommin ja sitten pitikin kellua jo vähän välissä. Vielä 20m ja vihdoin YKSI altaanmitta uituna. Ei helevetti. Pieni puhaltelu ja takaisin. Nyt pääsin jo jotenkuten koko altaanmitan kerralla, mutta 100 metrin jälkeen olin ihan loppu. Ei tule mitään. Käsittämätön laji, sillä vaikka jonkinlaisessa kunnossa kuvittelisin olevani, niin uimisessa ei näköjään pitkälle pötkitä, jos tekniikka ei ole kunnossa, tai kun sitä ei ole lainkaan. Ei paljon youtube-videoista ollut hyötyä, vaikka suunnilleen muistinkin mitä niissä neuvottiin. Nousin altaasta, nielin tappioni ja se siitä.

takaisin kaapin perälle

Varmaan tuo tekniikkakin olisi mahdollista saada siedettävälle tasolle, jos kävisi jonkin tekniikkakoulun tai saisi muuten osaavaa opastusta, mutta nyt se saa kyllä jäädä. Toistaiseksi ei mielenkiinto, eikä aika riitä siihen, että alkaisin uhraamaan tarvittavia tunteja uinnin harjoitteluun. Tämä projekti taitaa olla kirjaimellisesti upoksissa niin kauan, että saan jonkun rasitusvamman tjms. mikä estää juoksemisen. Päivän selvää on, että omin voimin tästä ei tule mitään, joten olkoot. Palaan asian pariin ehkä taas muutaman vuoden kuluttua ja harkitsen triatlonia vaikka sitten M50-sarjassa.

Vaikka triatlonkisoja ei käsittääkseni uintiosuudella vielä ratkaista, tarvii siitäkin silti selviytyä, joten ei muuta kuin hattua päästä vaan kaikille, jotka puolimatkan kisankin kunnialla vetävät läpi, täysmatkasta puhumattakaan.

Käynnistymisvaikeuksia

Syksyn kisat lähestyvät ja selkeitä käynnistymisvaikeuksia tuntuu treenaamisessa olevan.  Kolmen viikon päästä on Nuuksion maastomaraton ja siitä neljän viikkoa eteenpäin vuorossa on Vaarojen ultra. Tässä vaiheessa pitäisi siis vetää kovaa vauhtitreeniä, että Nuuksiossa pääsisi sellaista kyytiä, mikä on tavoitteena. Mutta, kun ei irtoa, eikä oikein huvita.

Viime vuonna kisastartteja tuli paljon, mutta ne jakaantuivat jotenkin järkevästi ja syksyn kisoihin oli kova liekki päällä. Silloin kisasin maaliskuussa Barcelonan maran, huhtikuussa Maskun maran ja toukokuussa Bodomin maastopuolikkaan. Tämän jälkeen vaihdoin lenkkarit maastopyörään ja ajoin kesäkuun lopussa Tahkon 120km. Heinäkuu tuli otettua kevyesti ja elokuussa juoksutreeni uudelleen käyntiin. Silloin oli syksyllä tiukka kisaputki, missä kahden viikon välein juoksin Nuuksion maastomaran, Ruissalon puolimaratonin ja Vaarojen ultran. Lukuunottamatta sairastumista ennen Vaaroja kaikki menivät hyvin ja sekä motivaatio että kunto tuntui riittävän. Nyt on selkeästi eri tilanne.

Mulla on tälle vuodelle nyt plakkarissa jo 4 ultrakisaa ja yksi 12 tunnin rogainingin, joten raskaita kisoja on takana paljon.  Mont Blancin jälkeen (kesäkuun lopussa) otin taas heinäkuulle lepokuukauden, vaikka treeniä tuli silloinkin ihan kohtuullisesti. Tarkoitus oli kuitenkin ottaa rennosti ja se kyllä onnistui. Nyt tilanne on kuitenkin aivan toinen kuin viime elokuussa, jolloin ruutia riitti treenata kovaa. Olen nyt elokuun alusta asti koittanut lisätä sekä määrää että tehoa, mutta koko ajan on sellainen olo, että ”ei lähde”.  Olen jo muutamaan kertaan harkinnut kisojen perumistakin, mutta ehkä siihen nyt ei kuitenkaan lähdetä.  Ongelmana on varmaan ainakin osittain se, että kisat ovat olleet viime vuotta kovempia ja nyt ei ole tullut varsinaista juoksutaukoa lainkaan, kun ohjelmassa ei ole ollut yhtään pyöräkisaa. Viime vuonna vedin kuitenkin kesäkuukaudet hyvin vähällä juoksemisella, joten siinä vaiheessa, kun se piti taas aloittaa, nälkää riitti. Kyllä nytkin, kun päätän itseäni kunnolla piiskata juoksemaan kovaa, niin ihan hyvin se menee. Kovien treenien aloittaminen ja säännölisiksi saaminen se vaikeaa on. 

Alkukauden kisat olivat kaikki uutta ja tuntematonta, mutta silti ne menivät tavoitteiden mukaan, jopa paremmin. Uudentyyppisiin kisoihin on sen suhteen helpompi lähteä, että kovin tiukkoja tavoitteita ei voi asettaa.  Esim. Mont Blancilla tavoitteena oli päästä maaliin ja sitten oli jonkinlaisia hatusta vedettyjä aikatavoitteita. Marginaalia oli tavoiteajoissa oli kuitenkin about 5 tuntia, joten kovin suuria paineita ei niistä tarvinnut ottaa. Nyt taas jäljellä on Nuuksio, jonka olen juossut jo kolme kertaa aiemmin ja Vaarat, missä olin myös viime vuonna. Nuuksiossa on vain ja ainoastaan tavoitteena mennä alle 4 tunnin, mikä on kova aika, mutta ei mahdoton. Vaaroilla taas pitäisi mennä kovempaa kuin viime vuonna, eli johonkin 10,5 ja 11 tunnin väliin.  Molemmat on sellaisia aikatavoitteita, jotka jo etukäteen tuntuvat kovilta ja raskailta, eikä niissä ole pelivaraa minkäänlaiseen mokailuun tai romahtamiseen kisan aikana. Ehkä sen vuoksi tämä onkin niin hankalaa, kun tiedän kyllä millaista treeniä pitäisi vetää, mutta ei vaan tule tehtyä. Joku voisi tietysti sanoa, että menet vaan ja nautiskelet kisasta, mutta en mää sen takia niissä käy. Kisoissa on aina tavoitteena ulosmitata kunto ja mennä kovempaa kuin aiemmin, mikäli vertailutulos jo on. Tästä syystä valmistautuminen Nuuksioon ja Vaaroille on henkisesti vähän raskasta, kun aiemmat tulokset ovat jo ihan hyviä, eikä niidenkään saavuttaminen ihan helppoa ollut.

Tämä on nyt kuitenkin ensimmäinen ultrailuvuoteni ja oppia tuleviin vuosiin on tullut.  Ehkä niitä ultrastartteja ei vaan voi vetää viittä tai kuutta kaudessa, vaikka kroppa kestäisikin. Lisäksi tällainen kaksiosainen kisakausi ei selvästikään toimi, kun itsensä kasaaminen kovaa treeniä varten on näin vaikeaa tauon jälkeen. Tämän vuoden mittaan on kuitenkin kirkastunut ajatus siitä, mitkä ne pitkän tähtäimen tavoitteet ovat ja suurpiirteinen suunnitelma niiden saavuttamiseksi on olemassa. Suunnitelman toteuttamiseen riittää huomattavasti vähempikin kisailu, joten ehkä siihen mahdollisuuteen pitää tarttua, vaikka kisoissa käyminen mukavaa onkin.