maanantai 20. kesäkuuta 2016

Varustespesiaali - Lavaredo Ultra Trail

Esittelin aiemmassa varustespesiaalissa "minimivarustuksen", millä selviää Suomen ultrakisoissa ja nyt vuorossa varuste-esittely noin vuorokauden mittaiseen hyvällä huollolla ja dropbagilla käytävään vuorikisaan.  Suurin ero varusteissa näissä kisoissa on, että pakollisten varusteiden määrä vuorilla on suurempi ja osa kisasta käydään yöllä.  Tämä siis pakostakin asettaa isommat vaatimukset vaatetukselle yms.

PAKOLLISET VARUSTEET
Ilmiselvien varusteiden (kengät, vaatteet, päähine, juomasysteemi, puhelin yms.) lisäksi mukana pitää olla kaikenlaista roinaa. Nämä kaikki kulkevat päällä tai liivissä koko matkan ajan.

Hupullinen sadetakki
Salomon Bonatti, kevyt ja hyvin pieneen pakkautuva.  On täysin vedenpitävä, mutta kuten kuoritakit yleensäkin, hiostaa hulluna. Tätä en laita päälle, ellei taivaalta oikeasti tule kunnolla vettä.

Pitkähihainen paita
Nike Pro kompressiopaita. Kulkee mukana, koska pitää olla, mutta tarkoitus ei ole käyttää

Pitkät/puolipitkät housut
Salomon Bonatti sadehousut. Kuten takkikin, erittäin kevyet ja pakkautuvat. Lisäksi helppo vetää päälle kengät jalassa.  Ajattelin kuitata tämän "pitkät housut"-pykälän sadehousuilla, mitkä oikeasti ovat tarpeen, mikäli olosuhteet muuttuvat oikein kamaliksi. Pitkiä trikoita en kuitenkaan käyttäisi.

Käsineet
Rab Meco merino-/bambusormikkaat. Erittäin ohuet, mutta riittävän lämpimät viileään keliin.

Otsalamppu + varaparistot
Silva Trailrunner 2.  Ei maailman tehokkain lamppu, mutta riittävä täydellisessä pimeydessäkin


Juomakuppi
Salomon Soft Cup. Vetoisuus 1,5dl, ei paina mitään ja taittuu kätevästi housun vyötärötaskuun juoksun ajaksi.


PÄÄLLELAITETTAVAT
Ensimmäiset 6-7 tuntia taivalletaan yötä vasten, joten tarttee olla vähän lämpimämpää päällä. Dropbagista vaihdetaan sitten kevyempää ja kuivaa päälle, sekä kengät tarvittaessa.

yöpuku
päiväpuku
Paita
Yö: Inov-8 Base Elite. Pitkähihainen, suht tiukka ja hiukan ohutta paksumpi. Tarkenee hyvin ja peukalolenkit pitävät käpälätkin lämpiminä
Päivä: Under Armour Heatgear lyhythihainen kompressipaita. Ohut ja tiukasti istuva, mitään kompressiota tuossa ei oikeasti ole, mutta onpahan sen verran tiukka, että pysyy paikallaan, eikä hierrä mistään

Shortsit
Salomon S-Lab Exo Twinskin.  On muuten viimeisen päälle tekniset shortsit. Tiukka kompressio, tilavat vyötärötaskut ja napakka istuvuus ilman mitään kiristysnaruja.

Säärystimet

Inov-8 Race Ultra. Ei mikään kovin tiukka kompressio, mutta vähän kuitenkin. Materiaali on ohutta ja sileää, joten roskat ja moskat eivät tartu.


Sukat

Inov-8 Race Ultra. Sukat ovat erittäin tärkeät jalkojen hyvinvoinnin kannalta. Nämä olen todennut toimiviksi. Sopivan paksut olematta kuumat ja pysyvät hyvin paikoillaan

Kengät

Salomon S-Lab Sense Ultra 3. Tämän totesin toimivaksi jo Mont Blancilla, joten jos lähtöhetkellä on kuivaa, niin starttaan tällä.
Inov-8 Race Ultra 270. Leveämpi lesti ja parempi märkäpito kuin Salomonissa, joten hiukankaan epävakaalla säällä lähden tällä.

Juoksuliivi
Salomon S-Lab Advanced Skin3 12l.  Pienemmälläkin pärjäisi, mutta mulla on nyt tämä.  Istuu täydellisesti, pysyy paikallaan ja kamat ovat hyvin saatavilla.  Pakkautuu myös pieneksi, vaikka ei ihan täyteen pakkaisikaan.

Sauvat
Black Diamond Ultra Distance Carbon. Z-sauvat, jotka eivät paina mitään. Mont Blancilla nämä oli mulla 17 tuntia yhtäsoittoa kädessä. Nyt varmaan välillä tulee ripustettua liiviinkin.

Rannelaite
Garmin Epix. Mahtipeli. Ainoa kysymysmerkki on akunkesto.

Muuta
Pieni ensiapupakkaus, puhelin, rahaa, WC-paperia ja "apteekki", jossa särkylääkkeitä, suolatabletteja ja Mg-kapseleita.

Liivi pakattuna...
...ja tyhjänä sisältöineen
ENERGIA
Kisassa pitäisi olla hyvä huolto noin 2-3 tunnin välein ja puolivälissä dropbag, joten ihan älytöntä määrää energiaa ei tarvitse kantaa mukana.  Aiemmat kisat ovat opettaneet, että patukat eivät oikein mene alas enää 10 tunnin jälkeen, joten turha niitä on tolkutonta määrää kantaa mukana. Energiahuollon olen suunnitellut niin, että tunnissa vedän geelin ja patukan. Jos ei patukka uppoa, niin sitten 2-3 geeliä.  Jos ei geelit uppoa, niin sitten ollaan lirissä. Ajatuksena olisi myös nojata reilusti kisahuollon tarjoiluihin, eli vetää siellä suklaata, sipsiä, leipää, hedelmiä niin paljon kuin ehtii. Näin patukoiden (pakko-)syömisen voisi rajoittaa niille väleille, kun huoltoa ei ole.  Mukaan pakkaan 10-12 High5-geeliä ja 4-6 energia-/suklaa-/lakupatukkaa, joilla pitäisi selvitä puolimatkaan. Patukoista olen oppinut sen, että tällä kertaa mukaan tulee mahdollisimman laaja lajitelma erimakuisia patukoita.  Viimeksi oli tasan kahta makua, joten yllättäen alkoi vähän tökkiä 10 patukan jälkeen.  Mukaan myös 10-12 elektrolyyttitablettia vesipulloihin lisättäväksi.  Dropbagista sitten toinen samanlainen setti mukaan toiselle puoliskolle.  Juomat kulkevat kahdessa 0,5l pehmytpullossa, joten litralla nestettä on selvittävä aina huoltojen väli. Varmuuden vuoksi pakkaan todennäköisesti yhden tyhjän pehmytpullon liiviin mukaan ja otan sen käyttöön, jos päivällä on kovin kuuma.

DROPBAG
Noin 10-12 tunnin jälkeen, eli joskus aamupäivällä pitäisi olla huollossa, missä on dropbag odottamassa. Tarkoitus olisi olla kaikissa huolloissa suht nopea, joten kamat on järjestettävä valmiiksi kuntoon.  Näillä näkymin dropbagiin tulee
-Lyhythihainen paita. Tässä kohtaa alkaa varmaan jo tarkenemaan, joten paidanvaihto.
-Irtohihat. Otetaan mukaan, jos ei lyhythihaisella kuitenkaan enää loppuvaiheessa tarkene.
-Kengät. Edellä mainituista kengistä toiset tulevat joka tapauksessa jalkaan ja toiset dropbagiin. Vaihdetaan, jos tarve vaatii.
-Sukat. Jos vaihdan kengät, niin vaihdan myös sukat. Kuivat sukat kuiviin kenkiin. Aaah.
-Lippis. Yöllä musta, päivällä valkoinen, niin ei kuuppa ylikuumene
-Aurinkolasit.  Turha kantaa yötä vasten mukana.
-Vara-akku ja piuha. Välihuollossa Garminin lataamista varten. Dataa on saatava!
-Vaseliinia, aurinkorasvaa, laastaria, teippiä yms. Tarvii tai ei tarvi.
-Energiat. Edellä kuvatun kaltainen satsi loppumatkaksi mukaan.

Paljon on oppia tullut aikaisemmilta reissuilta, joten aikalailla jiirissä tuo varustus pitäisi olla.  Todennäköistä on, että geelejä ja patukoita tulee kuitenkin kannettua maaliin asti, mutta toivottavasti ei kovin montaa.  Muuten tuossa ei varakenkiä ja vara-akkua lukuunottamatta ole oikeastaan mitään "turhaa" tai ylimääräistä, vaan ainoastaan välttämättömät ja pakolliset.  Näillä pitäisi siis selvitä, mutta kohtapa se sitten nähdään selviääkö.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti