lauantai 5. elokuuta 2017

PNM Trail 23km 2017

Kun kerran joku vaivautuu lähistöllä kisan järjestämään, niin pitäähän siihen ny vähintäänkin kannatusmielessä osallistua.  Kuhankuonon retkeilyreitistöllä järjestettiin ensimmäistä kertaa PNM Trail -polkujuoksukisa, missä matkoina oli 10km, 23km ja 38km.  Yleensähän tulee valittua pisin tarjolla oleva matka, mutta nyt päädyin keskimmäiseen vaihtoehtoon.  Treeniohjelman mukaan näillä main pitäisi testipuolikas juosta Nuuksiota silmälläpitäen ja tuo 23km on riittävän lähellä.  Sinne siis.

Heinäkuussa aloittelin taas totisemman treenamisen, mutta todella tukkoista on ollut koko ajan. Vauhti on kadonnut johonkin vallan tykkänään ja muutenkin aika väkisin vääntämistä on juokseminen ollut. Sinällään tämä kisa osui nyt sopivaan väliin, sillä pientä valoa kunnon suhteen on tunnelin päässä jo näkynyt ja saapahan ainakin osviittaa, että onko toivoakaan Nuuksiossa lähteä tavoittelemaan kunnon aikaa, vai pitääkö ihan sovinnolla pistää retkeilyksi se reissu.  Tuolla Kuhankuonolla on säännöllisesti pari kertaa vuodessa tullut lenkkeiltyä, joten maasto on sinällään tuttua. Reitti ei teknisesti kovin haastava ole, eikä mäkiäkään tuolla päin ole käytännössä lainkaan.  Luvassa olisi aika tiukkaa maitohappoja vastaan taistelemista, sillä pakko olisi koko ajan painaa aika kovaa, koska polku tosiaan on helpohkoa ja hiekkatietäkin kisareittille osuu useampi kilometri.  Ei siis millään muotoa meikäläiselle sopiva reitti.

Startti oli klo 11.30, joten aamulla ei tarvinnut kiirettä pitää.  Yöllä oli satanut ja päivälläkin oli melko epävakaista säätä luvassa, joten pientä arpomista kenkien kanssa oli. Päädyin kuitenkin kuivankelin kenkiin, mikä näin jälkikäteen ei ollut oikea päätös.  Pienet lämmöt ennen starttia ja menoksi. Eka kilometri juostiin pehmeää kuntorataa pitkin ja taisin olla sijalla 7. kun jono vihdoin asettui. Kärki näytti lähtevän aika kovaa ja päädyinkin sitten juoksemaan täysin omaa juoksuani. Polku oli nopeata, vaikkakin paikoittain aika pehmeää ja tieosuuksia oli enemmän kuin riittävästi.  Maasto oli myös ennakoimaani märempi, eikä kenkävalinta sen puoleen osunut ihan nappiin. Hiukan piti siis juurakoissa ja pitkoksilla varoa, mikä tietty söi vauhtia.  Aika lailla sykkeiden mukaan juoksin ensimmäiset 16km ja vauhti pysyi ihan kohtuullisena. Oikeastaan ainoa tapahtuma oli yksi ohitus jossain 11km paikkeilla, joten käsittääkseni nostin sijoitukseni kuudenneksi.  Vähän meno alkoi hyytyä puolimatkan jälkeen ja ohi tuli yksi edellä ollut juoksija, joka oli pummannut jossain vaiheessa. Ohi meni, enkä kummoisestikaan pystynyt vastaamaan vauhtiin. Jatkoin omaa hölkkääni ja ajattelin, että yritetään nyt pitää keskivauhti alle 5:00min/km ja juosta maaliin alle kahden tunnin. 19km kilahti mittariin suunnilleen ajassa 1.33, joten about 25min olisi aikaa viimeiseen noin neljään kilometriin. Ei hätää.  Paitsi, että sitten tuli "4km maaliin"-kyltti ja meikäläisen mittarissa oli jo yli 20km. Joko siis mittari edisti tai reitti oli ilmoitettua pitempi. Hitto, tulee kiire, eikä oikein ollut löylyä enää jaloissa.  Alunperin kärkikahinoissa ollut kaverikin tuli vielä ohi, kun hänkin oli pummannut jossain alkuvaiheessa. Läpsyttelin omaa tahtia eteenpäin, mutta oikein ei lopun muutamaan ylämäkeen enää potkua löytynyt ja kahden tunnin aikatavoitekin karkasi käsistä, joten piruakos tässä.  Maaliin ajassa 2.02:15 ja sijoitus miehissä 6/54.

Garmin data
Tulokset

Ihan kohtuullisesti tuo kai meni. Ainahan sitä toivoisi pärjäävänsä paremmin, mutta tämän hetkeen kuntoon nähden vauhti oli jotakuinkin kelvollista.  Sinänsä ihan fiksusti tuli juostua, sillä sykkeet pysyivät 2/3 matkasta jotakuinkin kurissa, eikä lopussakaan mitään murskaavaa hyytymistä tullut.  Mittarin mukaan sain pidettyä suunnitellun 5:00min/km-keskivauhdin, joten sen suhteen ihan ok. Ei ole edelleenkään mun heiniä tämmöiset pikamatkat, mutta hyvä se lienee välillä on käydä paukuttamassa ns. rajoitinta vastaan. Ettei ihan sauvakävelijäksi muutu...

Itse kisapaikalla oli ihan hyvä ja leppoisa "kyläkisa"-tunnelma.  Huoltopisteitä oli neljä, mikä oli riittävästi, että omia juomia ei tarvinnut kantaa mukana. Maalialueella oli tarjolla laihaa soppaa ja "mökkisauna", missä ei ollut suihkuja.  Reitti oli selkeästi ylimittainen (muidenkin kuin oman mittarini mielestä), mikä ei sinällänsä ole mikään ongelma, mutta ei se nyt niin vaikeaa pitäisi olla saada edes kilometrin tarkkuudella matkaa oikein. Reittimerkinnät olivat paikoittain puutteeliset, sillä vaikka itse en pummannutkaan, niin onhan se nyt harmillista jos kärkiviisikosta kaksi juoksijaa harhautuu reitiltä.  Reitti itsessään oli ihan kohtuullinen, mutta pakko on sanoa, että hiekkatietä (~6km) oli polkujuoksukisalle aivan liikaa.  Lisäksi pitkiä pätkiä juostiin pusikkoon raivatulla linjalla, missä ei kunnon polkua ollut, vaan pohja oli pehmeää varvukkoa. Valitettavan pieni osuus reitistä oli siis kunnon polkua, mitä kuitenkin tuolta retkeilyreitistöltä löytyy kymmeniä kilometrejä.  Sinällään kisa oli aivan onnistunut, mutta kalliiseen 50 euron osallistumismaksuun nähden olisin odottanut vähän enemmän.  Aivan mukava matalan kynnyksen polkukisa tuo oli, mutta kun näitä kisoja on nyt tullut aika paljon Suomessakin jo koluttua, niin parempiakin reittejä ja kisakokonaisuuksia on kyllä tarjolla samalla rahalla tai halvemmalla.  Jos kisa järjestetään ensi vuonnakin, niin selkeinä parannuskohteina mainitsisin tieosuuksien vähentämisen, sähköisen ajanoton (väliajalla) ja reittimerkintöjen parantamisen.

Inov-8 Terraclaw 220

The Weapon of Choice: Inov-8 Terraclaw 220.  Ei ollut pehmeässä ja kosteassa maastossa parhaimmillaan, mutta tiellä ja kovalla alustalla todella hyvä.  Tämä onkin suunniteltu kuiviin ja kivikkoisempiin maastoihin, mitä tuolla ei ollut nyt tarjolla. Loistava kenkä, mutta ei tähän kisaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti