sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Nuuksio Classic 2017

Viime vuonna Nuuksio jäi harmillisesti vammojen vuoksi väliin ja hieno kisaputki katkesi, mutta täksi vuodeksi piti päästä taas mukaan.  Nuuksio 2012 oli mun eka polkukisa ja sen jälkeen osallistuin myös 2013, 2014 ja 2015, joten nyt oli vuorossa viides kerta.  Paljon on kisa- ja harjoituskilometrejä tullut tahkottua tämän kahden vuoden aikana, mutta lähinnä painottuen kuitenkin ultramatkoihin, joten mukavaa oli päästä taas Etelä-Suomen hienoimmille poluille revittelemään vähän kovempaa, eikä vaan hölkkäilemään ja syömään eväitä, kuten noilla ultrilla on tapana tehdä. Jo parilla edellisellä kerralla kuvittelin hätyytteleväni neljän tunnin alitusta, mutta kuvitelmaksi jäi ja parhaat tulokset ovat 4.08 (2014) ja 4.11 (2015).  Eihän tässä siis ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä sitä nelosen alitusta taas tavoittelemaan.

Tein jopa hyvin suunnitelmallisen aikataulun. Reitti alkaa olla melko tuttu, joten tiedossa on, mitä missäkin tulee vastaan, missä pääsee lujaa, missä ei ja milloin kannattaa vähän säästellä. Myöhemmin selviävästä syystä en nyt julkaise tässä aikatauluani, mutta ihan toimivalta se vaikutti. Toteuttamista vaille valmis siis.  Kisajärjestäjät toki laittoivat kapuloita rattaisiin muuttamalla reittiä hiukan hitaammaksi, mutta en antanut sen vaikuttaa suunnitelmiin. Ainoa asia, mitä en aikatauluttamisessa ottanut huomioon, oli oma kunto. Todellisuudessa mulla ei ollut mitään käryä, millaisessa kuosissa vauhti olisi, vaikka olin jopa vähän treenaillut kovaa juoksemista poluilla.  Päätin, että painelen Solvallaan ekalle väliaikapisteelle (11km) tavoitevauhtia ja arvioin sitten, pyrinkö edelleen jatkamaan vai onko parempi vaan hylätä koko suunnitelma.

(c) ONEVISION / Juha Saastamoinen
Sää oli mitä parhain, pilvistä ja suunnilleen 16 astetta lämmintä.  Ensimmäisessä lähtöryhmässä liikkeelle ja maltilla eteenpäin. Koitin vähän katsella sykettä ja pitää sen jotakuinkin kurissa, mutta eihän se onnistunut kuin suunnilleen ekat 5 kilometriä. Sen jälkeen syke paukkui säännöllisesti yli anaerobisen kynnyksen, mikä ei välttämättä ole suotavaa vielä ekalla kympillä.  Jäin pidemmäksi aikaa ilmeisesti kahden isomman ryhmän väliin ja sain juosta aikalailla omaa juoksuani.  Liian kovaa mentiin, mutta pidin suunnitelmasta kiinni ja Solvallaan tulin pari minuuttia aikataulusta jäljessä.  Olin siis jo tässä vaiheessa vaiheessa vetänyt pikkaisen liikaa punaisella ja olin silti tavoitteesta perässä. Seuraava vajaa vitonen olisi vielä suht nopeaa polkua, joten päätin antaa itselleni vielä mahdollisuuden juosta tappiota kiinni, sillä jos se ei nyt onnistuisi, niin vaikeammilla osuuksilla en sitä varmasti tekisi.  Juoksu kulki ihan ok, mutta ei siinä mihinkään ihmetekoihin pystytty ja peli alkoi olla tavoitteen suhteen selvä. Olkoot.  Jossain 16km alkoi tulla jo vaikeaa, juoksu takkusi pahasti ja vauhti putosi.  En enää juurikaan katsellut sykkeitä enkä vauhteja, sillä mitäpä niistä olisi iloa, kun oikein mitään ei asialle voinut tehdä.  Seuraavat 15km olivatkin sitten melkoista kyntämistä. Porukkaa tuli ohikin välillä oikealta ja vasemmalta, joten selkeästi otin tällä pätkällä pataan ja pahasti. Hupaisena sattumana oli sukeltaminen polvea myöten suonsilmäkkeeseen, mistä en meinannut saada jalkaa ylös. Parikymmentä sekuntia meni siinä repiessä kinttua suosta ja ihmetellessä, että mahtaako kenkä jäädä sinne. 26km kohdalla olevaan huoltoon mennessä oli juomatkin jo loppu ja tympäisi pahan kerran. Juomahuolto jeesasi hiukan, mutta ei se kulku kyllä yhtään parantunut.  Jossain 30km tienoilla reitti alkaa taas helpottua jo loppumatka on oikeinkin juostavaa polkua. Sain jonkinlaisen menovaihteen taas päälle ja 33km huollon jälkeen juoksu alkoi muuttua taas sujuvaksi.  Oli siellä muillakin vaikeaa, sillä seuraavien kilometrien aikana tein useampiakin ohituksia ja sijoitus parani kohisten. Itse en tullut tällä osuudella ohitetuksi lainkaan, joten loppuosuuteen olen kyllä tyytyväinen. Viimeisen pari kilsaa hätyyttelin naisten sarjan tulevaa nelosta, mutta hävisin lopulta jokusen sekunnin, kun en jaksanut loppukiriä ottaa. Ketään miestensarjalaista ei just silloin roikkunut perässä, joten mitäpä sitä turhaa repimään. Maalissa jee.

Jaa, se loppuaika?  No, se oli kuulkaas 4.21.10, eli ei ny ihan sitten menny alle neljän tunnin.  Ja todettakoon nyt, että ei tule ikinä menemäänkään, joten se jäi nyt saavuttamatta.  Positiivista oli toki sijoitus, joka oli miesten sarjassa 26/307.  Sijoitus oli kyllä hämmentävän hyvä, sillä 2015 juostessani sen 4.11, olin 39.  Sijoitus oli siis enemmänkin seurausta aiempia vuosia heikommasta tulostasosta kuin meikäläisen erinomaisuudesta.  Tulostasoa laski toki osaltaan myös tänä vuonna uutuutena mukana ollut 70km ultramatka, mikä vei aika monta kovaa tekijää pois maratonilta. Mutta silti.

Garmin data
Tulokset

Tulipahan juostua, eikä loppupeleissä edes harmita hirveästi.  Pakko se vaan on myöntää itselleen, että ei näillä treeneillä noilla "pikamatkoilla" enää hyviä tuloksia tehdä. Tuo marakin vaatii kuitenkin sen verran vauhtiominaisuuksia, että sitä ei pelkällä kovalla päällä, peruskunnolla ja hyvällä vatsalla (jotka taas ovat ultraamisessa a ja o) vedetä. Nyt tuli pahasti pataan, johtuen liian kovasta alkuvauhdista ja ennenkaikkea liian suurista luuloista.  Suomen paras kisa Nuuksio silti on, joten tulevinakin vuosina aion osallistua, mutta huomattavasti armollisemmilla aikatavoitteilla.

Salomon Speed
The Weapon of Choice: Salomon Speed.  Vähän karsaasti olen suhtautunut Salomoneihin, mutta tätä kenkää on kehuttu niin paljon, että pakko oli ottaa riski ja koittaa. Ja kyllä!  On jäykkä, on hyvin suojattu, on tautisen pitävä pohjakuvio ja kumiseoksen märkäpitokin herättää luottamusta. Mihinkään perushölkkään kuivalla neulaspolulla tämä ei sovi, mutta reippaampaan vauhtiin ja haastaviin olosuhteisiin en (tällä hetkellä) parempaa kenkää tiedä. Erittäin väkevä suositus.