lauantai 7. lokakuuta 2017

Vaarojen maraton 86km 2017

Jes, taas mennään.  Viime vuonna Vaaroilta tuli DNS vammojen vuoksi, mutta nyt on taas ruskaretken aika Kolin maisemissa.  Reittiä muutettiin viime vuonna siten että lopun tieosuus, joka itselleni on ollut melkoinen tuskaretki molemmilla kerroilla, saatiin ilmeisesti lähes kokonaan siirrettyä poluille ja samalla reitin nousumetrejä lisättyä. Tälle vuodelle reittiä muutettiin taas, mutta huolellisesta selostuksesta huolimatta en oikein hahmottanut, millaisia muutokset tulisivat olemaan. Eikä sillä niin väliäkään, kunhan sitä saakelin hiekkatietä ei tarvitse tampata kymmentä kilometriä (molemmilla kierroksilla). Eli joo, mielenkiinnolla ja innolla odotan uutta reittiä ja kisaa muutenkin.  Edelliset kolme ultrastarttia ovat olleet 120-165km mittaisia, joten mukava päästä juoksemaan pitkästä aikaa tuommoista "puolipitkää" ultraa.  Vaarojen kaltainen 86km kisa ei kuitenkaan ole sellainen selviytymistaistelu kuin nuo pidemmät tuppaavat toisinaan olemaan ja tehdäkseen tuolla kelvollista tulosta, pitää pääosa matkasta pystyä selkeästi juoksemaan.  Hölkkäilemällä ja kävelemällä ehtii kyllä aikarajoissa maaliin, mutta tuloksen tekemiseen pitää jaksaa puristaa koko puolisen vuorokautta, minkä tuo kisa oletettavasti (itseltäni) kestää.  Vanhalla reitillä olen juossut molemmilla kerroilla sinne 11 tunnin tuntumaan, mutta uusittu reitti on varmasti hitaampi. Kuinka paljon hitaampi, jää nähtäväksi.  Mies pitäisi tosin olla aika hyvässä kunnossa ja aika paljon kokeneempi kuin pari vuotta sitten, joten sen puoleen kaikki pitäisi oleman ok.  Kunto ei oikein osunut kohdilleen Nuuksioon ja sen kisan jälkeen sairastelin vajaan viikon, mutta sittemmin kuntokäyrä on ollut jyrkässä nousussa. Olen saanut tässä välissä tehtyä täysin suunnitelman mukaiset treeniviikot ja paikatkin on ehjinä, joten erittäin luottavaisella mielellä lähdetään liikkeelle.

Jotain tavoitetta vai? No, lähdetään nyt hakemaan semmoista 12 tunnin alitusta, mikä pitäisi todennäköisesti riittää TOP10-sijoitukseen. Sijoitushan nissä "kuntosarjoissa" riippuu enempi muista kuin itsestä, mutta veikkaisin, että jotakuinkin tuonne kympin sakkiin tuolla ajalla pitäisi päästä. Katotaan.

Perjantai oli matkapäivä ja illalla käytiin lähettämässä kaverit 130km-matkalle. Sitten saunaan, kamat kasaan ja suht hyvissä ajoin nukkumaan. Kohtuullisen onnistuneiden yöunien jälkeen klo 5 herätys ja rauhallisen aamiaisen kautta lähtöviivalle. Startti oli tuttuun tapaan klo 7 ja ensimmäinen 20min mentäisiin vielä aamuhämärässä. Sääolosuhteet aiheuttivat pientä spekulointia, sillä sadetta saattaisi tulla tai sitten ei. Aamulla kuitenkin keli oli kuiva ja tyyni, joten säässä ei ollut valittamista. Sitten mentiin.

Alkusumpun jälkeen asetuin hetkeksi kärkiryhmään noin 10 muun juoksijan kanssa, mutta vauhti tuntui jo muutaman kilometrin jälkeen napsun verran liian kovalta, joten jättäydyin ryhmästä ja aloin juosta omaa vauhtiani. Ekalla kympillä on nykyään muutama melko napakka mäki ja aivan odotetun huonostihan ne nousivat. Alamäkeen kulki sen sijaan mukavasti, joten keskimäärin mäet menivät siis kohtuullisesti.  Suunnilleen 10km jälkeen reitti on melko tasaista Kiviniemen huoltoon (18,5km) asti, joten alun könyämisen jälkeen oli mukava lisätä ihan reilusti vauhtia. Juoksu tuntui kulkevan, mutta olin suunnilleen 5km kohdalta asti juossut yksin, joten vertailua muiden vauhtiin oli vaikea tehdä. Vähän yksinäistä puuhaa juokseminen siis oli jo tässä vaiheessa ja yksin puurtamisesta tulisikin muodostumaan tämän reissun teema.  Kiviniemessä olin reilut 5min suunniteltua aikaisemmin, eli aivan hyvä ensimmäisen osuus. Sitten kohti Ryläyksen ylämäki-alamäki myllytystä. Reitti oli jo aikaisemminkin todella märkä ja mutainen, mutta Ryläyksellä se vasta mutainen olikin. Oli liukasta ja raskasta ja kaiken muun hyvän lisäksi heti ensimmäisessä nousussa suunnilleen 20km kohdalla alkoi vatsakin pistää ja tuli aika tukala olo, joka jatkui suunnilleen seuraavan tunnin. Vauhti hyytyi, kun helpomillakaan pätkillä (joita ei tosin montaa ollut) ei pystynyt oikein juoksemaan ja hävisinkin tällä välillä muutaman sijoituksen, kun kanssakilpailijat tulivat lentäen ohi. Seuraa en näistäkään saanut, sillä en pysynyt perässä, joten yksinäinen taivallus jatkui. Selvisin lopulta Peiponpellon huoltoon (33km) ja olokin oli alkanut suolan ja särkylääkkeen vaikutuksesta helpottaa. Vaikka tämä osuus olikin hitaampi, niin yllättäen olin edelleen aikataulussa.  Aika pian huollon jälkeen loivaan metsätieylämäkeen laahustaessani tuli taas kaksi juoksijaa ohi, enkä pysynyt tässäkään kyytissä. On se ny saakeli, kun kaikki lappaa ohi. Ja sama ralli jatkui.  Nyt takaa tuli kiinni tuttu kaveri, jonka kanssa sitten jatkettiinkin yhdessä matkaa kohti viimeisiä nousuja. Oli piristävää jutella välillä jonkun kanssa, kun käytännössä olin vetänyt koko kierroksen yksin.   Kuinka ollakaan, siinä höpistessä vedettiin sitten yksi risteys suoraksi, könyttiin helvetinmoiseen ylämäkeen vajaa kilsa ja päädyttiin takakautta hotellin kulmalle. Siinä pieni empiminen, että "mitähän ***tua?". Järjestäjä tuli ohjastamaan, että "ei, ei pojat, takaisin vaan".  Viime vuonna, kun en päässyt osallistumaan, niin jäi näkemättä ja kokematta tämä vanhan reitin "valenousu", mutta nytpä se tuli noustua. Tosi hieno homma, hei. Naisten sarjan tuleva voittaja oli tullut ihan meidän perässä jo pidemmän aikaa ja just tuota viimeistä kinkaretta kiivetessämme ihmettelin kaverille, että "mihinköhän ne naiset jäivät?".  No, ne oli kuule siellä oikealla reitillä, mihin mekin siis palattiin, sitten alas rantatielle ja kohti loppunousua. Sen verran sapetti tuo pummi, että laitoin pykälän vauhtia lisää ja vedin loppunousun kohtuullisella kiukulla ylös. Eka kierros valmiiksi ajassa 5:53.35. Ei hyvä. Vaikka tuohon pummiin kuluikin aika tarkalleen 15min (Garminista tarkastettu, ei hatusta vedetty), niin olin silti tavoitteena ollutta 5:30 väliaikaa ihan reilusti jäljessä. Kuuluttaja huuteli, että sijoitus oli tässä vaiheessa 18. Ei oikein hyvä sekään.


ONEVISION / Juha Saastamoinen
Huollossa oli tarkoitus olla supernopea ja se menikin budjetoitua nopeammin. Valmiiksi täytetyt pullot ja energiatäydennykset liiviin, hiukan proteiinijuomaa, kokista ja sipsejä naamaan. Eteenpäin. Huolto oli 5min 27s, joten turhia ei tullut tuherrettua. Lähdin hyvällä askeleella toiselle kierrokselle ja taas yksin. Huollossa kohensin sijoitusta ainakin yhdellä pykälällä ja laskin sen varaan, että eiköhän edellä olevistakin ainakin joku kanttaa ja saisin sijoitusta parannettua. Laskeskelin myös uutta tavoiteaikaa, sillä alkuperäinen 12h alitus meni viimeistään tuon pummin myötä sivusuun, todennäköisesti jo aikaisemmin. Ajattelin, että johonkin 12,5h paikkeille voisi ehkä olla vielä mahdollisuudet. Mäet nousivat ihan hyvin, mutta nyt ei helpommassa maastossa taas oikein jalka riittänyt. Matkalla Kiviniemeen olikin vaikeinta se helpoin osuus, missä olisi pitänyt pitää vauhtia. Noh, huollossa sain kuitenkin kiinni yhden edellä olevan kilpailijan ja jatkettiin muutama kilometri yhdessä. Toisen kierroksen ensimmäisen 18km aikana en ollutkaan nähnyt ketään, joten aika yksin sai edelleen itsensä kanssa olla. Ryläyksen alkupuolella sain karistettua kaverin ja jatkoin taas yksin. Muutenkin yleisfiilis parani koko ajan ja juoksu kulki (ei nopeammin, mutta helpommin).  Ryläyksen loppupuolella sain kiinni toisenkin kilpailijan. Hän jäi taakse samantien ja tykittelin (mielestäni) lennokkaasti kohti Peiponpellon huoltoa ja viimeistä kymppiä. Loppumatkan pysyin reitilläkin ja laskeskelin taas mahdollista loppuaikaa. 12,5h karkasi käsistä jo heti toisen kierroksen alussa, sillä jälkikäteen tarkasteluna, olin välihuolto-Kiviniemi välillä lopulta aivan liian hidas. Arvelin polulta poispäästessäni, että hyvällä sykkeellä jos painaisin loppunousun, niin 12h40min alittuisi, ehkä. Ei ihan sitä, mistä oli etukäteen puhetta, mutta tähän oli tyytyminen. Pikkuisen pani loppunousu puhalluttamaan, mutta vedin sen lopulta suunnilleen sekunnilleen samaan aikaan kuin ekallakin kierroksella ja maaliviiva ylittyi lopulta ajassa 12:38.59.

Sijoitus selvisi vasta myöhemmin ja oli miesten sarjassa lopulta 14/43. Startanneita oli 64, eli suunnilleen kolmannes jätti leikin kesken tai ei ehtinyt määräajassa maaliin. Ei siis toteutunut aikatavoite, eikä sijoitustavoite. Aikatavoite tuskin olisi onnistunut, vaikka en olisikaan pummannut, sillä ei kumpikaan kierros mennyt alkuperäisen aikataulun mukaan. Vaikka 12h olisikin alittunut, niin sijoitus olisi silti ollut 11. tai 12., joten tänä vuonna vaan sattui olemaan enempi kovakuntoisia kavereita viivalla. Siihen nähden 14. oli aivan hyvä.

Miksei sitten kulkenut odotetusti, vaikka kaikki valmistautumisessa viittasi siihen, että pitäisi kulkea? Pakko on vähän pistää olosuhteiden piikkiin, sillä reitti oli todella pehmeä ja liukas. Kenkä piti kyllä, mutta kyllähän se mudassa kahlaaminen vie voimia eri tavalla kuin kuivalla polulla juokseminen. Ja olihan sitä nousuakin aika paljon enemmän kuin mihin olin varautunut. Lisäksi tuo epämääräinen pistäminen vatsassa ekalla kierroksella hidasti menoa yllättävänkin paljon. Poikkeuksellisesti harkitsin hetken aikaa jopa keskeyttämistä, mutta karistin ajatukset toki samantien mielestä. Eipä tässä selittelyt auta. Odotuksiin nähden alakanttiin meni, mutta oliko odotukset sitten kuntoon nähden liian kovat. Todennäköisesti juu. Ilman pummia olisin varmaan päässyt alle 12,5h, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä. Tulipahan koeponnistettua se viime vuoden nousu. Mitäs positiivista sitten keksittäisiin? Noh, keräsin aika hyvän taistelumielen toista kierrosta varten pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ja juoksin lopulta sangen kiitettävän 25km loppukirin kisaan. Lisäksi olin maalissa sen verran hyvävoimaisena, että vielä olisi voinut jatkaa matkaa. Kovempaa ei olisi päässyt, mutta pidemmälle olisi. Tämä on oikein hyvä tieto tulevien koitosten kannalta.

Vaarat on kyllä kova kisa. Järjestelyt toimii ja kisailijoiden kesken on hyvä yhteishenki. Uusittu reitti on vaativa sekä teknisesti että raskaudeltaan, sillä mäkiä ja juurakkoa riittää koko matkalle. Toivottavasti tämä reitti vakiintuu käyttöön tuleviksi vuosiksi, sillä tehdyt muutokset tekivät reitistä aivan merkittävästi paremman aiempiin vuosiin nähden. Reittimerkinnät jättivät tänäkin vuonna vähän toivomisen varaa, sillä pummeja tuli kaikissa sarjoissa yhdelle jos toiselle. Muilta osin tulee pelkkiä kehuja kaikesta ja kaikille. Nyt on tuo kierros tullut 6 kertaa kierrettyä, joten saattaa olla, että ensi vuonna ei tarvitse lähteä Ryläystä enää kokemaan. Toki tämä ruskaretki on vakiinnuttanut paikkansa syksyn ohjelmanumerona, joten tiedä vaikka kisaturistiksi tulisi joka tapauksessa lähdettyä.

Inov-8 X-Claw 275
The Weapon of Choice: Inov-8 X-Claw 275. Taas oli hyvä. Ei jalkavaivoja, eikä -vahinkoja. Piti mudassa ja märässä erinomaisesti. Märillä pitkoksilla luistaa, mutta niinpä tekee kaikki muutkin nastattomat kengät.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Nuuksio Classic 2017

Viime vuonna Nuuksio jäi harmillisesti vammojen vuoksi väliin ja hieno kisaputki katkesi, mutta täksi vuodeksi piti päästä taas mukaan.  Nuuksio 2012 oli mun eka polkukisa ja sen jälkeen osallistuin myös 2013, 2014 ja 2015, joten nyt oli vuorossa viides kerta.  Paljon on kisa- ja harjoituskilometrejä tullut tahkottua tämän kahden vuoden aikana, mutta lähinnä painottuen kuitenkin ultramatkoihin, joten mukavaa oli päästä taas Etelä-Suomen hienoimmille poluille revittelemään vähän kovempaa, eikä vaan hölkkäilemään ja syömään eväitä, kuten noilla ultrilla on tapana tehdä. Jo parilla edellisellä kerralla kuvittelin hätyytteleväni neljän tunnin alitusta, mutta kuvitelmaksi jäi ja parhaat tulokset ovat 4.08 (2014) ja 4.11 (2015).  Eihän tässä siis ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä sitä nelosen alitusta taas tavoittelemaan.

Tein jopa hyvin suunnitelmallisen aikataulun. Reitti alkaa olla melko tuttu, joten tiedossa on, mitä missäkin tulee vastaan, missä pääsee lujaa, missä ei ja milloin kannattaa vähän säästellä. Myöhemmin selviävästä syystä en nyt julkaise tässä aikatauluani, mutta ihan toimivalta se vaikutti. Toteuttamista vaille valmis siis.  Kisajärjestäjät toki laittoivat kapuloita rattaisiin muuttamalla reittiä hiukan hitaammaksi, mutta en antanut sen vaikuttaa suunnitelmiin. Ainoa asia, mitä en aikatauluttamisessa ottanut huomioon, oli oma kunto. Todellisuudessa mulla ei ollut mitään käryä, millaisessa kuosissa vauhti olisi, vaikka olin jopa vähän treenaillut kovaa juoksemista poluilla.  Päätin, että painelen Solvallaan ekalle väliaikapisteelle (11km) tavoitevauhtia ja arvioin sitten, pyrinkö edelleen jatkamaan vai onko parempi vaan hylätä koko suunnitelma.

(c) ONEVISION / Juha Saastamoinen
Sää oli mitä parhain, pilvistä ja suunnilleen 16 astetta lämmintä.  Ensimmäisessä lähtöryhmässä liikkeelle ja maltilla eteenpäin. Koitin vähän katsella sykettä ja pitää sen jotakuinkin kurissa, mutta eihän se onnistunut kuin suunnilleen ekat 5 kilometriä. Sen jälkeen syke paukkui säännöllisesti yli anaerobisen kynnyksen, mikä ei välttämättä ole suotavaa vielä ekalla kympillä.  Jäin pidemmäksi aikaa ilmeisesti kahden isomman ryhmän väliin ja sain juosta aikalailla omaa juoksuani.  Liian kovaa mentiin, mutta pidin suunnitelmasta kiinni ja Solvallaan tulin pari minuuttia aikataulusta jäljessä.  Olin siis jo tässä vaiheessa vaiheessa vetänyt pikkaisen liikaa punaisella ja olin silti tavoitteesta perässä. Seuraava vajaa vitonen olisi vielä suht nopeaa polkua, joten päätin antaa itselleni vielä mahdollisuuden juosta tappiota kiinni, sillä jos se ei nyt onnistuisi, niin vaikeammilla osuuksilla en sitä varmasti tekisi.  Juoksu kulki ihan ok, mutta ei siinä mihinkään ihmetekoihin pystytty ja peli alkoi olla tavoitteen suhteen selvä. Olkoot.  Jossain 16km alkoi tulla jo vaikeaa, juoksu takkusi pahasti ja vauhti putosi.  En enää juurikaan katsellut sykkeitä enkä vauhteja, sillä mitäpä niistä olisi iloa, kun oikein mitään ei asialle voinut tehdä.  Seuraavat 15km olivatkin sitten melkoista kyntämistä. Porukkaa tuli ohikin välillä oikealta ja vasemmalta, joten selkeästi otin tällä pätkällä pataan ja pahasti. Hupaisena sattumana oli sukeltaminen polvea myöten suonsilmäkkeeseen, mistä en meinannut saada jalkaa ylös. Parikymmentä sekuntia meni siinä repiessä kinttua suosta ja ihmetellessä, että mahtaako kenkä jäädä sinne. 26km kohdalla olevaan huoltoon mennessä oli juomatkin jo loppu ja tympäisi pahan kerran. Juomahuolto jeesasi hiukan, mutta ei se kulku kyllä yhtään parantunut.  Jossain 30km tienoilla reitti alkaa taas helpottua jo loppumatka on oikeinkin juostavaa polkua. Sain jonkinlaisen menovaihteen taas päälle ja 33km huollon jälkeen juoksu alkoi muuttua taas sujuvaksi.  Oli siellä muillakin vaikeaa, sillä seuraavien kilometrien aikana tein useampiakin ohituksia ja sijoitus parani kohisten. Itse en tullut tällä osuudella ohitetuksi lainkaan, joten loppuosuuteen olen kyllä tyytyväinen. Viimeisen pari kilsaa hätyyttelin naisten sarjan tulevaa nelosta, mutta hävisin lopulta jokusen sekunnin, kun en jaksanut loppukiriä ottaa. Ketään miestensarjalaista ei just silloin roikkunut perässä, joten mitäpä sitä turhaa repimään. Maalissa jee.

Jaa, se loppuaika?  No, se oli kuulkaas 4.21.10, eli ei ny ihan sitten menny alle neljän tunnin.  Ja todettakoon nyt, että ei tule ikinä menemäänkään, joten se jäi nyt saavuttamatta.  Positiivista oli toki sijoitus, joka oli miesten sarjassa 26/307.  Sijoitus oli kyllä hämmentävän hyvä, sillä 2015 juostessani sen 4.11, olin 39.  Sijoitus oli siis enemmänkin seurausta aiempia vuosia heikommasta tulostasosta kuin meikäläisen erinomaisuudesta.  Tulostasoa laski toki osaltaan myös tänä vuonna uutuutena mukana ollut 70km ultramatka, mikä vei aika monta kovaa tekijää pois maratonilta. Mutta silti.

Garmin data
Tulokset

Tulipahan juostua, eikä loppupeleissä edes harmita hirveästi.  Pakko se vaan on myöntää itselleen, että ei näillä treeneillä noilla "pikamatkoilla" enää hyviä tuloksia tehdä. Tuo marakin vaatii kuitenkin sen verran vauhtiominaisuuksia, että sitä ei pelkällä kovalla päällä, peruskunnolla ja hyvällä vatsalla (jotka taas ovat ultraamisessa a ja o) vedetä. Nyt tuli pahasti pataan, johtuen liian kovasta alkuvauhdista ja ennenkaikkea liian suurista luuloista.  Suomen paras kisa Nuuksio silti on, joten tulevinakin vuosina aion osallistua, mutta huomattavasti armollisemmilla aikatavoitteilla.

Salomon Speed
The Weapon of Choice: Salomon Speed.  Vähän karsaasti olen suhtautunut Salomoneihin, mutta tätä kenkää on kehuttu niin paljon, että pakko oli ottaa riski ja koittaa. Ja kyllä!  On jäykkä, on hyvin suojattu, on tautisen pitävä pohjakuvio ja kumiseoksen märkäpitokin herättää luottamusta. Mihinkään perushölkkään kuivalla neulaspolulla tämä ei sovi, mutta reippaampaan vauhtiin ja haastaviin olosuhteisiin en (tällä hetkellä) parempaa kenkää tiedä. Erittäin väkevä suositus.

lauantai 5. elokuuta 2017

PNM Trail 23km 2017

Kun kerran joku vaivautuu lähistöllä kisan järjestämään, niin pitäähän siihen ny vähintäänkin kannatusmielessä osallistua.  Kuhankuonon retkeilyreitistöllä järjestettiin ensimmäistä kertaa PNM Trail -polkujuoksukisa, missä matkoina oli 10km, 23km ja 38km.  Yleensähän tulee valittua pisin tarjolla oleva matka, mutta nyt päädyin keskimmäiseen vaihtoehtoon.  Treeniohjelman mukaan näillä main pitäisi testipuolikas juosta Nuuksiota silmälläpitäen ja tuo 23km on riittävän lähellä.  Sinne siis.

Heinäkuussa aloittelin taas totisemman treenamisen, mutta todella tukkoista on ollut koko ajan. Vauhti on kadonnut johonkin vallan tykkänään ja muutenkin aika väkisin vääntämistä on juokseminen ollut. Sinällään tämä kisa osui nyt sopivaan väliin, sillä pientä valoa kunnon suhteen on tunnelin päässä jo näkynyt ja saapahan ainakin osviittaa, että onko toivoakaan Nuuksiossa lähteä tavoittelemaan kunnon aikaa, vai pitääkö ihan sovinnolla pistää retkeilyksi se reissu.  Tuolla Kuhankuonolla on säännöllisesti pari kertaa vuodessa tullut lenkkeiltyä, joten maasto on sinällään tuttua. Reitti ei teknisesti kovin haastava ole, eikä mäkiäkään tuolla päin ole käytännössä lainkaan.  Luvassa olisi aika tiukkaa maitohappoja vastaan taistelemista, sillä pakko olisi koko ajan painaa aika kovaa, koska polku tosiaan on helpohkoa ja hiekkatietäkin kisareittille osuu useampi kilometri.  Ei siis millään muotoa meikäläiselle sopiva reitti.

Startti oli klo 11.30, joten aamulla ei tarvinnut kiirettä pitää.  Yöllä oli satanut ja päivälläkin oli melko epävakaista säätä luvassa, joten pientä arpomista kenkien kanssa oli. Päädyin kuitenkin kuivankelin kenkiin, mikä näin jälkikäteen ei ollut oikea päätös.  Pienet lämmöt ennen starttia ja menoksi. Eka kilometri juostiin pehmeää kuntorataa pitkin ja taisin olla sijalla 7. kun jono vihdoin asettui. Kärki näytti lähtevän aika kovaa ja päädyinkin sitten juoksemaan täysin omaa juoksuani. Polku oli nopeata, vaikkakin paikoittain aika pehmeää ja tieosuuksia oli enemmän kuin riittävästi.  Maasto oli myös ennakoimaani märempi, eikä kenkävalinta sen puoleen osunut ihan nappiin. Hiukan piti siis juurakoissa ja pitkoksilla varoa, mikä tietty söi vauhtia.  Aika lailla sykkeiden mukaan juoksin ensimmäiset 16km ja vauhti pysyi ihan kohtuullisena. Oikeastaan ainoa tapahtuma oli yksi ohitus jossain 11km paikkeilla, joten käsittääkseni nostin sijoitukseni kuudenneksi.  Vähän meno alkoi hyytyä puolimatkan jälkeen ja ohi tuli yksi edellä ollut juoksija, joka oli pummannut jossain vaiheessa. Ohi meni, enkä kummoisestikaan pystynyt vastaamaan vauhtiin. Jatkoin omaa hölkkääni ja ajattelin, että yritetään nyt pitää keskivauhti alle 5:00min/km ja juosta maaliin alle kahden tunnin. 19km kilahti mittariin suunnilleen ajassa 1.33, joten about 25min olisi aikaa viimeiseen noin neljään kilometriin. Ei hätää.  Paitsi, että sitten tuli "4km maaliin"-kyltti ja meikäläisen mittarissa oli jo yli 20km. Joko siis mittari edisti tai reitti oli ilmoitettua pitempi. Hitto, tulee kiire, eikä oikein ollut löylyä enää jaloissa.  Alunperin kärkikahinoissa ollut kaverikin tuli vielä ohi, kun hänkin oli pummannut jossain alkuvaiheessa. Läpsyttelin omaa tahtia eteenpäin, mutta oikein ei lopun muutamaan ylämäkeen enää potkua löytynyt ja kahden tunnin aikatavoitekin karkasi käsistä, joten piruakos tässä.  Maaliin ajassa 2.02:15 ja sijoitus miehissä 6/54.

Garmin data
Tulokset

Ihan kohtuullisesti tuo kai meni. Ainahan sitä toivoisi pärjäävänsä paremmin, mutta tämän hetkeen kuntoon nähden vauhti oli jotakuinkin kelvollista.  Sinänsä ihan fiksusti tuli juostua, sillä sykkeet pysyivät 2/3 matkasta jotakuinkin kurissa, eikä lopussakaan mitään murskaavaa hyytymistä tullut.  Mittarin mukaan sain pidettyä suunnitellun 5:00min/km-keskivauhdin, joten sen suhteen ihan ok. Ei ole edelleenkään mun heiniä tämmöiset pikamatkat, mutta hyvä se lienee välillä on käydä paukuttamassa ns. rajoitinta vastaan. Ettei ihan sauvakävelijäksi muutu...

Itse kisapaikalla oli ihan hyvä ja leppoisa "kyläkisa"-tunnelma.  Huoltopisteitä oli neljä, mikä oli riittävästi, että omia juomia ei tarvinnut kantaa mukana. Maalialueella oli tarjolla laihaa soppaa ja "mökkisauna", missä ei ollut suihkuja.  Reitti oli selkeästi ylimittainen (muidenkin kuin oman mittarini mielestä), mikä ei sinällänsä ole mikään ongelma, mutta ei se nyt niin vaikeaa pitäisi olla saada edes kilometrin tarkkuudella matkaa oikein. Reittimerkinnät olivat paikoittain puutteeliset, sillä vaikka itse en pummannutkaan, niin onhan se nyt harmillista jos kärkiviisikosta kaksi juoksijaa harhautuu reitiltä.  Reitti itsessään oli ihan kohtuullinen, mutta pakko on sanoa, että hiekkatietä (~6km) oli polkujuoksukisalle aivan liikaa.  Lisäksi pitkiä pätkiä juostiin pusikkoon raivatulla linjalla, missä ei kunnon polkua ollut, vaan pohja oli pehmeää varvukkoa. Valitettavan pieni osuus reitistä oli siis kunnon polkua, mitä kuitenkin tuolta retkeilyreitistöltä löytyy kymmeniä kilometrejä.  Sinällään kisa oli aivan onnistunut, mutta kalliiseen 50 euron osallistumismaksuun nähden olisin odottanut vähän enemmän.  Aivan mukava matalan kynnyksen polkukisa tuo oli, mutta kun näitä kisoja on nyt tullut aika paljon Suomessakin jo koluttua, niin parempiakin reittejä ja kisakokonaisuuksia on kyllä tarjolla samalla rahalla tai halvemmalla.  Jos kisa järjestetään ensi vuonnakin, niin selkeinä parannuskohteina mainitsisin tieosuuksien vähentämisen, sähköisen ajanoton (väliajalla) ja reittimerkintöjen parantamisen.

Inov-8 Terraclaw 220

The Weapon of Choice: Inov-8 Terraclaw 220.  Ei ollut pehmeässä ja kosteassa maastossa parhaimmillaan, mutta tiellä ja kovalla alustalla todella hyvä.  Tämä onkin suunniteltu kuiviin ja kivikkoisempiin maastoihin, mitä tuolla ei ollut nyt tarjolla. Loistava kenkä, mutta ei tähän kisaan.




torstai 1. kesäkuuta 2017

KK160 - valmistautuminen ja jälkipelit


Nyt, kun ensimmäinen yli 160km ja vuorokauden mittainen kisa on takana, on hyvä ihan omaksi muistilistaksikin tulevaisuutta varten kirjata, miten tähän päädyttiin ja mitä tästä opittiin.

HARJOITTELU

Kirjoittelin valmistautumiseni päälinjoista jo aiemmin ja aika suunnitellusti loppukevätkin sujui.  Yleisesti ottaen voi todeta, että pitäydyin alkuperäisessä tavoitteessani juosta aiempaa vähemmän.  Kokonaisuudessaan juoksua tuli tammikuusta karvan yli 900km, eli aika vähän 5 kuukauden ajanjaksolle. Tammi- ja helmikuu menivät todella vaatimattomilla alle 150km kuukausikilometreillä, mutta maalis- ja huhtikuussa nostin määrät noin 250km kuukaudessa.  Noudatin harjoittelussa 3+1-jaksotusta, jossa kevyt viikko ei oikeastaan eronnut muista viikoista kuin siinä, että silloin en juossut pitkistä.  Viikkoon tuli keskimäärin 8 harjoitusta yhdellä täyslepopäivällä ja koko alkuvuoden harjoitustunnit asettuvat keskimäärin 10h/vko-tasolle.  Kovimmat olivat 13-14h/vko, mutta tällaisia viikkoja ei tullut alkuvuoteen kuin kolme.  Viikko koostui 1 joogasta, 3 voimaharjoituksesta, 1-2 pyörälenkistä ja 2-3 juoksulenkistä. Noin 1/3 tunneista kertyi lihaskuntoharjoittelusta ja 2/3 aerobisesta harjoittelusta juosten tai pyörällä.  Voimaharjoittelun toteutin täysin crossfit-tyyppisillä kehonpainoharjoituksilla höystettynä säännöllisillä plyometrisillä (hyppysarjoja 60-75cm boksille) harjoituksilla.  Pitkät lenkit juoksin aiempaa lyhyempinä, eikä yksikään pitkis ollut yli 3,5h tunnin mittainen, yleensä noin 3 tuntia.  Puhdasta mäkitreeniä en tehnyt lainkaan, mutta muutamiin pitkiksiin yhdistin "välitunkkauksen", eli kesken lenkin tein 500 nousumetrin mäkiharjoituksen ja sitten jatkoin lenkkiä.  Kovin juoksuviikko oli 82,2km ja toiseksi kovin 73,9km.  Yleensä viikottaiset juoksukilometrit olivat 40-60 välillä. Aika vähän.





VIIMEISTELY
Juoksin kovimman viikon 2 viikkoa ennen kisaa, eli keventelyyn jäi reilut 1,5 viikkoa.  Tämä olisi pitänyt tehdä viikkoa aiemmin, mutta silloin osallistuin Bodom Trailille, mistä halusin hyvän tuloksen, enkä siis kisaviikolla vetänyt kovia määriä. Juoksin kovan viikon siis seuraavalla viikolla. Ei tästä ongelmaa muodostunut, mutta jakson lyhyydestä johtuen keventelyn progressio oli aika jyrkkä. Viikkoa ennen kisaa kävin viimeisenä kovana treeninä täräyttämässä cooper-testin, mutta muuten harjoittelu oli hyvin kevyttä.  Starttiin pääsin kuitenkin hyvin levänneenä ja kaikki paikat olivat kunnossa.  Mitä nyt pikkaisen loppuvaiheessa takareidet alkoivat kiristellä ilmeisesti kropalle yllättävästä liikkumattomuudesta johtuen. Viimeisellä viikolla kävin vain joogassa ja juoksin yhden 8km kevyen polkulenkin. Muutoin keskityin kehonhuoltoon ja lepäilyyn.


TANKKAUS
Ennakkotankkausta en enää viime aikoina ole kisoihin tehnyt. Normaali syöminen ja liikunnan vähäisyys kisaviikolla tekevät kyllä sen, että energiaa on myös varastoitunut kehoon. Siitä pidän huolta, että juon koko viikon runsaasti vettä ja nälkä ei pääse tulemaan.  Lähden mieluummin kisaan terävänä ja suht normaalipainoisena kuin jo valmiiksi hirveässä hiilariturvotuksessa.  Ehtii niitä hiilareita sitten kisan aikanakin vetää.
Kisaeväät olin haastavista keliolosuhteista johtuen varannut 34 tunnin suoritukseen.  Perusideana on vetää sisään noin 300-350kcal/h, jolloin miinusta kertyy noin 100kcal/h.  Tähän ei ole huomioitu huoltopisteiden tarjoiluja, joita nautin toki jonkin verran, mutta en kuitenkaan nojaa niiden varaan. Huolloista nautittujen eväiden myötä päästäänkin aika lähelle nollatulosta saannin ja kulutuksen suhteen, mutta oma tankkaukseni on siis täysin riippumaton huoltopisteistä.  Vedän kisan aikana puolituntisin yhden energiageelin ja tasatunnein jotain kiinteätä.  Tästä pidän kiinni heti kisan alusta asti ja kello piippaa puolentunnin välein tankkausilmoituksen. Aiemmin tankkausrytmi on hajonnut jossain vaiheessa ja esimerkiksi Lavaredossa viimeiset tunnit ja kisan jälkeinen olotila olivat melko katastrofaaliset.  Nyt vedin viimeisen geelin noin 10 minuuttia ennen maaliintuloa, enkä lipsunut tankkaussuunnitelmasta missään vaiheessa. Kiinteänä muonana mukana oli pähkinöitä, irtokarkkeja, banaanilastuja, suklaata ja energiapatukoita 210-270kcal annoksiin pakattuina. Kokemus on opettanut, että eväät pitää olla riittävän monipuoliset, sillä joku aina tökkii.  Tällä kertaa tökki patukat ja banaanit (joiden varassa taas vedin täysin Tierran), mutta onneksi oli vaihtoehtoja tarjolla. Dropbageissa (3) oli aina palautusjuoma odottamassa, joista sai vähän proteiinejakin koneeseen.  Puolivälin huollossa vedin puuron kanssa yhden alkoholittoman oluen, mutta sen vaikutus oli lähinnä psyykkinen.
Juomisen olen oppinut itselleni sopivaksi. Tuollaisissa viileissä olosuhteissa riittää noin 0,5l/h. Kisassa oli vain yksi huoltoväli, jossa nesteiden kanssa alkoi tehdä tiukkaa, mutta siitäkin selvittiin ongelmitta.  Pulloissa oli elektrolyyttijuomaa ja vettä.  Suolot tulivat siis juomista ja huoltopisteiden sipseistä, mutta lisäksi mukana oli suolatabletteja, joita napsin silloin tällöin.  Särkylääkeitä söin 3x400mg ibuprofeiinia aika tarkkaan 7 tunnin välein.

34 tunnin eväät

VARUSTEET
Varusteet olosuhteiden mukaan.  Lämpötila oli kisan aikana +10:sta -5:een ja vaaroilla tuuli kovaa, reitillä lunta ja märkää riitti.  Alakerrassa oli pitkät ohuet trikoot ja päällä shortisit. Jalassa merinosukat ja kenkien päällä gaiterit estämässä lumen ja moskan menemistä kenkään sisälle.  Yläkerrassa ohut pitkähihainen kompressiopaita ja hupullinen tuulitakki. Kädessä erilaisia ohuehkoja juoksuhanskoja. Näillä mentiin koko kisa, poislukien yö, jolloin oli pakko lisätä väliin ohut merinopaita ja käteen toiset ohuet merinosormikkaat. Sukat vaihdoin 55,5km- ja puolivälin huolloissa. Ensimmäinen kerta oli turha, sillä sukat kastuivat samantien, kun jalat laittoi kenkiin takaisin, mutta puolivälin huollossa vaihdoin myös kenkien pohjalliset ja sukat pysyivät kuivina seuraavaan lutakkoon asti.  Tuo pohjallisten vaihtaminen oli kuningasidea (ei oma tietenkään), mitä en ole käyttänyt aiemmin, mutta käytän varmasti jatkossa.

JÄLKIPELIT
Oli mielenkiintoista nähdä, mihin tuolla uudenlaisella harjoittelusysteemillä ja hyvinkin vaatimattomilla juoksumäärillä pääsee.  Ihan hyvin tuntui pääsevän.  Puhdas aerobinen kunto riitti hyvin, eikä missään vaiheessa tullut sellainen olo, että "en jaksa enää".  Jalkojen loppuminen ihan loppuvaiheessa voi johtua monestakin syystä tai niiden yhteisvaikutuksesta. 1) iskutuksen kesto ei riittänyt vähäisen juoksuharjoittelun vuoksi. 2) lumi söi alkumatkasta voimia. 3) reitin tasaisuus teki sen, että matkasta piti oikeasti juosta poikkeuksellisen paljon. 4) mäkitreenin puute näkyi sekä ylä- että alamäissä vajavaisena tehokkuutena.  5) tuo oli vaan niin niin pitkä matka, että jalat loppuivat sen takia.  Haluaisin ajatella, että kohdat 2), 3) ja 5) ovat syypää tuohon, mikä tarkoittaisi, että harjoittelussa ei ole mitään vikaa, mutta se tuskin on koko totuus.  Sanomattakin selvää on, että tuleviin koitoksiin on pakko ruveta tekemään myös mäkitreeniä. Se on vaan niin saakelin puuduttavaa, että ei millään viitsisi...
Olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen jaksamiseeni kisassa.  Pitkä hereilläolo ja yön läpi juokseminen ei aiheuttanut hetkellistä kylmettymistä lukuunottamatta mitään ongelmia.  Tähän toki vaikuttaa se, että kisastartti oli puoliltapäivin, eli kisaan sai lähteä normaalista päivärytmistä hyvin nukutun yön jälkeen. Myös se, että yö oli valoisa, helpotti luonnollisesti jaksamista. Jos kisaan olisi lähdetty illalla tai alppistartilla aamuyöstä ja yö olisi ollut pitkä sekä pimeä, niin veikkaan, että aika paljon synkempiä hetkiä olisi koettu.  Tämäkin pitää ottaa jatkossa huomioon, sillä hyvin harva kisa on aikataulutettu näin kilpailijaystävällisesti.
Energiatankkauksen suhteen kaikki on kunnossa.  Suunnitelma oli hyvä ja siitä pidin kiinni, eväät olivat monipuoliset ja energia tuntui imeytyvän koko ajan. Mitään energiavajeesta aiheutuvaa tummumista ei ollut lähimaillakaan.  Onneksi mulle on suotu hyvä ultravatsa, joka tuntuu kestävän mitä vaan, eikä mene sekaisin mistään.  Nestetankkaus oli riittävää ja olin myös varautunut siihen, että nestettä on oikeissa kohdissa riittävästi mukana, mutta ylimääräistä ei tarvinnut kantaa.  Tämän hoidin siten että mukana oli kaksi ylimääräistä pehmytpulloa, jotka täytin pidemmille huoltoväleille. Lyhyemmät välit vedin kahdella pullolla. Semmoinen oppi reissusta tuli, että toistuva kusihätä ei olekaan välttämättä merkki siitä, että nestetankkaus on riittävää.  Kävin nimittäin tuntien 13 ja 22 välillä tyhjentämässä rakkoa vähintään tunnin välein. Olisi pitänyt tajuta, mutta enpä tajunnut, että tämähän tarkoittaa sitä, että nesteet eivät imeydy vaan menevät suoraan läpi. Tästä lienee johtunut myös hikoilun lähes totaalinen loppuminen. Hämmentävää kyllä, tästä ei seurannut isompia ongelmia, mutta varmasti olisin ollut lopussa vahvempi, jos nesteet olisivat imeytyneet paremmin.  Tietääpä ainakin seuraavalla kerralla, kun tunnin sisällä joutuu kahdesti keventämään oloa, että on aika vetää reilusti suolaa sisään ja yrittää saada näin imeytyminen käyntiin. Jos tässä jotain positiivista haluaa nähdä, niin on toki parempi, että nesteet lorahtavat läpi, eivätkä jää vatsaan hölskymään, jos kerran eivät imeydy.
Varusteet olivat toimivat ja dropbageissa oli kaikki tarpeellinen sekä paljon (tällä kertaa) tarpeetonta. Olin varautunut dropbag-varustuksessa piilolinssien päähänkuivumiseen, välttämättömään vaatteiden vaihtoon (kakkaa housuissa), lisävaatetuksen tarpeeseen ja kenkien vaihtoon.  Onneksi mitään näistä ei tarvittu. Lämmintä vaatetta (myös hanskat) on hyvä olla liivissä mukana, mutta tämän olin tajunnut onneksi jo etukäteen. Ilman lisäpaitaa yöstä olisi tullut merkittävästi kamalampi.  Kannoin mukana myös pakollista sadetakkia ja lisäksi myös sadehousuja, jotka olisivat olleet tarpeen, jos keli olisi äitynyt kovin pahaksi.

Paljon on tullut aiemmilla reissuilla opittua, mutta nyt tuli taas uutta kokemusta. Luottavaisin mielin lähden kohti tulevia koitoksia, mitä ne sitten ovatkaan. Harjoitusohjelma tarvii pientä säätöä, mutta sekin liittyy enemmän vuosijaksotukseen kuin varsinaiseen sisältöön. Tämä oli hyvä osoitus siitä, että tuommoinen vähäjuoksuisempikin systeemi voi toimia kohtuullisesti, kunhan ne vähät juoksut ovat laadukkaita ja korvaavaa harjoittelua tulee riittäävästi.  Enää ei myöskään tarvi pelätä noita pitkiä kisoja, kun semmoinen on nyt käyty. Ajallisesti pidempiä seikkailuja lienee edessä, mutta matkaltaan tuskin. Tätä 100 mailia pidemmät kisat ovat yleensä etappikisoja ja sellaiset eivät ainakaan tässä vaiheessa kiinnosta vielä pätkääkään.

Toivottavasti joku saa tästä myös ideoita omiin kisoihinsa sen suhteen, mikä voisi toimia ja mikä ei. Itse olen opetellut kaikki asiat enemmän tai vähemmän kantapään kautta ja kokeilemalla, mutta mielestäni kaikkia ilmeisempiä virheitä ei jokaisen kannata itse tehdä.

maanantai 29. toukokuuta 2017

NUTS Karhunkierros 160km 2017

Sitten kohti kevään ja toivottavasti koko kauden pääkisaa. 26.5. oli vuorossa totista ultraamista Rukalla NUTS Karhunkierroksella.  Alunperin ilmoittauduin syksyllä kisaan sillä ajatuksella, että saan tästä hyvän harjoituskisan UTMB:a varten.  Viime vuonna pisimmät kisat olivat noin 120km ja 18-19 tuntia, joten tarkoituksena oli lähteä hakemaan kokemusta vielä pykälää pidemmästä kisasta sekä matkaltaan että kestoltaan.  Parhaimmillaankin 160km matkassa kestäisi yli vuorokauden, joten ajattelin, että on hyvä harjoitella tällaista pitkäkestoista suoritusta ennenkuin UTMB:lle lähtee könyämään vastaavaa matkaa yli 1,5 vuorokaudeksi.  Noh, kuten aiemminkin on useasti tullut todettua, ei UTMB-arpa tänä vuonna osunut kohdalle, joten KK:sta tulikin sitten se päätavoite.  Vaikka talven treenasinkin suhteellisen säntillisesti, latisti tuo UTMB:n missaaminen harjoitusmotivaatiota ja edellisten talvien/keväiden erittäin määrätietoinen harjoittelu jäi tänä vuonna puuttumaan.  Oikeastaan vasta talven taituttua kevääksi alkoi kisaliekki kasvaa ja kunnianhimo myös KK:n suhteen nousemaan.  Maaliskuusta alkaen sainkin sitten treenattua melko nousujohteisesti ja systemaattisesti, joten hyvässä kunnossa ja luottavaisin mielin lähtöviivalle päästiin.

Viime vuonna kisa juostiin täysin kuivalla reitillä ja kesäisissä olosuhteissa, mutta tänä vuonna olisi luvassa aivan muuta.  Sääspekulaatiot pyörivät somessa jo viikkoja ennen kisaa kuumina, sillä Rukalla oli vielä toukokuun alussakin lunta ihan jumalattomasti, päivälämpötilat olivat matalalla, eivätkä yöpakkaset tuntuneet loppuvan. Reitillä voisi olla siis lunta, mutaa, tulvat tai kaikkea edellämainittua. Pahimmassa tapauksessa lunta olisi vielä niin paljon, että kisassa kahlattaisiin hangessa tai sitten tulvahuippu osuisi juuri kisa-ajankohtaan ja reittiä jouduttaisiin muuttamaan.  Nämä kaikki tekijät johtivat siihen, että mitään kovin kummoisia aikatavoitteita kisaan ei pystynyt tekemään, vaan tavoitteena olisi ainoastaan maaliinpääsy, mikä sekään ei tietty tällaisella matkalla ole hyvissäkään olosuhteissa mikään itsestäänselvyys.  Olin tosin aiemmin keväällä spekuloinut, että "normaaleissa" olosuhteissa kisa voisi taittua johonkin 24-28 tuntiin, mutta nyt asetin tavoitteeksi vain ja ainoastaan maaliinpääsyn 36 tunnin aikakaton rajoissa.  Sillä maaliin olisi päästävä, koska tarvitsisin tältä vuodelta 5 UTMB-pistettä ollakseni taas ensi vuoden arvonnassa mukana. KK on 6 pisteen kisa, joten maaliinpääsyllä varmistaisin pisteet ja loppukaudesta ei tarvitsisi murehtia tästä asiasta enempää. Tavallaan tämä antoi valtavasti motivaatiota kisaan, sillä lähtökohta oli, että kisa EI jäisi omasta syystä kesken. Jos jäisi, niin se johtuisi sellaisesta loukkaantumisesta, että jatkaminen olisi mahdotonta tai järjestäjien toimesta reitiltä poistamisena. 

Startti oli perjantaina klo 12.00, joten sai nukkua kunnon yöunet ja hoitaa vielä aamupäivällä kaikki valmistelut kuntoon.


(c) ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen
Startissa sää oli mitä parhain. Sopivan lämmin, ettei  tullut kylmä eikä kuuma ja aurinkokin paistoi välillä.  Ja matkaan. Suorilta ylämäkeen ja 300m jälkeen hankeen, eli sukat pysyivät kuivana suunnilleen ensimmäiset 3 minuuttia.  Oli kai sinne hankeen jotain poluntynkää etukäteen tehty ainakin reittimerkitsijöiden toimesta, mutta aikamoista kahlaamista se silti oli.  Olin varmaan jossain 15 joukossa, joten edellä olevat paransivat polkua ja me hölkkäiltiin perässä. Tai no, ei siinä montaa juoksuaskelta otettu, kun lumen lisäksi vedettiin ylösalas vaaroja. Konttaisten huoltoon (6,7km)  ajassa 1.16, mikä oli kuitenkin huomattavasti nopeampaa kuin mitä olin arvioinut. Lumihommat jatkuivat vielä kuitenkin suunnilleen 10km huollon jälkeen ja jo tässä vaiheessa mieleen tuli ajatus, että onpas kyllä mukavaa, että saa noin vuorokautta myöhemmin könytä samat lumirännit toiseen suuntaan. Maasto muuttui kuitenkin tasaisemmaksi, joten satunnaisia juoksuaskeliakin pääsi ottamaan, mutta edelleen eteneminen muistutti enemmän korpivaellusta kuin juoksukisaa. Jo ennen Juuman (23,6km) huoltoa, mutta varsinkin jälkeen, lumi loppui ja polku oli hyvää, nopeaa juostavaa. Meitä oli semmoinen 5-6 hengen porukka, joka vaihtelevasti hajosi pienempiin ryhmiin, mutta aika samaan tahtiin matka kaikilla eteni. Sitä iloa riitti reilut 10km, kunnes oma kone alkoi tökkiä ensimmäisen kerran. Tuli potkittua varpaita juuriin, kompasteltua kiviin ja kaikki rytmi oli juoksusta pois.  Pikainen diagnostiikka kertoi, että mitään ei ole vialla, jatka matkaa. Jatkoin ja reilun 5km jälkeen alkoi taas meno maistua. Tässä kohtaa myös maisemat olivat reitin komeimpia, polku sileää ja sain vielä kaverinkin kiinni, joten hyvällä fiiliksellä kohti Oulangan (55,5km) huoltoa ja dropbagia. Huollossa kuivat sukat jalkaan, vähän proteeiinijuomaa huiviin ja kavereilta taputukset olalle. Aikaa tuhraantui about 10-15 minuuttia ja sukat olivat märät heti, kun kengät sai takaisin jalkaan, mutta keho ja mieli ravittuina kohti viimeistä etappia ennen kääntöpaikkaa. Lähdin huollosta hiukan muuta porukkaa aiemmin liikkeelle, joten aika pitkälle yksin sain juosta tätä väliä. Vauhti pysyi ilmeisesti vähintäänkin kohtuullisena, sillä takaa ei tullut ketään ohi ja saavutinkin muutaman kilpakumppanin. Helpoillakin polkuosuuksilla oli kuitenkin hankala pitää yllä tasaisen reipasta (?) juoksuvauhtia, joten valitsin taktiikaksi juosta 200-300m ja kävellä parikymmentä metriä. Näin sain vähän rytmiä rikottua ja ehti katsella maisemiakin. Arvelin tässä vaiheessa olevani jossain 10. sakissa ja Hautajärven (82,9km) kääntöpaikan lähestyessä aloin odotella vastaantulevia kärkimieheiä. Ykkönen tuli vastaan 5km kohdalla, kakkonen 3km, kolmonen 1km ja nelonen noin 500m ennen huoltoa. Saavuin huoltoon aika tarkkaan varttia vaille puolenyön, eli aikaa oli kulunut 11.45 ja huoltorakennuksessa ei ollut yhtään kilpailijaa. Mitä helvettiä? Mä olen puolivälissä muutaman tunnin odotettua/pelättyä nopeammin, hyvävoimaisena ja sijoitus on viides. Tämähän sujuu aika mukavasti.  Heti perässä porukkaa alkaa lappaamaan huoltoon, joten en mitään valtavaa kaulaa ollut ehtinyt edellisen etapin aikana tehdä, mutta samapa tuo. Olin budjetoinut huoltoon 20 minuuttia, mutta puoli tuntia siinä lopulta vierähti. Kuivat sukat jalkaan, vaihtopohjalliset kenkiin, vähän puuroa ja alkoholitonta olutta ja ei muuta kuin takaisinpäin. Väkevällä itsesuggestiolla sain valehdeltua itselleni, että hommahan on puolivälissä. No, tyhmempikin tajuaa, että ei todellakaan ole, sillä vaikka matka on sama, tulee siihen kulumaan aikaa merkittävästi enemmän.  Lähdettiin kaverin kanssa yhtä matkaa liikkeelle, mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen todettiin, että mun vauhti taitaa olla parempi, joten jatkoin yksin. Vajaan kilometrin jälkeen yksi kilpakumppani viiletti ohi, joten tässä kohtaa olin siis kuudentena ja tietäen, keitä edellä oli, en mitenkään kovin toiveikkaasti suhtautunut sijoituksen paranemiseen.

(c) ariñovisuals
Tässä kohtaa oli jotenkin yllättävän paljon tapahtumaa, sillä seuraavat 20km hitaampia juoksijoita lappasi vastaan, joten tuli oltua vallan poikkeuksellisen sosiaalinen siinä moikkaillessa vastaantulijoita ja puhuttua siis välillä ihan oikeille ihmisille, eikä vain itsekseen.  Niin joo ja olihan siinä tietysti tullut yökin jossain vaiheessa. Yötä ei tosin huomannut muusta kuin siitä, että ei tarvinnut käyttää aurinkolaseja ja tuli vähän kylmä. Ja sitten tuli vähän enemmän kylmä. Ja sitten tuli ihan älyttömän kylmä. Reagoi, tee jotain, kohta käy huonosti. Sormet oli ihan umpijäässä ja muutenkin oli aika hyytävä olo. Juoksu kulki edelleen jotenkuten, mutta pää alkoi hidastua kropan kohmettumisen myötä, sillä juokseminen ei pelkästään pitänyt miestä riittävän lämpimänä. Energiavajeesta ei ollut kysymys, vaan oli pelkästään kylmä, sillä pakkasta oli ehkä viitisen astetta. Myönnettäköön, että toimin ehkä hiukan liian hitaasti, mutta toimin kuitenkin. Just tämän takiahan mulla oli liivissä mukana merinoaluspaita, joten se päälle ja samalla kertaa kofeiinipitoista geeliä sisään. Keho alkoi lämmetä ilahduttavan nopeasti ja pääkin selveni, joten enää olivat sormet jäässä. Niiden kanssa selviäisin kyllä seuraavaan Oulangan (110,3km) huoltoon, missä olisi dropbagissa lisäsormikkaat odottamassa. Just ennen huoltoa ohitin ennen kääntöpaikkaa neljäntenä olleen juoksijan ja sijoituskin kohosi takaisin viidenneksi. Ilmeisen pahoja vatsaongelmia oli kilpakumppanilla, joten sinällään sääli, että oma sijoitus paranee muiden kärsimien ongelmien myötä, mutta toisaalta näillä pitkillä matkoilla kaikenlaista sattuu.  Neljäntenä oleva juoksija teki juuri lähtöä huollosta, joten en kovin paljoa ollut siis jäljessä hänestäkään. En tuhertanut tällä kertaa huollossa liian kauaa, vedin proteeinijuoman, otin aurinkolasit mukaan (jotka olin mennessä jättänyt, kätevää), täytin juomavarastot  ja jatkoin matkaa. Seuraava huoltoväli oli matkaltaan pisin, joten juotavan riittävyys menisi todella tiukalle. Tullessa mukana ollut 2 litraa oli riittänyt just, mutta nyt vauhti olisi hitaampaa, joten tiukalle menisi. Arvioin, että etappiin menisi viitisen tuntia, joten aika harkiten pitäisi juoda. Ja samaan aikaan olisi ensisijaisen tärkeää pitäisi nesteytyksestä ja energiansaanista huolta. Hitto. Onneksi enää ei ollut (kovin) kylmä, aurinko nousi, fiilis oli hyvä, juostakin jaksoi, joten paljon huonomminkin voisi mennä. Tässä vaiheessa matkaa oli takana siis suunnilleen 110km ja aikaa kulunut 17h14min. Että olihan tässä jo jonkin verran ulkoiltu.

Siinähän se seuraava 32km sitten meni. Vauhti hidastui toki, mutta eteenpäin mentiin silti pääosin juoksuaskelin. Jossain 135km kohdalla ohitin neljäntenä olevan juoksijan ja jotain ongelmia sielläkin näytti olevan. Sain ohituksesta hyvän buustin ja kykenin (kumma kyllä) parantamaan vauhtiani. Ajattelin härskisti hyödyntää tilaisuuteni ja pyrkiä tekemään eroa mahdollisimman paljon, sillä olin aiemmin huomannut, että en vauhdillisesti tuolle kaverille pärjää, jos hän saa itsensä tokenemaan. Muuten kulki edelleen kohtuullisen hyvin, mutta sitten loppui se juotava. Onneksi huoltoon ei ollut kuin muutama kilometri, joten säännöstely lähes onnistui, mutta kyllä koko lailla kurkku kuivana silti huoltoon saavuin. Muutaman minuutin tankkaustauko ja into piukassa kohti viimeistä 24 kilometriä. Tämähän on kohta taputeltu. Tai sitten ei, sillä tullessa oli tuohon matkaan mennyt 3h36min, nyt menisi reilusti enemmän. Varovainen arvioiabout 5 tuntia.

Jonkin verran huollon jälkeen lyhyellä tiepätkällä tuli kaveri autolla vastaan ja siitä lennosta heitettiin ylävitoset. Tekee kuulkaas aika hyvää päälle, kun on viimeiset 8 tuntia ollut ja palellut yksinään siellä pusikossa ja sitten yht'äkkiä näkeekin (kisaan osallistumattoman) tutun ja saa vilpittömät kannustukset. Helvetin hienoa, kiitos.

Eteneminen (en enää puhu juoksemisesta) oli suhteellisen vaivatonta, edellä oleva kilpailija oli kuulemma reilun tunnin päässä ja takana tulevia ei näkynyt eikä kuulunut. Muistin toki tarkistaa tilanteen taaksepäin kaikissa avarissa paikoissa vain todetakseni, että kyllä täällä aika yksin ollaan. Ja sitten alkoi se lumiosuus ja meno hyytyi siihen. Pähkäilin kyllä mielessäni, että tuskinpa takana tulevatkaan siinä lumirännissä juoksevat, joten reippaalla marssilla pitäisin varmaankin sijoitukseni. Ainut ongelma oli, että kävellessä ne kilometrit hupenevat kovin, kovin hitaasti, mutta vähenivät kuitenkin. Juuri ennen viimeistä huoltoa alkoi lyhyempien matkojen kärkimiehiä lapata tipotellen ohi, joten tuli jotain tapahtumaakin ympärille. Tosin melko masentavalta oma vauhti vaikutti noiden huippumiestin rinnalla.  Vaarojen ylitykset vielä edessä ja aika pian huollon jälkeen loppuun ajetut jalat sanoivat yhteistyösopimuksen irti. Melkein ne kestivät koko matkan, mutta viimeinen vitonen oli kyllä silkkaa murhaa. Ylämäkeen pääsin vielä jotenkin, mutta alamäet olivat mahdottomia. Jotenkin se matka vaan silti lopulta loppui. Olin 500m päässä maalista ja loivaa alamäkeä enää jäljellä. Jostain syövereistä kaivoin vielä tilkkasen kivunsietoa ja etäisesti juoksua muistuttavalla tyylillä ylitin maaliviivan. Matkaa takana 165,8km ja miltä tuntuu?  Ei oikein miltään, lähinnä helpottuneelta.

Loppuaika oli 28:07.12 ja sijoitus 4/37.  Miehiä starttasi kisaan 65, joten keskeytyksiä tuli 28. Keskeyttäjien osuus oli siis 43%, mikä on aika paljon.  Naisissa maaliin tuli kilpailijoista 4/8.

Tulokset
Garmin data

Olen mä oikeasti todella tyytyväinen suoritukseeni ja ennen kaikkea sijoitukseeni.  Suomen pisin polku-ultra, melko haastavat olosuhteet ja meikäläinen paineli kohtuullisella ajalla neljänneksi. Loppuaika oli selkeästi pelättyä parempi, vaikka kyllähän ne lumiolosuhteet menoa hidastivat ja söivät voimia.

Mikä meni hyvin?
Uskallan väittää, että aiempi kokemus näkyi siinä, että tein mielestäni suurimman osan ajasta oikeita päätöksiä. Aloitin rauhassa, en kiirehtinyt helpommillakaan osuuksilla, kun huomasin, että vauhtini riittää aika hyvin ryhmässä. Varustevalinnat olivat oikeat sekä vaatteiden että kenkien osalta, energia- ja juomahuolto oli tarkasti suunniltu ja pidin suunnitelmasta kellon tarkasti kiinni loppuun saakka.  Johtuen ilmeisesti onnistuneesta tankkauksesta, ei mitään syviä kuoppia matkan varrelle osunut. Etenin koko ajan, toki tasaisesti hidastuen, mutta etenin silti. Ainoastaan aamuyöllä vähän kylmettyneenä ajatukset vähän sumenivat, mutta silloinkin askel vei eteenpäin. Missään vaiheessa en edes harkinnut keskeyttämistä. 

Mikä meni huonosti?
Paluumatka oli hitaampi kuin ennakoin. Olin ajatellut, että se olisi kolmisen tuntia hitaampi, mutta meni siinä lopulta 4 tuntia pidempään. Lisäksi jalkojen totaalinen loppuminen harmittaa, sillä sitä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Toki ne loppuivat vasta ihan viime metreillä, mutta loppuivat silti. Juu ja ainoa varsinainen moka oli, että päädyin laittamaan lisähanskat Oulangan dropbagiin, enkä liiviin mukaan. Jos ne olisivat olleet mukana, olisi yö ollut ainakin pykälän verran vähemmän epämiellyttävä. Aika pieni juttu, mutta just sillä hetkellä se tuntui maailman isoimmalta.

Kisajärjestelyt olivat viimeisen päälle. Kaikki toimi, kuten pitikin ja huoltopisteiden väki oli ystävällistä ja avuliasta.  Tehtiin juoksijalle sellainen olo, että hänen hyvin- tai pahoinvoinnistaan oltiin aidosti kiinnostuneita.  Reittihän oli aivan upea.  Kuivalla kelillä toki teknisesti melko helppo, mutta nyt lumi toi tähänkin oman pikantin lisämausteensa. Maisemat olivat mielettömän hienot ja.ymmärrän nyt kyllä, miksi Karhunkierros on Suomen suosituimpia vaellusreittejä.  Jos tulevina vuosina aikataulut antavat myöten, uskoisin palaavani Rukalle vielä tulevaisuudessakin kisailemaan.  Muille suosittelen kisaa lämpimästi, sillä matkavalikoimasta löytyy jokaiselle sopiva. Kiitos kaikesta ja kaikille.

Inov-8 X-Claw 275
The Weapon of Choice: Inov-8 X-Claw 275.  Nimenomaan tähän kisaan hankittu kenkä.  Raju pohjakuvio, joka piti sekä lumella että mudassa, mutta muuten ultrakenkämainen vaimennus ja tuttuun tapaan täydellinen istuvuus. Sukat oli märkänä koko matkan, mutta silti rakkoja nolla.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bodom Trail 2017

Kisakauden avaus siirtyi poikkeuksellisen pitkälle, kun suunnitelmissa ollut kevätmaratoni jäi kokonaan väliin.  Ei huvittanut, eikä vauhti ollut toivotulla tasolla, joten se siitä.  Kun olin hylännyt ajatuksen marasta, piti jotain reippaampaa kisailua tähän kevääseen kuitenkin saada ennen ultrahommia.  Onnistuin saamaan hyvinkin pienellä vaivalla peruutuspaikan 6.5. järjestettävälle Bodom Trail -polkupuolikkaalle, joten sinne siis, taas. 

Tein talvella ja alkukeväästä suht säntillisesti viikottaista vauhtiharjoittelua, joten puolikasta silmällä pitäen tilanne ei aivan totaalisen toivoton ollut.  Viimeiset pari, kolme viikkoa siirsin kaiken vauhtiharjoittelunkin poluille ja vauhti oli ihan kohtuullista ainakin lähipolkujen tutuilla reiteillä. Muistissa tosin oli kirkkaasti Bodomin suo-osuudet ja lyhyet, mutta terävät nousut, jotka vetävät mehut miehestä hyvin nopeasti.  Ihan samanlaisia vauhteja ei siis kisassa irtoa kuin näillä kuivemmilla ja tasaisemmilla vakioreiteillä. Onneksi tämä oli etukäteen tiedossa, joten mitään kummoisia harhakuvitelmia omasta tulostasosta ei todellakaan ollut.  Niin joo, joku tavoite kisaan pitää olla.  Noh, tällä kertaa tavoitteena oli olla olematta kovin paljon hitaampi kuin aiempina vuosina.  Vauhdin ja tekniikan puolesta olin ihan luottavainen, mutta vauhtikestävyys olisi iso kysymysmerkki. Mahdollista olisi, että meno hyytyisi 15km kohdalla (viimeistään) ihan täysin.  Viime vuonna vedin niin hurjilla sykkeillä kisan läpi, että sellaiseen rutistamiseen ei nyt kyllä kapasiteettia olisi.  Lähdetään nyt koittamaan ja toivotaan, että menisi suht iisisti alle kahden tunnin.

Olosuhteet kisapäivänä olivat täydelliset.  Sateetonta oli ollut pidemmän aikaa, joten niiltä osin reitti oli kuiva kuin se nyt ylipäätään voi olla.  Erityisesti kuivat kalliot ovat jees, niin ei tarvi liukastella niillä pätkillä, missä kuivalla kelillä voi juosta kovaa.  Aurinko paistoi ja oli riittävän lämmintä shortseille ja t-paidalle, mutta ei silti kuuma.  Just hyvä.  Kisapaikalla hommat sujuivat totuttuun tapaan kuin rasvattuna.  Ilmoittautuminen, kamat päälle, tuttujen moikkailua, kamat narikkaan, lämmittelyhölkät, lähtöalueelle ja PAM.  Sitten mentiin, niinkuin tuolla aina mennään.  Eka kilsa 3:50 vauhtia ja porukkaa edellä silti vaikka kuinka paljon.  Tämä startti on jotenkin yhtäaikaa tosi masentava ja tosi heino.  Masentava siinä mielessä, että vaikka itse juoksee ns. täysiä, niin silti puolensataa tyyppiä juoksee vielä kovempaa ja toisaalta hienoahan tuossa on se, että oikeasti paukusta lähdetään, niin paljon kuin pääsee. Ei mitään himmailua ekoilla kilometreillä, vaan kunnon meno.

(c) Jarmo Koskela
Juu, sykkeet taas taivaissa jo kahden kilsan jälkeen, mutta alkutykityksen jälkeen meno vähän tasaantui.  Juoksu kulki tasaisilla osuuksilla ja alamäissä oikeinkin hyvin, mutta ylämäet olivat vielä hankalampia kuin olin odottanut.  Syke paukkui koko ajan yli 160 (mikä on mulle aika paljon), mutta ei kuitenkaan tuntunut mitenkään pahalta, joten en kauheasti kiinnittänyt sykkeeseen sitten huomiota, vaan menin enemmän fiilispohjalta.  Vauhti pysyi kohtuullisena, eikä mitään "katastrofikilsoja" tullut, eli alkuosassa kaikki OK.   Epähuomiossa vetäisin tosin ekasta juomapisteestä 6,5km kohdalla ohi, mikä oli pienimuotoinen virhe, sillä kurkunkostuke olisi kyllä maistunut, mutta enpä sitten kääntynyt enää takaisin.  Jossain 7km kohdalla mittari osui johonkin oksaan ja ajanotto pysähtyi. Kerta kaikkisen Hirveä Tilanne, minkä huomasin onneksi suht pian ja käynnistin ajanoton uudelleen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ajanotto ei siis ollut todenmukainen, eikä mulla ollut käsitystä, oliko mittari ollut pois päällä 10 sekuntia vai kolme minuuttia.  Pikkujuttu ultralla, mutta puolikkaalla, kun ainakin itse joudun juoksemaan sekunteja vastaan, häiritsee kyllä.  Arvioin, että eka kierros 12km, tuli täyteen noin 1.02-1.03 ajassa, joten olisin noin 1-2 minuuttia viime vuoden väliaikaa jäljessä. Ihan OK.

Maalisuorairvistys
(c) Jarkko Ahola
Kondis oli toiselle kierrokselle lähtiessä hyvä, eikä mitään merkkejä hyytymisestä ollut, joten huoltopisteeltä vähän urheilujuomaa naamaan sekä rinnuksille ja eteenpäin. Aikaisempien kertojen pohjalta tähän jälkimmäiseen kierrokseen osaa suhtautua jo vähän rennommin.  Suossa kahlataan, mudassa ryvetään, ylämäkiä tunkataan ja tässä kaikessa ilonpidossa kestää sen minkä kestää.  Kilsavauhdit putosivat toki, mutta mitään totaalista notkahdusta ei tullut ja mielestäni sain helpommilla osuuksilla kuitenkin juostua ihan kelvollista vauhtia.  Porukka, jonka perässä olin roikkunut koko ekan kierroksen ja tokan kierroksen pari ekaa kilsaa karkasi lopulta jossain 15km kohdalla, kun jäin kaivamaan itseäni jostain suonsilmäkkeestä ylös.  Näköyhteys säilyi vielä kilsan verran ja harkitsin hetken vielä porukan kiinniottamista, mutta ei sitten riittänyt energia moiseen kiriin.  Jäin noin kolmen kilometrin ajaksi yksin juoksemaan ja tämä yleensä johtaa pieneen vauhdin notkahtamiseen, niin nytkin.  Katselin kelloa ja arvioin, että eiköhän tämä alle 2 tunnin kuitenkin mene, joten ilman kummempaa puristamista vaan maalia kohtia.  About 18km kohdalla ohi tuli vielä kaksi juoksijaa, mutta en oikein saanut iskettyä peesiin, kun juoksivat ylämäet aika reippaasti. 20km-kyltillä katsoin vielä kelloa ja perhana sentään, tämähän saattaisi mennä kuitenkin aika lähelle viime vuoden aikaa.  Viimeinen kilsa siis parasta mahdollista vauhtia ja suht hyvävoimaisena maaliin.  Oma kello näytti 1:53.40, joten tuohon, kun lisäisi sen 1-3 minuuttia, niin aika samoissa ollaan kuin aiemmilla kerroillakin. Ei siis mitään hurraa-huutoja, mutta hyvä suoritus silti.

Garmin data
Tulokset

Kotimatkalla vihdoin tulossivu auki ja katoppas!  Nettoaika oli lopulta 1:53.35, about minuutin nopeampaa kuin viime vuonna, eli meikähän juoksi ennätyksen Bodomilla. Ilmeisesti kello ei siis montaa sekuntia ehtinyt ollakaan pois päältä, sillä starttihetkestä ajanottomatolle menee 12-13 sekuntia, joten se syö tuon erotuksen, mikä kellon ja ajanoton välillä oli. Kello oli siis koko ajan muutaman sekunnin tarkkuudella oikeassa, mutta ihan hyvä, että en tätä tiennyt.  Kyllähän yllätysennätys vaan tuntuu hyvältä, kun aika harvinaista tuo ennätystehtailu ylipäätään nykyään on. Kaiken muun hyvän lisäksi juoksin kisan reilusti matalammalla keskisykkeellä ja ylipäätään rennommin kuin viime vuonna, joten silleenkin hyvä fiilis tuosta jäi.  Oikein kunnolla puristamalla tuosta nyt olisi ehkä voinut 1-2 minuuttia voinut saada pois, mutta parempi näin.  Sijoitus oli miesten sarjassa 42/426, joten vaikka aika parani minuutin, sijoitus huononi 9 pykälää. Muilla kehitys on siis ilmeisesti ollut parempaa kuin meikäläisellä.

Kuten aikaisempinakin vuosina Bodomilla kaikki toimii ja kaikilla on hyvä meininki. Nyt, kun jo kolmannella yrittämällä alkaa löytyä semmoinen riittävän rento asennoituminen kisaan, niin varmaan jatkossakin täällä tulee käytyä. Turhapa näistä pikamatkoista on ottaa kummoisia tulospaineita, kun en niitä varten edes treenaa. Jos nykyinen minuutti per osallistumiskerta tulosparannustahti jatkuu, niin jo viime vuonna haaveena ollut 1.50 alitus saattaa siis toteutua jo vuonna 2021. Sitä kohti.


Inov-8 X-Talon 190
The Weapon of Choice: Inov-8 X-Talon 190.  Sama kenkä kuin viime vuonnakin. Parhaimmillaan juuri tällaisella reitillä ja olosuhteissa.  Huippupito mudassa ja pehmeällä alustalla, sekä erinomainen tuntuma maastoon. Märällä kalliolla pohjakumin pito ei tunnu ihan riittävältä, mutta sellaisia ei nyt ollut, joten tähän kisaan just täydellinen kenkä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pohdintaa harjoittelusta

Kun kerran kisarintamalla on näin talvisaikaan melko hiljaista, niin pohdiskellaanpa hieman harjoittelua.  Oikeastaan suurin syy moiseen pohdiskeluun on tietysti se, että koko ajan pitäisi kehittää heikkouksia, ottaa oppia tehdyistä virheistä, muistaa onnistumiset, tulla paremmaksi ja pysyä ehjänä.  Omalta kohdaltani olen joutunut muuttamaan tälle harjoituskaudelle montaa asiaa liittyen lähinnä heikkouksien kehittämiseen ja ehjänä pysymiseen.  Määräävin tekijä on tietysti ollut tuo akillesvaiva, jota edelleen kuntoutan aktiivisesti ja joka on pakottanut etsimään vaihtoehtoja juoksemiselle.  Pystyn toki jo juoksemaan sekä kovaa että pitkään, mutta massiivista määräharjoittelua se ei kestä.  Näin ollen viikottaiset juoksukerrat ja kilometrit ovat vähentyneet merkittävästi viime vuotisesta.  Toinen tekijä on heikkouksien kehittäminen ja selkein heikkous itselläni on ollut huono lihashuolto sekä vartalon liikkuvuus.  Tavoitteena on kuitenkin pystyä juoksemaan ja kisailemaan vielä tulevinakin vuosina, joten nyt viimeistään, kun ikämiessarjat häämöttävät jo nurkan takana, on pakko alkaa huolehtimaan myös yleisestä hyvinvoinnista entistä enemmän.  Aiemmin tähän on riittänyt säännöllinen voimaharjoittelu kestävyysharjoittelun ohessa, mutta nyt koin, että pitää tehdä enemmän.  Vaikka se sitten ajallisesti olisikin pois juoksemisesta ja muusta aerobisesta harjoittelusta.  Olen toki aiempinakin vuosina juossut aika paljon vähemmän kuin moni tasoiseni pitkän matkan juoksija, sillä harjoittelussa on ollut aiemminkin mukana Crossfitia ja pyöräilyä.

Mitä nyt on sitten muutettu ja miksi.
Kokonaan uutena elementtinä on mukaan tullut jooga.  Olen nyt kolmisen kuukautta käynyt kerran viikossa vinyasa-joogassa ja pikku hiljaa homma alkaa sujua edes välttävästi sekä selkeitä positiivisia vaikutuksia on huomattavissa. Ei tässä nyt vieläkään itseään kummoisenakaan joogina voi pitää, mutta tasapaino ja liikkuvuus ovat ottaneet selkeitä edistysaskeleita. Meikäläisen lantionseutu on hiukkasen kankea, eli liikkuvuus sekä eteenpäin että sivusuuntaan on ollut luokattoman huono. Tähän on tullut parannusta ja myös ylävartalon liikkuvuus sekä kierroissa että pituussuunnassa on parantunut.  Nämä tuskin ovat täysin merkitsettömiä asioita selän ja keskivartalon hyvinvoinnin kannalta ja vaikutukset juoksuasentoon ja askeleen "irtonaisuuteen" ovat huomattavia. Lisäksi on mainittava, että minkäänlaisia kipuja ja jumeja ei ole ollut selässä eikä jaloissa. En ole moisista kohtuuttomasti kärsinyt aiemminkaan, mutta nyt ne ovat loistaneet kokonaan poissaolollaan, vaikka olen aiemmin säännöllisen kuukausittaisen hierojakäynninkin jättänyt pois.

Toinen tekijä, mikä on varmasti vaikuttanut positiviisesti em. jumittomuuteen on muutokset voimaharjoittelussa.  Olen vaihtanut perinteisen Crossfit-harjoittelun puhtaasti kehonpainolla tehtäviin liikkeisiin.  Harjoitussysteemin nimi on Freeletics (kirjoittelen tästä ehkä tuonnempana tarkemmin lisää), mutta periaatteessa homma on hyvin samankaltaista kuin Crossfit, sillä erotuksella, että minkäänlaisia painoja ei käytetä.  Kovalla sykkeellä vedetään läpi 5-20 minuutin liikesarjoja, jotka koostuvat eri kehonpainoliikkeistä. Eli siis aivan kuten Crossfitin metconit, mutta ilman painoja. Positiivista tässä on, että pystyn paremmin pitämään kovaa sykettä yllä koko harjoituksen ajan, kun voimat eivät lopu kesken, kuten usein Crossfitin metconeissa itselleni kävi. Toinen positiivinen juttu on se, että harjoitukset eivät vedä paikkoja samalla tavalla jumiin kuin usein painojen kanssa jumpatessa kävi. Muistan tehneeni jotain järkyttäviä askelkyykkysarjoja painojen kanssa ja sen jälkeen ei ole 3-4 päivään pystynyt kunnolla kävelemään. Tällaisia ongelmia ei nyt ole ollut. Negatiivisena puolena on tietty, että ei tuossa hommassa voimatasot juurikaan nouse, vaan enemmän lihaskestävyys, mutta tätä kompensoidakseni olen nyt ryhtynyt tekemään jo viime keväänä testaamani Wendlerin 531-maksimivoimaohjelmaa.  Voimaharjoituskerta koostuu siis huolellisesta lämmittelystä, liikkuvuus- ja/tai taitoharjoittelusta, voimaosuudesta, kehonpainolla tehtävästä metconista ja loppuvenyttelystä. Loppuvenyttelykin on sellainen, minkä liian usein laiminlöin aiemmin, mutta Freeleticsiin se on "ohjelmoitu" harjoitukseen mukaan, joten se tulee myös säännöllisesti tehtyä. Vaikka tuossa on aika paljon tavaraa yhteen kertaan, niin harjoitus kestää yleensä 50-70 minuuttia, joten ei siinä kohtuuttomasti aikaa tuhraannu.

Pyöräilyä olen pitänyt nyt säännöllisemmin ja enemmän mukana kuin aiemmin.  Käytännössä ideana on, että teen kaiken pk-harjoittelun muutoin kuin juoksemalla. Viikkotasolla tämä tarkoittaa kahta 1,5-2,5 tunnin matalatehoista pyörälenkkiä. Näin talvisaikaan vaihtelevasti maastopyörällä poluilla tai cyclocrossilla maantienlaidassa. Keväämmällä ajetaan sitten tietty enempi maantiepyörällä.

Sitten se juoksu. Kuten aiemmin jo totesin, juoksua tulee aika vähän. Ideana on, että teen vain laatuharjoitukset juoksemalla. Tämä tarkoittaa tällä hetkellä siis viikottaista tasavauhtista vk-juoksua ns. marasykkeillä tai lyhyempiä vetoja kovemmilla sykkeillä ja pitkää lenkkiä.  Siis kaksi juoksukertaa viikkoon. Vauhtijuoksut vedän sileällä ja pitkikset poluilla. Yhteensä juoksua tulee 3-5 tuntia ja 30-50km viikossa. Ei siis paljon mitään. Kunhan kevät koittaa ja polut sulavat, niin toinen pyörälenkki vaihtunee kovavauhtiseksi polkujuoksuksi, mutta toistaiseksi mennään aika pienillä juoksuilla.

Jalkafyssarin ohjeiden mukaisesti teen suunnilleen viitenä iltana viikossa jalan mobilisointia ja enenevässä määrin myös lihashuoltoa foamrollerilla ja hierontapalloilla. Nämä tulee yleensä tehtyä telkkarin ääressä, joten sinällään aika ei ole pois mistään. Aiemmin istuin sohvalla, nyt rullailen lattialla.

Edellä mainitun lisäksi ajelen tietysti edelleen päivittäin työmatkat fillarilla, mistä tulee matalatehoista rullailua n. 40 minuuttia päivässä. Nämä ovat harjoitusohjelman ulkopuolista liikuntaa, mutta varmasti tälläkin on osansa pohjakunnon kehittymiselle ja palautumiselle.

En nyt kummemmin puutu harjoitusten sisältöön, mutta tokihan niissäkin on progressioita. Yritän arkielämän puitteissa noudattaa jotakuinkin 3+1 rytmitystä, jolloin 3 viikkoa treenataan koko ajan kovenevasti sekä tehollisesti että määrällisesti ja sitten on kevyt viikko. Kevyellä viikolla ei juosta pitkistä ja myös voimaohjelmassa on kevyt viikko.  Normaali treeniviikko näyttää siis jotakuinkin tältä.

MA: jooga (aamu) + kehonpainoharjoittelu (ilta)
TI: vk-juoksu/intervallit (vuoroviikoin)
KE: lepo
TO: voimaharjoittelu (päivä) + pyöräily (ilta)
PE: voimaharjoittelu
LA: pitkä lenkki
SU: pyöräily

Parempi olisi, jos maanantain ja perjantain voimaharjoittelut voisivat vaihtaa paikkaa, mutta aikataulullisista syistä se nyt ei vaan ole mahdollista.

Mihin tällä kaikella nyt sitten tähdätään?  UTMB:n mennessä tältä vuodelta sivusuun, on kisasuunnitelmat vähän auki. Tarkoitus olisi huhtikuussa juosta sileän maratoni, missä tavoitteena on mennä mahdollisimman kovaa. Ennätystä ei haeta, mutta jos johonkin kolmen tunnin tuntumaan pääsisi, niin hyvä.  Toukokuun lopussa on Karhunkierroksen 160km, mihin on ilmoittauminen sisällä ja sieltä pitäisi saada hyvä suoritus. Spekuloidaan myöhemmin sitä, mikä on hyvä suoritus, mutta tuohon kisaan harjoittelu nyt ensisijaisesti tällä hetkellä tähtää.  Mielenkiintoista on nähdä, millaisiin tuloksiin näin vaatimattomilla juoksumäärillä pääsee, mutta jos kisat menevät lähellekään tavoiteiden mukaan, niin olen äärimmäisen tyytyväinen. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että vauhti on jo kohtuullisella tasolla, kuntopohja on hyvä ja yleisesti ottaen kroppa on terävässä kunnossa. Perinteisen käsityksen siitä, että maratoonarin pitää juosta paljon ja ultajuoksijan enemmän, olen nyt hylännyt ja nähtäväksi jää kuinka pahasti penkin alle kisat tulevat tällä systeemillä menemään. Sillä välin kuitenkin harjoittelen paljon ja monipuolisesta sekä koen voivani paremmin kuin aikaisemmin.

torstai 12. tammikuuta 2017

UTMB2017-arvonta

En mää nyt henkeäni pidätellen odottanut, että arvonta olisi ollut suosiollinen, mutta harmittaahan se silti.

 
 Katellaanpa sitten 2018 uudestaan.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 lukuina

Vuosi vaihtui ja vuoden 2016 tilastot ovat välittömästi saatavilla.

Vuonna 2015 päädyin n. 450 harjoitustunnin vuosisaldoon ja tuolloin arvelin, että määrää ei ole tarvetta eikä mahdollista tuosta juurikaan kasvattaa.  Mitenkään tarkoitushakuisesti kovempiin määriin en siis pyrkinyt, mutta tuli niitä tunteja silti melkein 50 enempi kuin 2015.  Olettaisin, että tuo määränlisäys on muodostunut siitä, että puskin koko vuoden tasaisesti 8-10 tunnin viikkotahdilla ja tuohon päälle kun huomioidaan pitkät kisat ja kovemmat määräviikot (12-14h), niin sieltä se 50 tunnin lisäys muodostuu kuin itsestään.

Kokonaissaldo
Harjoituskertojen määrässäkin on iso lisäys, mutta se selittyy sillä, että tein säännöllisesti perusviikoilla 1-2 tuplapäivää, joten vaikka viikossa on aina vähintään yksi täyslepopäivä, kertyy normaaleilla harjoitusviikoilla kertoja silti 6-8.

Juoksu
Juoksua tuli reilut 100km vähemmän kuin 2015, mutta tämä selittyy akillesvammalla, joka johti siihen, että syys-, marras- ja joulukuussa juoksin yhteensä vain 200km.  Elokuun lopussa olin vielä noin 3000km vuositahdissa, mutta se "tavoite" meni juoksutauon myötä sivusuun. Juoksut siirtyivät vuoden mittaan yhä tukevammin polun puolelle ja kokonaissaldosta polkujuoksua oli 138h ja 1200km.

Pyöräily
Jos juoksut jäivätkin vähemmälle, niin se korvattiin pyöräilyllä. Fillarointia tuli vuoteen 2015 verrattuna suunnilleen 20 lenkkiä, 50 tuntia ja 1200km enemmän.  Tämä johtuu toki pitkälti siitä, että en pystynyt juoksemaan, mutta samapa tuo.  Lenkkien määrää lisäsi toki myös loppukesästä hankittu cyclocrossari, jolla jaksoi polkea hiekkateitä ja maantienlaitaa vielä maantiepyöräkauden päätyttyäkin.

Loput harjoittelut onkin sitten pääasiassa crossfitia ja muuta jumppaa. Voimaharjoittelu pysyi suhteellisen säännöllisesti mukana koko kauden ajan, eikä kesälläkään tullut mitään kuukausien täystaukoa, joten tästä säännöllisyydestä johtuen myös jumppakertojen määrä lisääntyi vuoden mittaan.  Kuten jo kohta 15 vuotta, niin myös tänä vuonna pitää huomioda tilastoimattomat pyöräilyt, jotka kertyvät työmatkoista ja muusta hyötyajosta.  Tämä määrä on se suht vakio 100+ tuntia ja 2200-2500km.

Ihan hyvät luvut siis kaikenkaikkiaan.  Alkuvuodesta juoksin paljon ja lisäsin määriä koko ajan kohti kesää mentäessä. Kesällä kisattiin, lomailtiin ja palauduttiin, jolloin määrät luonnollisesti putosivat ja syksy menikin sitten pääasiassa jumppaillessa ja pyöräillessä.  Oman harjoitusfilosofiani vastaisesti aloin loppukeväästä ajautua määräharjoittelun puolelle, vaikka aina olen (ainakin ajatuksen tasolla) pyrkinyt panostamaan laatuun ja monipuolisuuteen määrän sijasta.  Ainakin nyt alkuvuodesta paluu selkeästi pienempiin juoksumääriin on välttämätön, sillä jalka ei vieläkään kestä "normaaleja" määriä juoksua. Näin ollen tavoitteena olisi tehdä muutama avainharjoitus viikossa juoksemalla ja peruskuntomättö sitten fillarin kanssa.  Muutenkin olen taipuvainen seuraamaan viikkottaisia ja kuukausittaisia harjoitusmääriä hiukan liian määräkeskeisesti, mikä helposti johtaa siihen, että harjoitellaan harjoittelemisen vuoksi.  Tämänkin suhteen pitä saada oma pää käännettyä, sillä kliseisesti sanottuna "vähemmän on joskus enemmän" ja tähän on nyt pakko kiinnittää huomiota, kun kroppa ei kerran aiemman kaltaisia juoksumääriä kestä.  Kilpailulliset tavoitteet ovat kaudelle 2017 kovanlaisia, joten kyllä tässä jatkossakin treenaamaan joutuu.

Mitään määrätavoitteita en aio tulevalle vuodelle asettaa, vaan koitan lähestyä harjoittelua hiukan pienempinä kokonaisuuksina ja kisoihin tähdäten.  Loppusaldoksi kertyy sitten se, mikä kertyy, eikä sillä sinänsä ole merkitystä, jos kisat ovat onnistuneet, mies on pysynyt ehjänä ja hauskaa on ollut.

Näillä kauteen 2017.